Carpenterin The Thing on paranoiaelokuvien klassikko, jonka lohduton loppu tuntuu ainoalta oikealta

MacReadyn (Kurt Russell) uhkana ovat sekä hirviö että työkaverit. Kuva: Imdb.com

Kaarina Lehtisalo

John Carpenterin ohjaama neljänkymmenen vuoden takainen The Thing – ”se” jostakin (The Thing, 1982) on elokuva, joka on vuosien ja vuosikymmenten aikana kasvanut vain korkoa.

Elokuva sai aikoinaan Yhdysvalloissa ensi-iltansa samoihin aikoihin kuin tavattoman suosituksi noussut, sympaattisesta avaruuden muukalaisesta kertonut E.T. (E.T. the Extra-Terrestrial, 1982). Molemmissa elokuvissa nähdään avaruudesta tullut muukalainen, mutta The Thing ja E.T. eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Steven Spielbergin E.T. lopulta uskoo ihmisen kykyyn saada yhteys ”toiseen” ja ”erilaiseen”, Carpenterin The Thingin näkemys on paljon synkempi.

The Thing ei ensi-iltansa aikoihin saanut kovin hyviä kritiikkejä, mutta jo useamman katsojasukupolven kulttisuosio on pitänyt elokuvan mainetta yllä. Ja kun elokuvan ensi kertaa nähneen shokki on hieman laantunut, uusilla katsomiskerroilla myös elokuvan hienoudet pystyy ymmärtämään: oivaltava käsikirjoitus, harkittu ohjaus ja ennen kaikkea hämmästyttävät hirviöhahmot, jollaisia ei ollut nähty ennen The Thingiä eikä ole nähty sen jälkeenkään.

* *

The Thingin tapahtumapaikka on Etelämantereella sijaitseva Yhdysvaltojen tutkimusasema, jolla työskentelee kaksitoista miestä jotakuinkin eristyksissä muusta maailmasta.

Heti elokuvan alkajaisiksi asemalle juoksee koira, joka on paennut norjalaiselta tutkimusasemalta. Koiraa jahtaa norjalaisten helikopteri, ja eläintä yritetään ampua hengiltä.

Elokuvassa on jo ensimetreillä uhkan tuntua. Tätä painetta kasvatetaan taitavasti, vähitellen – kunnes ensimmäinen hirviö suorastaan räjähtää katsojan silmille.

Mutta vaikka elokuvan hirviöhahmot hätkähdyttävät, ne eivät ole elokuvan pelottavin asia. The Thingin varsinainen uhka piilee siinä, että tutkimusaseman miehistä kuka tahansa voi olla saanut tartunnan hirviöstä, kuka tahansa heistä voi olla itse hirviö, ”se” jostakin, The Thing. Ja jos tartunta leviää, koko maailma voi joutua hirviön valtaan.

* *

The Thingin kerrotaan perustuvan John W. Campbellin novelliin Olento (Who Goes There?, 1938). Tämä asia on aivan selvästi ilmoitettu elokuvan lopputeksteissä. Myös John Carpenter itse on kaikissa mahdollisissa yhteyksissä kertonut halunneensa tehdä elokuvan, joka on uskollisempi Campbellin novellille kuin sen aiempi filmatisointi, Christian Nybyn ja Howard Hawksin ohjaama ”Se” toisesta maailmasta (The Thing from Another World, 1951).

Kaikesta huolimatta väite, että The Thing perustuisikin H. P. Lovecraftin pienoisromaaniin Hulluuden vuorilla (At the Mountains of Madness, 1936) elää sitkeästi.

Väitteelle on perusteita. Vaikka Carpenterin The Thing on varsin uskollinen Campbellin novellille, myös Lovecraftin Hulluuden vuorilla -romaanissa liikutaan samassa ympäristössä: kaivamassa Etelämantereen jäästä esiin kammottavia hirviömäisiä olentoja. Vaikka Lovecraftin tekstin tapahtumat poikkeavat paljon elokuvan tapahtumista, pienoisromaani tuntuu The Thingin taustakertomukselta.

