50 erinomaista dokumenttielokuvaa Areenassa – Osa 3/3: Mind the Gapista Nothing Like a Damen kautta White Riotiin

21.10.2021

Kiere skeittaa ja ikävöi isäänsä Minding the Gap -dokumentissa. Kuva: Yle

TELEVISIO | Kokosimme 95-vuotiaan Ylen kunniaksi yhteen Areenan dokumenttitarjonnan parhaimmiston. Kolmiosaisen juttusarjan viimeisessä osassa esitellään seitsemäntoista ulkomaista dokkarihelmeä.

”Minding the Gap kertoo ystävyydestä ja vapaudesta, mutta myös köyhyydestä ja näköalattomuudesta – ja pidemmälle edetessään yhä enemmän myös lapsiin ja naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta.”

Lue sarjan ensimmäinen osa tästä ja toinen osa tästä.

* *

#34 Lähikuvassa: Isabelle Huppert (2019)

Mainiossa dokumentissa ranskalainen näyttelijätär Isabelle Huppert kertoo, että hiljaiset roolit sopivat hänelle hyvin, koska elokuvassa voi ilmaista niin paljon katseella ja hiljaisuudella. Yksi äärimmäisen upea taidonnäyte tästä on Claude Gorettan ohjaama Pitsinnyplääjä (1977). Huppertin viimeinen katse elokuvassa on hiljaisessa intensiivisyydessään pakahduttava. Juho Hakkarainen

Katsottavissa syyskuuhun 2022 asti.

* *

#35 Lähikuvassa: Lee Miller (2020)

Lee Miller oli yksi 1900-luvun suurista valokuvaajista. Hän ikuisti Dachaun keskitysleirin vapauttamisen ja ui Hitlerin kylpyammeessa. Hän oli myös paljon muuta: tylsistynyt kotirouva Kairossa, Man Rayn oppilas ja kumppani, lopulta alkoholisoitunut ja traumatisoitunut hermoraunio. Ennen kaikkea Lee Miller oli mysteeri. Esimerkiksi hänen oma poikansa Anthony Penrose ei tiennyt mitään äitinsä taustasta mestarikuvaajana ennen kuin Miller kuoli. Janica Brander

Katsottavissa syyskuuhun 2022 asti.

* *

#36 Matisse ja valon lumo (2020)

Raphaël Millet’n dokumenttielokuva tutustuttaa Henri Matissen (1869–1954) elinikäiseen matkaan värien kautta valoon. Pimeä Pariisi taikka syntymäseutu Pohjois-Ranskassa eivät Matissea inspiroineet: hänen paikkojaan olivat Etelä-Ranska, Korsika, Algeria, Marokko ja Tahiti. Vuosina 1949–1951 Matisse koristeli viimeisenä työnään Nizzasta luoteeseen sijaitsevan Vencen kappelin. Hän halusi yhdistää siinä kaiken osaamansa. Työ oli myös kiitos dominikaaniluostarin nunnille, joilta hän oli saanut apua terveysongelmiinsa. Kuvassa, joka kappelissa on otettu, Matisse on onnellisemman näköinen kuin missään muualla. Valo, jota hän oli aina etsinyt, säteili nyt hänestä itsestään. Marja-Liisa Torniainen

Katsottavissa syyskuuhun 2022 asti.

* *

#37 Minding the Gap (2018)

Bing Liun ohjaama Minding the Gap on skeittausdokumentiksi naamioitu pohdiskelu nuoren ihmisen elämästä, mahdollisuuksista ja niiden olemattomuudesta. Se kertoo ystävyydestä ja vapaudesta, mutta myös köyhyydestä ja näköalattomuudesta – ja pidemmälle edetessään yhä enemmän myös lapsiin ja naisiin kohdistuvasta perheväkivallasta. Kiinassa syntyneen ohjaajan perhe muutti Yhdysvaltoihin pojan ollessa 5-vuotias. Teini-ikäisenä Liu alkoi kuvata Illinoisin Rockfordissa kaveripiiriään, jonka elämä pyöri skeittauksen ja mietojen päihteiden ympärillä. Minding the Gapin kuvamateriaali kattaakin yli kymmenvuotisen ajanjakson; trikkejä treenaavien pikkupoikien kohellus vaihtuu hiljalleen nuorten aikuisten kipuiluksi esikoislapsineen, ihmissuhdesekoiluineen ja paskaduuneineen. Antti Lähde

Katsottavissa helmikuuhun 2023 asti.

