Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Olli Sotamaa on lukenut Sari Elfvingiä, polkenut pyörää ja pelannut ukrainalaista G30-mobiilipeliä.

1

Kun aikanaan nuorena poikana opiskelin yliopiston mäellä kirjallisuustiedettä, monella opiskelukaverilla oli vähintään salaisena haaveena oman romaanin julkaiseminen. Suurimmalla osalla kaunotaiteiset rahkeet taisivat olla maksimissaan maakuntasarjatasoa, mutta oli siellä joukossa poikkeuksiakin.

Sari Elfvingin Taivaat jotka ansaitsemme (Teos, 2019) on lukeneen ihmisen romaani, joka tutkii muistamisen ja kokemuksen suhdetta risteillen taitavasti 2010-luvun ja menneiden vuosikymmenten välillä. Arkisten havaintojen kautta lähestytään vaivattomasti suurempia teemoja. Kerronta on muodoltaan oivaltavaa ja paikoin lukijan odotuksilla leikittelevää. Olemme lukupiirissämme päätyneet lukemaan kirjaa Saara Turusen Sivuhenkilön parina, ja Elfvingin teos kestää mainiosti tämän vertailun.

2

Muistin ja muistamattomuuden teemaa tutkii myös ukrainalaisen Ivan Kovalovin mobiilipeli G30 – A Memory Maze. Latasin pelin jonkun kaverin suosituksesta jo alkuvuodesta, kun se julkaistiin Android-alustalle, mutta pelaamaan olen innostunut vasta tänä kesänä.

Pinnalta G30 vaikuttaa yksinkertaiselta ongelmanratkaisupeliltä: pelaaja pyörittää erilaisia kosketusnäytölle ilmestyviä kiekkoja muodostaakseen kunkin kentän nimeen liittyvän kuvion. Pelin edetessä pulmat vaikeutuvat, kun siirroilla on useampia samanaikaisia vaikutuksia kentän eri elementteihin. Pelaaja joutuu etenemään yrityksen ja erehdyksen kautta, sillä kaikkia mahdollisia yhdistelmiä ei ole mahdollista muistaa.

Yksittäisen kentän ratkaiseminen avaa myös sanoja, jotka hiljalleen paljastavat yksityiskohtia laajemmasta muistinmenetykseen liittyvästä kehyskertomuksesta. Samalla kun pelin mekaniikka pakottaa pelaajan myöntämään muistinsa rajallisuuden, tarina haastaa miettimään muistin ja mielen fragmentoimiseen littyviä laajempia teemoja.

3

Ajettuani yli kaksikymmentä vuotta isäni vanhalla Tunturilla ostin tuoreeltaan uuden polkupyörän. Pyöräkauppa Keskiön asiantuntevassa ohjauksessa ajettavaksi valikoituneella modernilla vaihdepyörällä pääsee periaatteessa paljon kovempaa kuin aiemmalla ajokillani. Jostain syystä olen kuitenkin ihastunut ajamaan eritoten hiljaa – tämänkin kevyt ja tarkka pyörä mahdollistaa. Ja tätä kiireetöntä etenemisen tapaa voin suositella muillekin – ehtii paremmin katsella maisemia ja tervehtiä tuttuja eikä hengästykään niin helposti.

Pyöräily on siitä kiva laji, että satulaan voi hypätä käytännössä missä vain kuteissa. Toisaalta olen kesän aikana oppinut, että tarvittaessa nyanssesissa löytyy. Siinä missä nykyharrastajat pukeutuvat lycraan ja takapuolesta topattuihin ”vaippahousuihin”, menneiden vuosikymmenten pyöräilypaidat ja muu oheistarpeisto nousevat melkoisiin hintoihin verkon vintage-foorumeilla.

Oliver Knightin erinomainen The Cycling Jersey: Craftmanship, Speed and Style (ThreeBackPockets, 2017) kertoo pyöräilypaitojen historian sotien jälkeisestä ajasta näihin päiviin. Paljastuu, että pyöräilypaidat ovat itse asiassa eräänlainen urheilukulttuurin ulkomuseo, joka rakentaa viitteitä yllättäviinkin kulttuurin sfääreihin. Klassikkoja ovat tietenkin Ranskan ympäriajon maillot jaune, Italian ympäriajon maglia rosa, mutta myös esimerkiksi 1970-luvun GBC:n ja SCIC:n monokromaattiset kisapaidat sekä La Vie Clairen Mondrian-vaikutteinen pusero 1980-luvulta.

Klassiset pyöräilypaidat ovat aikojen saatossa löytäneet tiensä myös osaksi alakulttuurien katumuotia. Kaduilla puhutaan, että tämä trendi olisi jo rantautunut muodikkaimpiin pirkanmaalaisiin yökerhoihin ja gastropubeihin. Pidä silmäsi auki.

4

Dudley Suttonin kuolemasta tulee syyskuussa kuluneeksi vuosi. Pitkän uran tehneen brittinäyttelijän kymmenistä elokuva- ja tv-rooleista itselleni tärkein on ilman muuta Lovejoy-sarjan Tinker Dill. Vaikka gini ehkä välillä maistuikin vähän liian hyvin aina tweediin pukeutuneelle Tinkerille, hänen antiikkiesineitä koskevalle ensyklopediselle tietämykselle ei juurikaan ollut rajoja.

Aikanamme, jolloin suoratoistopalveluihin ilmestyy jatkuvasti uusia sarjoja, on hyvä välillä pysähtyä klassikoiden äärelle. Siinä missä 1990-luvun alkuvuosien ”takatukkakauden” revittely on oivaa kesähupia, Lovejoyn ensimmäisen tuotantokauden aavistuksen tummansävyisemmät teemat sopivat erinomaisesti pimeneviin syysiltoihin.  

5

Chicagolaisen Resavoir-kollektiivin jazzilmaisu hakee vaikutteita monesta suunnasta. Trumpetisti Will Miller on esiintynyt aktiivisesti niin indierock-bändien kuin hiphop-artistien kanssa, ja tämä kuuluu Resavoirin ensialbumin (2019) sävellysten vaivattomassa pop-sensibiliteetissä. Yhtyeen groove tekee kauniisti kunniaa funkjazzin perinteelle, ja elektroniset tekstuurit tuovat soundin tähän päivään.

Suoratoistopalvelut tajoavat nykyään lähes loputtomasti räätälöityjä suosituksia ja erilaisia soittolistoja. Itse olen edelleen mieltynyt vanhanaikaisesti tutkimaan levyillä vierailevien artistien listaa. Resavoirin tapauksessa tämä menetelmä tuottaa jännittäviä tuloksia. Jazzharpisti Brandee Youngerin ja räppäri Sen Morimoton musiikilla ei ole juurikaan mitään tekemistä keskenään, mutta molemmat ovat sopivina annoksina ilman muuta tutustumisen arvoisia.

Olli Sotamaa