Minulla ei tietenkään ole mitään varmaa tietoa asioiden todellisesta laidasta, mutta pidän mahdollisena, että Campbell sai novelliinsa vaikutteita Lovecraftilta, jonka teos ilmestyi pari vuotta aiemmin kuin Campbellin novelli. Ja toki on aivan mahdollista, että vaikutteita Lovecraftin tekstistä ovat saaneet myös Carpenter ja elokuvan muut tekijät, vaikka he eivät tietoisesti olisi edes ajatelleet Lovecraftia elokuvaa tehdessään.

Asiasta kiistely on osa The Thing -elokuvan kulttia. Aiheesta kiinnostuneet voivat helposti kadota vuosiksi internetin syvyyksiin tutkailemaan asian ympärillä käytyjä keskusteluja – ja tietenkin myös lukea sekä Campbellin novellin että Lovecraftin pienoisromaanin.

Elokuvan mainoskuva ei liity elokuvaan millään tavalla. Ja hyvä niin. Kuva: Imdb.com

* *

Vaikka The Thing muistetaan John Carpenterin (parhaana!) elokuvana, se tietenkin muistetaan myös elokuvan hirviöt luoneen Rob Bottinin elokuvana. Bottin oli vain 22-vuotias saadessaan vastuulleen The Thingin hirviöhahmojen rakentamisen ja maskeerauksen. Tosin hän oli tuossa vaiheessa ”vanha tekijä”, sillä hän oli päässyt jo teini-ikäisenä maskeeraajataituri Rick Bakerin oppiin.

Rob Bottinin hirviötehosteita katselee useammankin katsomiskerran jälkeen ällistyneenä. Itse asiassa elokuvan kuuluisimmassa ja yllättävimmässä kohtauksessa on vaikea olla huutamatta ääneen, silloinkin kun sitä jo tietää odottaa. Eikä katsoja suinkaan ehdi edes toipua järkytyksestä, kun hirviö jo alkaa muuntua mielikuvituksellisiin muotoihin, toisiksi olennoiksi.

Elokuvan henkilöt ovat yllätyksestä ja kauhusta lamaantuneita, samoin katsojat. Tilanteessa kuultava, voimakasta epäuskoa ilmentävä repliikki kuuluu elokuvan tunnetuimpiin, ja vastaa täydellisesti myös katsojan kokemaa tyrmistystä.

Ei epäilystäkään: The Thingin hirviöluomukset ovat taidetta, unohtumattomia kaikessa groteskiudessaan.

Hirviöluomusten hinta oli kuitenkin kova. Nuori Bottin teki lähes kaikki elokuvan hirviöhahmot ja raatoi itsensä siinä työssä sairaaksi. Hän kirjaimellisesti asui Universalin studiolla vuoden ja viisi viikkoa, teki töitä joka päivä, seitsemän päivää viikossa. Tämä johti vakavaan uupumukseen, ja Bottin joutui työnsä päätteeksi sairaalahoitoon.

* *

Myös elokuvan musiikki on syytä erikseen mainita, sillä elokuvan uhkaavan teeman on säveltänyt legendaarinen italialainen elokuvasäveltäjä Ennio Morricone.

Tosin: The Thingin musiikin säveltäjästä on liikkunut yhtä sitkeitä huhuja kuin kirjallisesta alkulähteestä. Itse asiassa aika moni katsoja lienee hämmentynyt nähdessään alkuteksteissä Ennio Morriconen nimen, kun samaan aikaan korvissa kuuluu hyvin carpentermaista jumputusta.

Tästäkin mysteeristä löytyy internetin uumenista tietoa. Carpenter itse on kertonut, että pyysi Morriconen yksinkertaistamaan ensimmäistä sävellysversiota, ”vähentämään nuotteja”. Carpenter myös sävelsi elokuvaan, joskin hän itse kuvailee työtään kertomalla ”tuupanneensa” elokuvaan ”äänitapettia” (carpet music).