* *

#38 My Rembrandt (2019)

Rembrandt kiehtoo yli 350 vuotta kuolemansa jälkeenkin ihmisiä niin, että hänen maalauksiinsa liittyviä tarinoita on määrättömästi. Useampikin sellainen kerrotaan dokumenttielokuvassa, jossa Rembrandtin maalauksen omistavat ihmiset kertovat suhteestaan teoksiin. Elokuva seuraa asiantuntevasti prosesseja, joilla maalauksia restauroidaan ja niiden aitoutta ja provenienssia eli omistushistoriaa tutkitaan. Esiintyypä elokuvassa sellainenkin upporikas, joka ostelee Rembrandteja ei suinkaan piilotellakseen niitä, vaan tuodakseen niitä kaiken kansan nähtäville museoihin. Antti Selkokari

Katsottavissa 11.12.2021 asti.

* *

ve001njdd5

Daamit Maggie Smith, Joan Plowright Eileen Atkins ja Judi Dench. Kuva: Mark Johnson / Yle

#39 Nothing Like a Dame (2018)

Äkkiseltään voisi luulla, ettei ole mitään pitkästyttävämpää kuin katsoa neljää lähes yhdeksänkymmentävuotiasta naisnäyttelijää puhumassa niitä näitä itsestään ja pitkästä urastaan. Mutta kun äänessä ovat Maggie Smith, Judi Dench, Eileen Atkins ja Joan Plowright, he tekevät katsojalle temput ja vievät mukanaan halki aikojen ja aikakausien, luvuttoman monien elokuvien, tv-sarjojen, teatteriesitysten, harjoitusten ja ensi-iltojen. Rouvien kalkatuksessa yhdistyvät hurmaava sarkastisuus ja iän tuoma huumorin- ja suhteellisuudentaju. Antti Selkokari

Katsottavissa 31.12.2021 asti.

* *

#40 Perhe röntgenkuvassa

Iranilainen Firouzeh Khosrovan kuvaa elokuvassaan omien vanhempiensa vaikeaa suhdetta ja itseään pikkutyttönä heidän välissään. Länsimaistunut tiedemiesisä vei nuoren vaimonsa Sveitsiin, missä uskonnollinen äiti koki olevansa kuin kala kuivalla maalla. Roolit vaihtuivat, kun perhe palasi Teheraniin, missä tapahtui pian islamistinen vallankumous. Äidistä tuli islamistinaisaktivisti, isä vetäytyi kirjojensa ja klassisen musiikin pariin. Perheen muutosta kuvallistetaan kodin muuttuvan sisätilan kautta. Eija Niskanen

Katsottavissa syyskuuhun 2022 asti.

* *

#41 Rockfield – maitotilasta hittifarmiksi

Walesilainen maatila on epätodennäköinen syntymäpaikka rockin klassikkolevytyksille. Vaan ehkei sittenkään niin epätodennäköinen: kaukana metropolien välkkeestä, muulta maailmalta eristyksessä, on kenties helpompi keskittyä olennaiseen – ja epäolennaiseen, kuten kokaiinin imuroimiseen, nyrkkihippasiin ja mielenterveytensä järkyttelemiseen. On jotenkin lohdullista, että samaan aikaan, kun Black Sabbath, Judas Priest, Queen, Rush, Simple Minds, Iggy Pop, The Stone Roses, Oasis, Manic Street Preachers, Annie Lennox, Coldplay, George Michael ja Pixies (ynnä lukemattomat muut) ovat hioneet lauluharmonioitaan ja virvelisoundejaan nenänpielet valkoisina, veljekset Kingsley ja Charles ovat puksutelleet traktoreillaan pitkin maita ja mantuja, saparohäntien röhkiessä ja mansikkien ammuessa. Antti Lähde

Katsottavissa toukokuuhun 2023 asti.

