Emma Thompson vietti kuukausia Kolilla Sydäntalvi-elokuvaa kuvaten: ”Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on”

01.12.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Greg Wise, Emma Thompson ja Gaia Wise. Kuva: Saana Saarinen

ELOKUVA | Oscar-palkittu Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise kertoivat Kulttuuritoimitukselle elokuvan tekemisestä Suomen talven keskellä.

”Päähenkilö ei ajattele itseään vaan tehtäväänsä. Hänen täytyy pelastaa vangittu tyttö.”

Saana Saarinen, teksti

Suomessa kuvattu jännityselokuva Sydäntalvi (The Dead of Winter) saa meillä pian ensi-iltansa (12.12.2025). Yhdysvaltojen Minnesotaa esittävässä Pohjois-Karjalassa, Kolin upeissa maisemissa ja Pielisen jäällä, kaukana ihmisten ilmoilta, tapahtuu hurjia ja rankkoja asioita brittinäyttelijöiden tähdittämässä draamassa. Ympäristö on olennainen osa draaman tapahtumia. Haastavissa olosuhteissa hankien, metsien ja järveä peittävän jääkerroksen keskellä ei olisi helppoa selviytyä edes ilman uhkaavaa rikosta.

Brian Kirkin ohjaama elokuva rakentuu vaikuttavan ympäristön lisäksi päänäyttelijöiden intensiiviseen, vaativaan työhön. Emma Thompson vietti neljä kuukautta Pohjois-Karjalan maisemissa totutellen lumeen, pakkaseen ja jäähän eläytyessään elokuvan päähenkilön Babrin rooliin. Paneutuminen näkyy tarkassa ja vaativassa roolisuorituksessa. Koko työryhmältä on vaadittu epätavallisia taitoja ja osaamista, jotta tarinan kaikki käänteet on pystytty toteuttamaan. 

thefisherwoman 5

Emma Thompson Pohjois-Karjalan maisemissa. Kuva: Cinemanse

Kaksinkertainen Oscar-voittaja Emma Thompson sekä hänen tyttärensä, näyttelijä Gaia Wise, saapuivat Suomeen kertomaan elokuvasta Helsingissä järjestettyyn kutsuvierasensi-iltaan (27.11.2025). Mukana oli myös Emman puoliso ja Gaian isä Greg Wise, joka tunnetaan lukuisista elokuva- ja tv-rooleistaan. Sydäntalvessa hän ei kuitenkaan ole mukana.

Emma Thompson ja Gaia Wise antoivat haastattelun Kulttuuritoimitukselle punaisella matolla ennen ensi-illan alkua.

* *

”Vangittu tyttö antaa Barbille tarkoituksen”

Emma Thompson on maailmankuulu näyttelijä, elokuvatähti, jota arvostetaan kaikkialla. Häntä haastateltuaan on helppo ymmärtää, miksi hänestä pidetään. Ystävällisyys, huomaavaisuus ja viisaus loistavat Thompsonista samalla tavalla kuin usein valkokankaallakin. Mutta miten hän on kokenut roolin, jonka monet rankat kohtaukset menevät katsojan ihon alle?

Elokuvan päähenkilönä joudut jatkuvasti ilmaisemaan tuskaa, ahdinkoa ja kipua, ja teet sen erittäin vakuuttavasti. Kuinka saat nämä tunteet ilmenemään?

− Käsikirjoitus on kaunis ja antaa kaiken tarvittavan tiedon. Näin ollen pystyn jättämään itseni taustalle ja vain elämään hetkessä. Käsikirjoitus oli varsin erityinen ja yllättävä.

– Kun ihminen on keskittynyt, kipua ei tunne samalla tavalla. Elokuvassa Barbin tehtävä on hyvin selvä. Hänen täytyy pelastaa vangittu tyttö. Barb ei siis ajattele itseään vaan tehtäväänsä.