Vaikka teema todellakin on Morriconen sävellystyö, voidaan varmaankin sanoa, että säveltäjänä itsekin tunnetulla Carpenterilla on ollut myös vaikutusta elokuvan äänimaailmaan.

Morricone sävelsi The Thing -elokuvaan enemmänkin musiikkia, mutta se ei koskaan käytetty Carpenterin elokuvassa. Sen sijaan Morricone käytti tätä materiaalia vuosikymmeniä myöhemmin sävellystyön pohjana tehdessään musiikkia Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan – ja voitti työstään Oscar-palkinnon.

Jed nähtiin elokuvan merkittävässä koiraroolissa. Kuva: Imdb.com

* *

Bottinin hirviöt ovat maineikkaita, samoin Morriconen musiikki. Mutta ne eivät pelkästään riitä selittämään The Thingin kestävää suosiota ja arvostusta.

The Thing on erinomainen elokuva erityisesti siksi, että Bill Lancasterin käsikirjoitus ja John Carpenterin oivaltava ohjaus keskittyvät yhteen, hyvin valittuun teemaan. Ja tämä teema ei ole kaukaa ulkoavaruudesta tullut vieras, alien, vaan The Thingin uhka tulee paljon lähempää. The Thing kertoo ennen kaikkea meidän suhteestamme toisiin ihmisiin, epäluulosta, paranoiasta.

Tässä suhteessa Carpenterin elokuva voittaa sekä molemmat kirjalliset ”alkuteokset” että vuoden 1951 elokuvaversion. Paranoian teemaa Lovecraftin pienoisromaanissa ei ole lainkaan. Campbellin kehnonpuoleisessa novellissa tämä teema on löydettävissä, mutta Campbell ei osaa hyödyntää sitä riittävän hyvin. Nybyn ja Hawksin elokuva puolestaan hukkasi tämän ajatuksen kokonaan ja on melko tavanomainen hirviöelokuva.

Carpenterin The Thing sen sijaan on paranoiaelokuvien klassikko.

Paranoian teemaa käsitellään elokuvassa hirviön kautta, mutta ajatus ihmisten välisestä epäluulosta on tuttu meille kaikille, ymmärrettävissä niin globaalilla maailmanpolitiikan tasolla kuin henkilökohtaisella ihmissuhdetasolla. Voimmeko lopulta koskaan luottaa toiseen ihmiseen? The Thingin hirviö on tämän pelon symboli.

Elokuvassa kuvataan kahdentoista miehen työyhteisöä, eristyksissä olevaa paikkaa, jossa miehet elävät keskenään kuukausitolkulla. Vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat vähäiset, ja kaikesta välittyy että miehet ovat kyllästyneitä toistensa seuraan. Siellä he ovat, vankeina ääriolosuhteissa.

Elokuva esittelee miehet taitavasti. Jokainen henkilö merkitään jollakin tavalla, luonnetta avaavilla repliikeillä tai asusteilla. Jollakin on farkkuliivi, jollakin aurinkolasit, jollakin rullaluistimet, ja yhdellä jopa hassu hattu. Elokuvan päähenkilöksi miesjoukosta nouseekin hassun hatun omistaja, muhkeapartainen MacReady, jota näyttelee Kurt Russell.

Russell oli Carpenterin edellisen elokuvan vastahakoinen sankari, Pako New Yorkista -kulttiklassikon (Escape from New York, 1981) Snake Plissken. Myös MacReadyssa on paljon Snake Plisskeniä. MacReady on klassinen loner, joka mielummin siemailee viskiä ja pelailee shakkia yksin tietokonetta vastaan kuin viihtyy muiden miesten seurassa.

Muilla miehillä ei näytä menevän juurikaan paremmin. Itse asiassa miehet tuntuvat kyräilevän toisiaan jo ennen kuin The Thing ilmaantuu. Miehet vinoilevat toisilleen, puhuvat tylysti, valittavat kuka mistäkin. Yksi miehistä tuntuu välittävän enemmän koirista kuin ihmisistä.

Aivan oleellista on myös se, että miehet puhuvat toisistaan vain sukunimillä.