* *

#42 Rockin klassikkolevyt: The Kinks

The Kinks -yhtyeen albumi …Are The Village Green Preservation Society (1968) on peribrittiläinen tutkielma ihmisestä ja yhteisöstä, ja samoin siitä kertova dokumentti on niin brittiläinen kuin olla voi. Yhtyettä ja sen mestariteosta analysoidaan kiintoisasti, ja bändin jäsenetkin ovat äänessä. Nokkamies Ray Daviesin nerous nousee keskiöön, vaikka tuoreiden haastattelupätkien perusteella mies vaikuttaa olevan nykyään aika pihalla. Dokumentin puhuvina päinä toimivat muun muassa Oasis-yhtyeen Noel Gallagher ja Madnessin Suggs. Mukaan on ympätty myös nuorta Ray Daviesiä esittävä kertojahahmo. Kornihko ratkaisu, joka silti jollain tasolla toimii! Tomi Nordlund

Katsottavissa maaliskuuhun 2022 asti.

* *

#43 Rudeboy – Trojan Recordsin tarina

Desmond Dekker on populaarimusiikin historian viilein ihminen, joskin aikalaisensa Dandy Livingstone pääsee tämän brittidokkarin perusteella lähelle. Lontoolaisten tyyliniekkojen nyrkkipajasta yhdeksi 1970-luvun alun suurimmista hittitehtaista paisunut Trojan Records julkaisi kultavuosinaan lähes pelkästään maailman parasta musiikkia, ihan kaikki tyylilajit huomioiden – mutta se julkaisi sitä liikaa, ja suurimman Jamaika-huuman laannuttua skat, reggaet, rocksteadyt, dubit ja dancehallit jäivät varastoon pölyttymään. Nicolas Jack Daviesin ohjaama dokumentti on pakollinen rasti kaikille asianharrastajille, mutta vielä pakollisempi kaikille niille, jotka lantratuille länkytyksille altistuttuaan luulevat inhoavansa reggaeta. Antti Lähde

Katsottavissa toukokuuhun 2023 asti.

* *

ve001njdfw

Kuva: Espen Wallin / Yle

#44 Self Portrait (2020)

Kärsimyskin voi olla kaunista. Norjalaistaiteilija Lene Maria Fossenin (1986–2019) kuvissa se on sitä tavalla, jonka sanoittaminen käy mahdottomaksi. Niissä on rujoudesta ja kärsimyksestä kumpuavaa syvää kyseenalaistamatonta kauneutta. Kärsimyksen ja kauneuden oudon viehko symbioosi kiehtoo viiltävällä, jopa kielletyn tuntuisella tavalla. Kuvien kokemuksellinen logiikka on yhteneväinen sen kanssa, miten Lene Marie kuvaa dokumenttielokuvassa sairauttaan. Syömättömyys on ollut hänelle keino ajan pysäyttämiseen ja tunteiden patoamiseen, elämän sietämiseen, mutta samalla vankila ja kaikesta määräävä armoton kontrollikoneisto. Hanna Telakoski

Katsottavissa helmikuuhun 2023 asti.

* *

#45 Tapahtui Inkerinmaalla (2019)

Anneli Kusfältin henkilökohtainen elokuva kertoo Kusfältin isän ja hänen perheensä kohtalosta ja samalla inkeriläisen kansan unohtuneista vaiheista. Ennen kuin toinen maailmansota syttyi Stalinin vainot ulottuivat Inkerinmaalle, jonka kansaa oli pakkosiirretty Siperiaan maatalouden kollektivisoinnin seurauksena. Kun sota alkoi, kymmenet tuhannet inkeriläiset pakenivat kotiseudultaan. Suomi auttoi evakuoinnissa. Kun sota päättyi, Suomi luovutti inkeriläiset takaisin Neuvostoliittoon. Suurin osa heistä ei päässyt koskaan kotiin. Kusfält on dokumentoinut inkeriläisten kohtaloja, joita kertovat hänen isänsä lisäksi muutamat muut kohtalotoverit. Marita Nyrhinen

Katsottavissa 18.12.2021 asti.