− Vaikka Barb on tietyissä määrin tuskissaan, hän myös suree. Hän on surullinen ja kadoksissa. Vangittu tyttö antaa hänelle tarkoituksen.

03 Näyttelijä Emma Thompson kulttuuritoimitus.fi toimittaja Saana Saarisen haastattelussa

Emma Thompson on voittanut Oscar-palkinnot elokuvista Talo jalavan varjossa (1992) sekä Järki ja tunteet (1995). Kuva: Saana Saarinen

Kuinka elokuvan tekoprosessi vaikutti sinuun sisäisesti?

  Se kaikki oli hyvin merkityksellistä. Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on. Niin paljon pilaamatonta luontoa, jota ei ole teollistettu. Teidän täytyy olla siitä hyvin ylpeitä ja suojella sitä. Se on uskomaton luonnonvara. Oli suuri etuoikeus viettää aikaa Suomen maaseudulla. Se tuntui hyvin rauhoittavalta ja auttoi paljon rooliin keskittymisessä.

* *

”Uskomaton kokemus äitini kanssa”

Emma Thompsonin tytär Gaia Wise, 25, on näytellyt muun muassa elokuvissa Kerran vielä, Harvey (2008), Yllätysmatka (2015) ja Taru Sormusten Herrasta: Rohirrimin sota (2024). Myös Gaia vietti Suomessa pitkän ajan, kun Sydäntalvi-elokuvaa filmattiin. Hän näyttelee päähenkilön nuoruuden minää.

Mitä kaikkea elokuvan tekeminen on sinulle merkinnyt ja mitä se on tuonut elämääsi ammatillisesti ja henkilökohtaisesti?

− Olen nähnyt elokuvan nyt pari kertaa ja olen rakastanut sitä yhtä paljon kuin toivoinkin rakastavani. Ajattelen, kuinka uskomattoman kokemuksen olen saanut jakaa äitini kanssa. Olen saanut olla kuvauksissa ympäristöissä, jotka tuntuvat samaan aikaan vierailta ja uskomattoman rauhoittavilta ja ihmeellisiltä.

Suomessa on mitä uskomattomimmat ympäristöt talviolosuhteissa elokuvaamiseen, kun tiedetään, että samaan aikaan muualla maapallolla jää vähenee. Siksi toivonkin pääseväni tänne uudelleen, joten Suomen Elokuvasäätiö, olkaa hyvä, ottakaa minut takaisin!

02 Vasemmalla Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise tiedotusvälineiden haastateltavina

Gaia Wise punaisella matolla. Kuva: Saana Saarinen

Olet vakuuttava äitisi näyttelemän päähenkilön nuorena versiona. Kuinka syvälle menit rooliisi?

− Lyhyissäkin kohtauksissa täytyi olla paljon painoarvoa ja tunnetta. Katsojan täytyy todella oppia välittämään päähenkilöstä Barbista sekä tarinaan liittyvästä pariskunnasta, joten hahmojen näyttelemiseen liittyy paljon empatiaa.

– Puhuimme äitini kanssa paljon siitä, minkälainen hän oli ollut koulussa, minkälainen aviomiehensä kanssa ja kuinka he tapasivat. Kun näyttelijällä on kaikki taustatiedot, hänellä on jotain, jonka avulla viedä roolia tunnetasolla eteenpäin.

Kuinka elokuvan tekeminen yhdessä äitisi kanssa on vaikuttanut väleihinne?

− Se ei suoranaisesti vaikuttanut väleihimme, koska olemme muutenkin hirveän läheisiä. Sain kuitenkin tilaisuuden nähdä, kuinka täysillä äitinä heittäytyy rooleihinsa. Hän vietti Suomessa kuukauden jo ennen kuin aloitimme kuvaukset, koska Barbin täytyy todella tuntea lumi. Opin arvostamaan äitini työtä uudella tavalla.

Sydäntalvi elokuvateattereissa 12.12.2025.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.