Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin yllättävimpiin kuuluvassa Kultainen hansikas -elokuvassa Fatih Akin kuvaa hampurilaista sarjamurhaajaa, joka vihaa naisia. Antti Selkokari hämmästelee, miksi elokuva on pitänyt tehdä.

Antti Selkokari

Saksanturkkilainen elokuvaohjaaja Fatih Akin tuli pitkät ajat tunnetuksi tunnesisällöltään rankkojen elokuvien tekijänä, jonka teoksissa tosielämän raakuus tasapainoili kauneutta kohti kurottavien runollisempien pyrintöjen kanssa.

Viimeisimmässä elokuvassaan Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla torstaina 26.9.2019 esitettävässä Kultaisessa hansikkaassa Akin lipsahtaa rankan raakuuden puolelle. Hänen koko uransa on ollut kuin nuorallatanssia, joten ehkä hänen elokuviaan kannattaa vieläkin seurata. Harmi vain, ettei Akinin alkuaikojen tuotantoa ole missään juuri nyt kattavasti nähtävissä.

Akin teki läpimurtonsa 2004 voittamalla Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen karhun elokuvalla Suoraan seinään. Draama kahden Hampurissa asuvan saksanturkkilaisen, Sibelin (Sibel Kekilli) ja Chaitin (Birol Ünel), itsemurhayritysten jälkeen syntyvästä suhteesta ei koskaan löytänyt tasapainoa rosoisen realismin ja pateettisuuteensa pakahtuvan melodraaman välillä.

Turkki on aina läsnä

Fatih Akinin elokuvista Im Juli (2000) on suotta pimentoon jäänyt ohjaajan alkuaikojen hellyttävä pikku satu. Siinä päähenkilö on hiljaista elämää viettänyt ujo opettaja, Daniel (Moritz Bleibtreu). Hänen pitäisi ajaa Euroopan halki Hampurista Istanbuliin, mutta kohtalo viskelee hänen tielleen toinen toistaan tenhoavamman näköisiä naisihmisiä.

Christiane Paul ja Moritz Bleibtreu Fatih Akinin elokuvassa Heinäkuussa

Christiane Paul ja Moritz Bleibtreu matkalla elokuvassa Heinäkuussa (Im Juli).

Turkkilaisia juuriaan Akin on hyödyntänyt parhaiten musiikkidokumenttielokuvassa Crossing the Bridge – Istanbulin äänet (2005). Hänen onnistuneimpiin elokuviinsa kuuluu Taivaan reunalla (2007), hallittu ja hienovireinen monien henkilöiden ja risteävien tarinalankojen draama väistämättömyyksien traagisuudesta.

Sen jälkeen Akinin sihti on ollut hakusessa. Vuoden 2014 The Cut haahuili ottomaanien tekemän armeenien kansanmurhan jälkiseurauksissa. Hakukone-englanniksi puhuttu suurisuuntainen melodraama tainnutti katsojansa myötähävettävällä kömpelyydellään.

Tunteella vielä lujempaa

In the Fade – kuin tyhjästä (2017) oli tragedia, jossa Diane Kruger esitti samurai-tatuoitua vaaleaa raivotarta, joka kostaa pommi-iskussa murhatun perheensä kuolemaa. Avoimen sentimentaalinen ja tunteita manipuloiva elokuva keskittyy tunteisiin niin kiihkeästi, ettei maailmassa mitään muuta nähnytkään.

Diane Kruger Fatih Akinin elokuvassa In the Fade – kuin tyhjästä.

Diane Kruger lähtee kostoretkelle elokuvassa In the Fade – kuin tyhjästä. Kuva: Future Film

Fatih Akinin elokuvissa havaittaviin ominaispiirteisiin kuuluu taipumus nostaa vertauskuvallista volyymiä – joko tunnesisällön voimistamista melodramatiikkaa korostamalla tai väkivallan raaistamista. Se on keino, jonka Akin toivoo kantavan silloin, kun elokuvan varsinainen sisältö on jäämässä heikonpuoleiseksi. Erityisen selvänä tämä näkyy hänen viimeisimmässä elokuvassaan Kultainen hansikas (2019).

Elokuva, josta kurjuus ja viina löyhkäävät

Kultainen hansikas sijoittuu Akinin kotikaupunkiin Hampuriin 1970-luvulla. Leffa hätkähdyttää, ihmetyttää, kauhistuttaa ja myös yököttää. Jokainen reaktio on perusteltavissa.

Saksalaiskirjailija Heinz Strunkin suomeksikin ilmestynyttä Kultainen hansikas -romaania hyödyntävä elokuva kertoo tosielämän sarjamurhaajasta, Hampurissa Reeperbahnin liepeillä sijaitsevan Kultainen hansikas -räkälän kanta-asiakkaasta Fritz Honkasta (Jonas Dassler). Hän on luotaantyöntäväksi kuvattu luuseri, josta leijuvan vanhan viinan hajun voi miltei haistaa.

Elokuvan vaikuttavin tapahtumapaikka on Kultainen hansikas -oluttupa, jonka ehtaa kurjalistoa edustavia asiakkaita nähdään elokuvassa kieriskelemässä umpikännissä pitkin lattioita, minkä he keskinäiseltä nujakoinniltaan ehtivät.

Kuvien elävyydelle vetävät vertoja vain William Hogarthin klassiset piirrokset juopottelusta 1700-luvun Lontoosta, jossa gini lainehti katuojissa.

Fatih Akin Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2011.

Fatih Akin Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2011. Kuva: Wiki Commons

Onko tämä hekumointia naisvihalla?

Asuntonsa, varsinaisen kurjuuden katedraalin, Honka on koristellut sohvan selkänojalle mykiksi todistajiksi asetelluilla nukeilla ja mollamaijoilla, jotka tekevät seuraa seinätapettina toimiville pornolehdistä leikatuille alastonkuville.

Erinomaisen groteskeilla äänitehosteilla ryyditettyä uhrien paloittelua tahdittaa reippaiden saksalaisschlagereiden sointi.

Kultainen hansikas tuntuu niin uuvuttavan pitkältä ja velloo niin halukkaasti naisvihaisen murhaajan kuvauksessaan, että ihmetellä pitää, miksi Akin on halunnut elokuvan tehdä. Juuri sitä kyseltiin tänä vuonna Berliinin elokuvajuhlilla, kun elokuvan valintaa Berlinalen kilpasarjaan hämmästeltiin.

Onko tämä kenties halveksitun saksanturkkilaisen vähemmistön jäsenen kosto itseään kovin kunnollisina pitäneille kantasaksalaisille? Tiettävästi Akin on elokuvansa yhteydessä nostanut esiin sen, että Honka sai jatkaa murhatöitään kauan jäämättä kiinni, koska kukaan ei ollut hänen uhreistaan kiinnostunut.

Juuri kun tuntuu, ettei äärimmäistä miserabilismia enää jaksa – niin huumoriakin on: ahtaessaan murhaamiensa naisten irtileikattuja jäseniä seinäkaappiin Honka viskaa perään ruumiskasan päälle pari wunderbaumia.

Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali Helsingissä 19.–29.9.2019. Kultainen hansikas -elokuvan festivaaliesitys Bio Rexissä torstaina 26.9.2019 klo 21.