* *

#46 Urheilijatähdet – suuruuden salaisuus (2018)

Muun muassa jääkiekkoilija Wayne Gretzky, jalkapalloilija Pelé ja amerikkalaisen jalkapallon ennätyksiä murskannut Jerry Rice ovat pääosissa dokumenttielokuvassa, johon Gabe Polsky on haastatellut huipulle ja sen ohi, omiin ainutlaatuisiin korkeuksiin ponnistaneita urheilijoita. Elokuvassa pohditaan erityislahjakkuutta. Onko sitä? Miten sen tunnistaa ja millä lannoitteilla sen saa kukoistamaan? Mestarit itse korostavat luovuutta ja pihapelien vapautta. Puhutaan myös tuurista; pitää syntyä oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Jossain vaiheessa pitää saada käsiinsä se oikea väline. Täytyy löytyä tukea ja täytyy tulla löydetyksi. Kimmo Ylönen

Katsottavissa heinäkuuhun 2022 asti.

* *

#47 Vastarintaliikkeen naiset (2020)

Barbara Necekin dokumenttielokuva kertoo unohduksissa olleista naisista, jotka henkensä kaupalla nousivat Hitleriä ja kansallissosialisteja vastaan. Naisten merkitys juutalaisten auttajina ja natsien vastaisen propagandan levittäjinä oli keskeinen. Olosuhteet 1940-luvun Saksassa kertovat karua tarinaa nopeista, armottomista ja päättäväisistä toimista juutalaisten tuhoamiseksi. Vain ani harva nousi niitä vastaan. Vanhat valokuvat ja filmikatkelmat herättävät kerrotun eloon uhkaavan äänimaailman voimistaessa dokumentin viestiä. Hanna Telakoski

Katsottavissa marraskuuhun 2022 asti.

* *

#48 White Riot (2019)

White Riot on nopeatempoinen ja tiivistunnelmainen kertomus musiikista, jonka tarkoituksena on karkottaa pelko ihmisten väliltä. Dokumentti kuvaa Rock Against Racism -liikkeen synnyn kautta kuinka 1970-luvun Britannian punkskenestä muovautui jo parlamenttiinkin pesiytyneen rasismin ja valkoisen ylivallan kannattajajoukkojen vastavoima. Kerronnassa vuorottelevat intiimit henkilöhaastattelut sekä ajan rosoista henkeä huokuva kuvamateriaali Lontoon kaduilta ja klubeilta. Vaikka aihe on vakava ja taistelu sortoa vastaan kaikkea muuta kuin kevyttä puuhastelua, jää dokumentista mieleen ennen kaikkea yhteisöllisyyden voima ja juhlat, jotka jatkuivat läpi kamppailun siitä, kenelle kadut kuuluvat. Reija Jarkkola

Katsottavissa huhtikuuhun 2023 asti.

* *

#49 Zappa (2020)

Frank Zappa oli monisyinen ihminen, jonka elämää Alex Winterin laaja-alainen ja älykkäästi rakennettu dokumentti luotaa syvältä. Vaikken itse ole koskaan satunnaisia kappaleita lukuun ottamatta lämmennyt Zappan musiikille, se ei haitannut dokumentin nautinnollista ahmimista. Ennennäkemätöntä kuvamateriaalia ja muutamia teräviä haastatteluja sisältävä kaunistelematon elokuva on tutustumisen arvoinen kaikille kulttuurin ja taiteen ystäville. Zappa puhui, sävelsi ja eli meidän puolestamme. JT Lindroos

Katsottavissa kesäkuuhun 2023 asti.

* *

#50 ZZ Top: That Little Ol’ Band From Texas

Sam Dunnin ohjaama dokumentti menee yhtä suoraa asiaan kuin bluesrockin arvoituksellisimman yhtyeen biisit. Se avaa bändin värikkäitä vaiheita sujuvassa rytmissä ja antaa trion itsensä kertoa, miten jo vuonna 1969 käynnistynyt ura urkeni baarinnurkista stadioneille ja MTV:n ikonisiin musiikkivideoihin. Hyvän kerronnan lisäksi dokumentissa riittää rouheaa teksasilaista ZZ Top -jytää, joka soi taustalla mutta myös bändin varta vasten dokumenttia varten esittämänä. Kerrontaa kuljetetaan myös animaatiopätkillä, mikä sopii bändin sarjakuvamaiseen imagoon. Tomi Nordlund

Katsottavissa maaliskuuhun 2022 asti.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua