Porin sillan vihkiäiset 26.9.1926. Kuva: Satakunnan museo / John Englund

1

Yksi suomalaisen kesän juuri nyt etumaisista ellei parhaista keskustelunaiheista on tietysti Grilli-Pori. Ensin meidän kaikien porilaisten tuntema nälkäisten keidas nousi Ilta-Sanomien 7 mahtavaa grillikioskia Suomesta -listalle, ja syystä.

Mutta vasta sitten tuli emäjytky. Luukun taakse ilmestyi Pet Shop Boys vonkaamaan hodareita.

Eivät saaneet, sillä Grilli-Pori on enemmän hampparipaikka ja montaa muuta – paitsi että niitä hodareita sieltä ei saa.

Alkoi herkullinen sometus eri osapuolien ja asiaankuulumattomienkin välillä, ja viimeisenä välitilinpäätöksenä Grilli julkaisi kuvia uudesta työvaatemallistostaan.

Tarina jatkunee.

Grilli-Porin väkeä. Kuva: Grilli-Pori

2

Pet Shop Boys ei muuten lentänyt Lontoosta Poriin vain ensiluokkaisten grillituotteiden houkuttelemana. Pojat myös esiintyivät Pori Jazz -festivaaleilla.

Tämän kesän osalta Pori Jazz on jo siirtynyt jälkipuintivaiheeseen, mutta lisää porimusaa pukkaa. Heinäkuun viimeisen päivän iltana samaiselta jazzluodolta kajahtaa Kirvatsin Jytä, ja kun Jazzeja voinee pitää jonkinlaisena maailmanlaajuisena rytmimusiikin nostalgis-ajantasaisena katsauksena, on Jytä sitä puhtaasti kotimaisittain ja vahvasti nostalgiaan painottuen. Maarit Hurmerinta ja Erja Lyytinen. Coitus Int 50 Revival ja Leavings-orkesteri. Häpeilemätöntä mutta parahultaista.

Ja taas heti perään pieni suunnanmuutos. Elokuun alkupäivinä ja edelleen Kirjurin maaperällä on tarjolla Porispere-festivaali ja sen selkeästi nykypäivään kiinnittyvä kotimainen rytmimusikkitarjonta. Tietysti porilaisilla rosomausteilla myös se.

Kirjurinluodon musiikki: Kirvatsin Jytä 31.7.2024 ja Porispere 2.–3.8.

3

Kirjurin musiikkiannista kyllääntynyt voi loivennella vaikkapa keinottelemalla Kokemäenjoen vastarannalle ja suoraan Satakunnan museon erinomaiseen John Englund -valokuvanäyttelyyn. Englund – alkuperäiseltä nimeltään Carl Johan Sträf – oli tukholmalaissyntyinen, Helsingin kautta Poriin 1800-luvun lopulla päätynyt valokuvaaja. Tuolloin nousussa olleeseen jokivarren teollisuuskaupunkiin Englund perusti yhteensä vuosikymmeniä toimineita ”valokuvausateliereja”.

Hän kuvasi paljon perhettään ja muita henkilöpotretteja mutta teki ehkä huomattavimman työnsä tallentamalla kaupungin arkea ja juhlaa sekä hallintoa mutta myös ja ennen kaikkea sen tuolloista vahvistumista yhdeksi Suomen teollisuuskeskukseksi. Näin Englund oli myös historiankirjoittaja, eikä vain valokuvataiteilija. Ja näyttely esittelee tämän kaiken vallan mainiosti. Kuvavalinnat ja niiden asettelu kertovat johdonmukaista tarinaa miehestä, hänen perheestään ja työstään sekä ympäröivästä yhteiskunnasta, joka oli vaurastumassa mutta samaan aikaan jakaantumassa ja matkalla sisällissotaan, jonka jälkiä Englund myös ikuisti.

Mikä Englundin sai kuvaamaan tapahtuneessa laajuudessa lähiympäristöään, on osin epäselvää. Henkilö- ja ainakin osa teollisuuskuvauksesta olivat yksiselitteisesti tilaustöitä, mutta kattava kaupunkikehityksen kuvaus on osin vailla selitystä. Pitikö porilaistuneen ruotsalaisen liikkeellä silkka tallentamisen halu, taiteelliset tavoitteet vai sittenkin bisnes?

Oli miten oli, hänen aktiivisuutensa tulos on vaikuttava ja mielenkiintoinen.

John Englund -näyttely Satakunnan museossa 23.2.2025 asti.