Kun miesjoukolle selviää, että kuka tahansa heistä voi olla The Thing, keskinäinen epäluulo ja vihamielisyys ottaa aivan uusia kierroksia. Miehet pakottautuvat toimimaan yhdessä, mutta samalla sekä katsojan että miesten mielissä elää voimakas pelko ja paranoia. Kukaan ei ole turvassa.

Miesjoukko ääriolosuhteissa. Kuva: Imdb.com

* *

Koko elokuva tapahtuu melkein pelkästään yhdessä tapahtumapaikassa. Hieman käydään helikopterilla lentelemässä naapuriasemalla ja tutkimassa The Thingin alkulähteitä, mutta muuten elokuvassa pysytellään tutkimusaseman tiloissa.

Carpenterin ohjaustaidoista kertoo, että hän pystyy pitämään jännitystä yllä silloinkin, kun elokuvassa ei varsinaisesti ”tapahdu” mitään. Kamera tuntuu olevan aina oikeassa paikassa, ja vahvistaa uhkan tuntua – aivan kuin kamera olisi sekin ”olento”, ylimääräinen tarkkailija, joka seuraa tutkimusaseman tapahtumia.

Elokuvassa on paljon myös kohtauksia, joissa miehet vain seisovat puoliympyrässä puhumassa, mutta silloinkin jännite ja dynamiikka säilyy. Tästä saadaan kiittää toki sekä ohjaajaa että käsikirjoittajaa, mutta myös näyttelijöiden ahkeraa harjoittelua. Vaikka elokuvassa miesporukka tuntuu inhoavan toisiaan, näyttelijät ystävystyivät pitkien kuvausten aikana.

Jännitteen säilyminen kohtauksesta toiseen on sikälikin hieno saavutus, kun ajattelee että elokuvaa todellakin tehtiin pitkään, noin vuoden ajan, ja osa elokuvasta kuvattiin varsin haastavissa olosuhteissa kovissa pakkasissa Kanadassa. Sisätilojen kuvaukset puolestaan tehtiin Los Angelesissa jäähdytetyssä studiossa, samaan aikaan kun kaupunkia piinasi lähes 40 asteen kuumuus.

Joihinkin hirviökohtauksiin puolestaan meni päiväkausia. Jos kohtaus ei onnistunut kerralla ja jouduttiin ottamaan toinen otto, vaadittiin useita tunteja kestävä uusi maskeerauskierros.

The Thing onkin kauttaaltaan huolellista ja harkittua käsityötä.

* *

Erityiseksi The Thingin tekee myös elokuvan loppu, jota voisi kuvata sanalla synkänkaunis.

Elokuvaan mietittiin ja kuvattiinkin erilaisia vaihtoehtoisia loppuja. Carpenter päätyi kuitenkin loppuun, joka on moniselitteinen – ja perinteisessä mielessä ”onneton”. Tilanne lopussa vaikuttaa täysin toivottomalta.

Tästä huolimatta kaikki, aivan kaikki pitävät The Thing -elokuvan lopusta. Niin elokuvan tekijät kuin elokuvan katsojatkin.

Miksi The Thingin loppu tuntuu niin onnistuneelta?

Ehkä siksi, että elokuvan ”lohduton” loppu on sittenkin myös lohdullinen.

Elokuvan loppukohtauksessa kaksi miestä kokee jonkinlaista toveruutta ensimmäistä kertaa koko elokuvan aikana. Kun he tähän asti ovat olleet toisiaan kohtaan tylyjä, epäilleet toisiaan, uhanneet toisiaan, lopussa ollaan samalla viivalla.

He eivät voi voi olla varmoja toisesta, he eivät voi luottaa toisiinsa. Mutta sillä hetkellä asialla ei tunnu olevan merkitystä. Miehet hymyilevät, juovat samasta pullosta. Ovat ihmisiä.

Ainakin sen hetken.

The Thing Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa la 12.11. klo 19.30 osana Cinemadrome-festivaalia. Liput 8 euroa. K18. Ei tekstitystä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua