Jyrki Vainonen. Kuvat: Sara Lehtomaa / Aula & Co

1

Jyrki Vainosen Täytetyt (Aula & Co, 2022) on ehkä tämän vuoden erikoisin lukukokemus. Unenomaisessa tarinassa päähenkilö päätyy muureilla suljettuun kaupunkiin, jossa ei ole muita ihmisiä, josta ei pääse pois ja joka pitää vain hyväksyä. Vainosen teoksen maailma on taiten tehty kudelma, joka jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle ja tulkinnoille.

Lukiessani kirjaa pohdinkin, mistä tässä ”oikeasti” on kyse ja samalla seurasin tarinan tyylikästä kuljetusta päähenkilön sisäiseen, yksinäiseen mielenmaisemaan ja näennäisen tyhjään kaupunkiin. Kaduille, joissa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat ja minuus karkaa tai ainakin muuttuu rapistuvan muistin mukana.

Loppuratkaisu on kirjan tyyliin sopivasti samaan aikaan yllättävä ja kuitenkin ei. Mielenkiintoista olisikin lukea kirja uudestaan ja katsoa, millaisen tulkinnan siitä saisi aikaan nyt, kun lopetus on jo tiedossa. Mutta ehkä sitä ennen on syytä paneutua Vainosen aiempaan tuotantoon.

2

Satuin näkemään Roamin’ Street Bandin keikan yksityistilaisuudessa Lamminpään Osuuskuntatalolla viime viikonloppuna. Omien sanojensa mukaan bändi esittää ”New Orleans -vaikutteista katumusiikkia”, ja bändin soitanto veikin kuulijan jonnekin 1900-luvun alkuvuosikymmeniin.

Iso kokoonpano, tällä kertaa mukana oli 10 henkeä, soi hienosti, levitti kuulijoiden suupielet hymyyn, ja monen tanssijalan vipattamaan. Harvakseltaan keikkaileva bändi esiintyy seuraavan kerran Kangasalla joulukuussa, kannattaa käydä kuuntelemassa!

3

Lappeenrannan satama on kesäisin yksi Suomen sisävesien hienoimpia ja toimivimpia. Lappeenrannan linnoitus ja veden ääreltä heti alkava kaupunki ovat vaikuttavia näkyjä Villmanstrandiin vesitse saapuville. Satamassa on paljon palveluita ja aktiivista risteilytoimintaa: liikennettä on muun muassa Suomen-puoleiselle Saimaan kanavalle, Karhusaaren virkistysalueelle ja satunnaisemmin myös Puumalaan ja Savonlinnaan asti, kun aiemmin Viipuriin liikennöinyt Carelia-laiva on joutunut olosuhteiden pakosta kehittämään uusia kohteita.

Satamasta löytyy myös perinteisiä laivaravintoloita, joista etenkin Prinsessa Armaadaa voi suositella ruokansa ja tunnelmansa puolesta. Satamaan kiinteästi liittyvällä satamatorilla perinteiset vety- ja atomikojut ovat voimissaan: suosituimpaan niistä, Sataman Sanniin, onkin aurinkoisina päivinä lähes jatkuva jono. Kannattaa siis noudattaa Junkkarisen Erkin kehotusta lähteä Lappeenrantaan, vaikkei kaupungissa humppafestivaaleja enää vietetäkään – tai ehkä juuri siksi.

4

Lähes kymmenen vuotta siten ensimmäisen kerran alkukielellä julkaistu Svetlana Aleksijevitšin Neuvostoihmisen loppu (Tammi, 2018) taustoittaa nyky-Venäjän tilannetta tavallisten ihmisten näkökulmasta. Aleksijevitš teki vuosina 1991–2021 haastatteluita entisen Neuvostoliiton alueella ja kävi läpi ihmisten kokemuksia neuvostoajasta ja sitä seuranneesta demokratiakokeilusta, joka vei monen äärimmäiseen köyhyyteen ja pudotti pohjan kokonaiselta uskomusjärjestelmältä. Vaikka tämä peruskuvio on ollut selvillä jo tutkimuksenkin kautta, kirjan suurin ansio on äänen antaminen tavallisille kansalaisille.

Venäjän julman hyökkäyssodan myötä kirja on noussut uudelleen ajankohtaiseksi. Siitä voi ammentaa muun muassa keskusteluihin tavallisten venäläisten roolista nykysodassa, mutta myös neuvostoaikoihin kaipuusta, minkä varaan Putinkin on rakentanut valtaansa. Kirja on pitkä ja paikoin raskaahko, mutta silti lukemisen arvoinen.

5

Jos Neuvostoihmisen loppu taustoittaa nyky-Venäjän sisäistä tilannetta, niin Anne Applebaumin Punainen nälkä: Stalinin sota Ukrainassa (Siltala, 2018) katsoo kauemmas 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Applebaum kokoaa yhteen useamman historiantutkijan tutkimustyötä holodomorista, Ukrainan 1930-luvun alun nälänhädästä. Nälänhätä kosketti koko Neuvostoliittoa, mutta Stalinin poliittisten päätösten takia erityisesti Ukrainaa ja siinä onkin nähty myös kansanmurhaulottuvuus. Teoksessa käsitellään nälänhädän syyt ja seuraukset erittäin hyvin. Paikoin kirjassa on rakenteellista sekavuutta ja ainakin suomennokseen on jäänyt jonkun verran virheitä, mutta ei niistä suurempaa haittaa lukemiselle ole.

Kirjan parasta antia oli holodomorin asema historiantutkimuksessa: miten Neuvostoliitto koetti vaientaa tutkimustyötä ja koko aiheen käsittelyä, ja toisaalta miten koko Ukraina asemoitui nälänhädän kautta suhteessa Venäjään. Stalinin ja nyky-Venäjän propagandistien puheissa on valitettavan paljon yhtymäkohtia.

Mikko Manka

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua