Kulttuuritoimituksen Eija Niskanen kertoo, miksi päätyi kahdeksan vuotta sitten mukaan perustamaan Suomeen itä- ja kaakkoisaasialaiselle elokuvalle omistettua festivaalia.
2010-luvun alussa tilanne oli, että vaikka aasialaista elokuvaa oli nähty Suomessa festivaaleilla ja maahantuontiakin oli, alueen elokuvakulttuurin esittelemisestä puuttui systemaattisuus. Siihen aukkoon syntyi kahdeksan vuotta sitten Helsinki Cine Aasia, Suomen ainoa aasialaisen elokuvan festivaali.
Suomessa oli perinteisesti nähty elokuva-arkiston näytöksissä japanilaisia klassikoita, Akira Kurosawaa ja Yasujiro Ozua. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali esitteli hongkongilaisen uuden elokuvan, John Woon ja Wong Kar-wain. R&A:n kautta – jossa itse olin mukana aasialaisen elokuvan ohjelmistonvalitsijana – Suomeen rantautuivat myös Japanin 1990-luvun uusi aalto, anime ja vuosituhannen lopulla myös korealainen uusi elokuva.
Meitä oli kuitenkin muutama Aasiassa opiskellut ja jotain alueen kieltä puhuvan naisen ryhmä, jotka olimme kukin mielessämme ajatelleet, että Suomesta puuttui systemaattisempi aasialaisen nykyelokuvan tuntemus.
Siitä syntyi Helsinki Cine Aasia, joka on nyt kasvanut maaliskuussa järjestettäväksi neljän päivän tapahtumaksi.
Aasialainen elokuva on kokenut erilaisia buumeja. Varmaa on kuitenkin, että juuri nyt se on kuumaa tavaraa.
Parasiten voitettua ensimmäisenä ei-englanninkielisenä elokuvana parhaan elokuvan Oscar-palkinnon tulee korealainen elokuva olemaan levittäjien, elokuvafestivaalien ja erilaisten elokuvatapahtumien kuraattoreiden erityinen mielenkiinnon kohde.
Sama kiinnostus voi säteillä muihinkin Aasian elokuvamaihin: jokainen haluaa olla se, joka löytää uuden Bong Joon-hon.
Kun perustimme Helsinki Cine Aasian, mietimme, minkä tyylinen elokuva olisi meidän festivaalillemme ominaisin. Sellaiseksi nousi keskusteluissa Bong Joon-hon Memories of Murder.
Aasialaista elokuvaa voi pohtia eri tahoilta: on kansallinen elokuva, erilaiset elokuvan lajityypit trilleristä kauhuun, komediaan, perhedraamaan ja art houseen. Aasiassa nämä lajityypit asettuvat hieman eri tavalla kuin eurooppalaisessa tai amerikkalaisessa elokuvassa.
Hybridigenre Parasiten tapaan näyttää olevan yksi korealaisen elokuvan ominaisuus. Cine Aasiankin ohjelmistossa nähdään zombiperhekomedia Odd Family: Zombie on Sale.
Mitä on aasialainen elokuvaestetiikka? Voisiko mestarillinen pitkän otoksen taituruus olla yksi aasialaisen art housen ominaisuus, kuten vaikkapa kiinalaiselokuvassa Dwelling in the Fuchun Mountains? Mikä on eri Aasian maiden elokuvateollisuuden rakenteen vaikutus elokuviin? Onko lisääntyvä yhteistuotanto yksi hedelmällinen kuvio, kuten vaikkapa japanilais-kazakstanilainen Horse Thieves osoittaa?
Miten aasialainen elokuva tuo esille seksuaalivähemmistöjä ja gayteemoja? Taiwanilainen The Teacher antaa tästä yhden esimerkin.
Entä Aasian naisohjaajat? Cine Aasiassa ovat vierailleet takavuosina japanilainen Natsuno Kusano ja indonesialainen Kamila Andini ja nyt paikalle lennähtää Chihiro Amano, joka elokuvassaan Mrs. Noisy tuo nettivihakampanjaksi ja mediapauheeksi yltyvän naapuririidan, joka alkaa futonin liian kovaäänisestä paukuttamisesta parvekkeella.
Yksi aasialaisen elokuvafestivaalin ideoista on ollut nostaa esille uusia kiinnostavia ohjaajia. Ja sellainen on jo jokusen vuoden ollut tiibetiläinen Pema Tseden, jonka tuotannosta esitetään kaksi elokuvaa, lämminhenkinen ja komediallinen aroperhekuvaus Balloon sekä mustan huumorin siivittämä road movie Jinpa.
Ja ohjelmistoon oli totta kai pakko laittaa 80-vuotiaan Nobuhiko Obayashin Labyrinth of Cinema, joka todistaa, että House-elokuvalla meilläkin kulttimainetta saavuttanut ohjaaja on edelleen täydessä terässä. Nyt hän sukeltaa japanilaisen sotaelokuvan historiaan huimassa vierittelyssään.
Eija Niskanen
Kirjoittaja on Helsinki Cine Aasian (12.–15.3.2020) ohjelmistojohtaja ja yksi festivaalin perustajista.