4

Jarmo Mäkilä, Hardcore II, 2021. Kuva: Kari Heino

Laadukkaan (valo)kuvataiteen makuun päässyt hankkiutukoon seuraavaksi naapurikaupunki Rauman vanhaan sydämeen ja Pinnalan talossa toimivan taidemuseon Jarmo Mäkilä -näyttelyyn. Mäkilä on raumalaissyntyinen (s. 1952) kuvataiteilija ja kuvanveistäjä, jota on luonnehdittu jopa yhdeksi Suomen keskeisistä postmodernismia edustavista kuvataiteilijoista. Rauman yksityisnäyttelyn töissään hän palaa lapsuutensa kotikaupunkiin, koulumuistoihin, poikien leikkeihin ja seikkailuihin. Töillä on vankka todellisuuspohja taiteilijan menneisyydessä, mutta niihin on kasvanut myös uusia rinnakkaistodellisuuksia, jotka tuntuvat antavan vihjeitä siitä, mitä kaukaiset tapahtumat merkitsivät, miltä tuntuivat ja miten kokijaansa muokkasivat.

Taidemuseon vahvasti Mäkilän lapsuuteen fokusoituvan Poika-näyttelyn lisäksi hänen tuotantoaan löytyy lyhyen aikaa ripoteltuna ympäri Raumaa. Keskiaikaisen Pyhän Ristin kirkon Kirkkokellarissa esimerkiksi on esillä vaikuttava ja uskonnollista symboliikkaakin sisältävä Matrix Hardcore. Paikalliseen Prismaan sijoitettu osakokonaisuus puolestaan kantaa nimeä Hylätyt.

Näyttelykokonaisuudesta toiseen kulkeva voi samalla tutustua Vanhaan Raumaan ja sen arkkitehtuuriin. Kukoistava ja elävä kaupunginosa on taideteos itsessään.

Jarmo Mäkilän taidetta esittelevä Poika-näyttely Rauman taidemuseossa 22.9.2024 asti. Poikaa avartavat satelliittinäyttelyt esillä vain meneillään olevan Pitsiviikon ajan eli 28.7. asti.

5

Porilaisesta jyrinästä voipuneelle Rauma tarjoaa kuvataiteen ja pitsin lisäksi kamarimusiikkia. Suomalainen kesä pursuaa alan antia muuallakin, mutta miellyttävän kokoinen ja yleisöystävällinen Rauma Festivo on hyvä valinta musiikinystävälle, joka ei halua tinkiä konserttien laadusta mutta jolla on silmää ja korvaa myös konserttiympäristöille ja tapahtumapaikan muulle annille ja tunnelmalle.

Vuodenaika-teemainen Festivo viittaa tänä vuonna velvollisuutemme säilyttää vuodenaikamme tuleville sukupolville. Niinpä festivaalivieras saa kuultavakseen esimerkiksi Antonio Vivaldin tutut, virtuoosiset vuodenaikojen ilmiöitä kuvittavat viulukonsertot. Esiintyjäkaarti on kansallista huipputasoa lähtien tapahtuman taiteellisesta johtajasta Siljamari Heikinheimosta.

Rauma Festivo 6.–10.8.2024.

6

Suomen vanhinta tarjolla. Kuva: Kari Heino

Oma kuluvan kesän bongaukseni eläväisessä Vanhassa Raumassa on Suomen wanhin merimieskapakka. Epäluuloisena wanhana journalistina ja tutkijana en tietenkään nielaissut paikan mainosväitettä kerralla. Kevyehkön kenttä- ja arkistotyön tuloksena ilmenikin, että asiaa on vaikea todentaa suuntaan tai toiseen. Tulkintoja, epävarmuutta ja kilpailijoita löytyi. Ravintola Otava siis on tai ei ole ”Suomen vanhin merimieskapakka”. Mutta olkoon niin tai näin, jos jokin kolkka, niin juurikin Vanha Rauma sopii mitä erinomaisimmin myös mahdollisesti Suomen vanhimman merimieskapakan tai -ravintolan sijaintipaikaksi.

Ajatelkaas muuten, jos Otavan mainoksessa mainittu perustamisvuosi 1649 pitäisi sekin paikkansa. Kyse olisi kapakasta, joka olisi pantu alulle kun kuningatar Kristiina hallitsi Ruotsia – ja siinä ohessa Suomeksi kutsuttua valtakuntansa itäosaa!

Sopisi kyllä vuonna 1442 perustetun kaupungin imagoon.

Kari Heino

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua