Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on ollut viime päivät Kuopion pauloissa.
1
Kuopion torilla, Savon sydämessä, täytyy aina syödä aitoja voissa paistettuja muikkuja. Väittääpä monillakin turuilla ja toreilla seisova kauppias pannussaan käryäviä muikkujaan maan parhaiksi, mutta niitä närästäviä ja pohjaanpalaneita kalaparkoja en söisi suin surminkaan. Kyllä Kallaveden muikut on aivan eri puusta – tai siis järvestä.
Toinen pakko-ostos on tietysti Hanna Partasen läpirasvaiset lihapiirakat. Halutessaan – ja tässä vaiheessahan me emme koskaan sano ei – lihapiirakkaa voi vielä ryydittää veneen kokoisella riisipiirakalla.
Naama rasvassa mussuttava satunnainen matkailija kiinnittää huomionsa siihen että Hanna Partasen kojulle on pysyvä jono, kun taas Irene Partasen kojulle pääsee jonottamatta koska vain. Parikin paikallista tuli kyllä kehuneeksi Ireneä, joten ehkä ensi kerralla uskaltaudumme kokeilemaan sitäkin.
Savonmaan suurin kulinaristinen helmi on tietysti kalakukko. Moni sanoo tässä vaiheessa yök, ei kiitos, koska suurin osa tekee kalakukon kanssa isoja gastronomisia virheitä, vähän kuin leikkaisi pallokalaa summamutikassa.
a) Kalakukko syödään lämpimänä, ei kylmänä. Kaikkein paras tapa on tilata kukko edellispäivänä ja noutaa se seuraavan päivän iltana höyryävän kuumana suoraan leipomosta.
b) Kalakukkoa ei viipaloida kuin leipää, vaan sen hattu avataan päältä. Vähän kuin skalpeeraisi leivän. Kukin syöjä leikkaa itselleen oman viipaleen kuorta ja nostelee sen päälle sisusta.
c) kalakukko syödään voin kera. Eli unohda margariinit ja tukkeutuneet sydänverisuonet yhdeksi illaksi ja nauti elämästä!
Gastronomiset nautinnot huipentuvat tietysti kahville. Joitain vuosia sitten perustettu kahvila Houkutus vetää salin täyteen mihin päivänaikaan tahansa, ja miksei vetäisi. Vitriinit pullottaa erinomaisia kakkuja ja leivonnaisia, eikä niitä ole hinnalla pilattu.
Erityismaininta täytyy antaa Houkutuksen valkosuklaakaakaolle. Kyseisen juoman valmistus on nimittäin erittäin vaikeaa, ja yleensä se on joko liian makeaa tai liian mautonta. Mutta Houkutuksessa valkosuklaakaakaon koostumus on juuri oikeanlainen, pehmeä maku ja vivahdus makeaan päin, mutta ei liikaa. Maailmaa kierrettyäni en ole missään saanut sen parempaa.
2
Savolainen lupsakkuus on aina ollut lähellä sydäntäni. Kuopion torille kun pysähtyy, niin eipä tarvitse kauan seisoskella kun joku on jo vieressä huastamassa. Savolaisuuteen kuuluu supliikki tuiki tuntemattomien kanssa.
Kysyin muikkukauppiastytöiltä lupaa laskea kassini hetkeksi tiskin reunalle jotta voin ottaa ikonisen valokuvan Kuopion torista. Hämäläinen olisi tässä kohtaa nyökännyt ja murjaissut ehkä ”mjoo”, mutta Kuopiossa jouduin pitkään keskusteluun muikuista, lihapiirakoista ja torista, eikä jutulle olisi varmaankaan tullut loppua ennen iltaa ellei minulla olisi ollut niin kiire.
3
Kuopiossa täytyy tietenkin käydä Puijolla. 1963 rakennettu Puijon pyörivä torni, jonka radiossa hiljaa soi 1960-luvun iskelmät, on letkeän maalaistunnelmallinen. Suurista ikkunoista avautuu Savon saariston kymmenet ellei sadat pikku saaret, kaikki täynnä metsiä.
Varsinainen elämys odotti kuitenkin mäkihyppytorneilla, kun satuimme keskelle Kiinan mäkimaajoukkueen harjoituksia. Oli elähdyttävää päästä seuraamaan Mika Kojonkosken valmennustyötä aivan vierestä. Kuulimme kaikki valmentajien kommentit, ja onpa itsekin tullut sen verran vahdattua mäkikisoja, että pystyin omin silmin toteamaan oliko hyppy hyvä vai ei jo ennen valmentajakaksikon kommentointia.
Mielenkiintoista oli myös kuunnella Kojonkosken englanninkielentaitoa ja todeta, ettei kielitaito meitä suomalaisia ole vienyt maailmalle vaan ammattitaito ja rohkeus puhua kieliä niin huonosti kuin osaamme.
4
VB-valokuvakeskuksella on Man on the Moon – Matka Kuuhun -valokuvanäyttely amerikkalaisten kuulennoista, mutta minua kiinnosti enemmän Trip to The Moon -näyttely, joka esittelee Georges Méliès’n Matka kuuhun -elokuvaa. Méliès oli trikkikuvauksen uranuurtaja ja Matka kuuhun on yksi varhaisimmista tieteiselokuvista.
Itse elokuva pyöri tv-ruudun ympärille rakennetun viehättävän pahvisen elokuvateatterin sisällä. Elokuva on joka kerta niin maaginen, että unohdin kaiken ja läsähdin sohvalle sitä tuijottamaan.
Valokuvakeskukselta tarttui mukaan flaijeri Muikkuravintola Sampoon pystytetystä Jari Voutilaisen Kuin unta vain -valokuvanäyttelystä, joten suunnistimme sinne. Eipä ole tullut Sampossa syötyä vuosikausiin, eikä syöty nytkään, mutta Voutilaisen pienimuotoisen näyttelyn me katsoimme.
Asuimme aikoinaan Kuopiossa kokonaiset kuusi vuotta mutta koskaan ei tullut käytyä Korttelimuseossa. Miksi ihmeessä ei, paikkahan on mitä parhain! Esimerkiksi kokonaisuuteen kuuluvassa Minna Canthin salongissa voi kuunnella kuunnelmaa, katsella valokuvista koottua pienoiselokuvaa, lapset saavat leikkiä nappikauppaa ja virtuaalilaseilla voi tiirailla kaupungin vaiheita Kuopion tuomiokirkon tornista.
Museotoiminnassa virtuaaliset apulaiset ovat erinomainen väline tuomaan lisäarvoa näyttelylle, ja varsinkin vr-laseilla pääsee erinomaisesti mukaan menneen ajan elämään. Koska näemme vr-laseja Vapriikin tai Amurin Työläismuseokorttelin näyttelyissä?
5
Lelujen kivijalkakauppa on Suomesta melkeinpä kuollutta mutta Kuopiossa Partasen lelukauppa sen kun porskuttaa. Valikoima vetää vertoja ulkomaisille lelukaupoille, ja hyllystä löytyy erikoisempiakin leluja mitä ei muualla näe. Lapsille paikka on tietysti taivas.
Lisäksi on erillinen leikkihuone mistä muun muassa löytyy iso Afrikan Tähti -matto sekä pienen lapsen kokoisia Sylvanian Families -hahmoja. Voi miten söpöä!
Petri Hänninen
