Parasta juuri nyt (9.8.2021): Valo-liite ja Tampere vuonna 2006, Armi Aavikko, Jimin huone, Ars 108

Immersiivisiä tunnelmia Nokian Ars 108:ssa (vas.) ja Mäntän Jimin huoneessa.

1

Spontaani kesäinen autotalliremontti voi paljastaa yllättävän aikataskun, josta käsin maailmaa voi tarkastella sellaisena, kuin se oli 15 vuotta sitten. Purettuani autotallin seinän sen takana olivat kätevästi saatavilla ne pahvilaatikot, jotka olin asetellut pinoihin myöhempää läpikäyntiä varten vuonna 2006.

Yksi Tiimarin muovilaatikko oli täynnä Aamulehden Valo-liitteitä ja viikonlopputabloideja – Asiat ja Ihmiset – kyseiseltä vuodelta. Olin jo vähällä heittää homeiselta tuoksahtavat printtimedian kulta-ajan tuotokset paperinkeräykseen, kun viime hetkellä päätinkin tutkailla, mitä nämä vuoden 2006 julkaisut kertovat minun Tampereestani. Sillä silloinen Tampere oli enemmän minun Tampereeni kuin tämä nykyinen, jossa puhutaan vain Uros-areenasta, ”puolesta vai vastaan?” ja ratikasta, ”puolesta vai vastaan?”.

2

Mikä oli Tampereella erilaista 15 vuotta sitten? Ainakin se, että printtimediassa julkaistiin tietoja erilaisista kaupungissa tapahtuvista asioista. Nykyään saan tiedon vain joko tämän Kulttuuritoimituksen listauksista tai oman kuplani tiedottamista tapahtumista. Hyvin harvoin astun jalallani mihinkään uuteen ja vielä määritelmäänsä hakevaan.

Menneenä aikana tapahtumalehteen tehtiin usein haastatteluja, joiden kohteena oli nuoria ihmisiä, taiteilijoita, muusikoita, räppäreitä ja hevimetallimiehiä, rahvaanmusiikinkerholaisia ja Veltto Virtasia, nörttejä ja eksentrikkoja, tutkijoita ja kadunmiehiä.

He kaikki tekivät ja rakensivat Tampereesta hauskaa ja elävää paikkaa, jossa kaikkien oli lupa ainakin yrittää. Gallerioita oli neljättäkymmentä (muistan Galleria Seriolan, jonne Veikko Halmetoja kuratoi tuona vuonna ensimmäisen näyttelynsä nimeltä Valkoinen). Myös keikkapaikkoja syntyi ja kuoli tasaiseen tahtiin. Lähes kaikista tapahtumista ja keikoista kirjoitettiin Oikean Lehden puolelle kritiikkejä, mutta tärkeä yhteisöllinen tekijä olivat myös kevyempiä ja kansaan menevät houkutusjutut, joita myös puffeiksi kutsuttiin.

Kuvataide ja taiteilijat olivat printin parhaita ystäviä. Taiteilijoiden kanssa ihmeteltiin kaikenlaista uutta. Jutuntekopäätös ei perustunut nimen tunnettuuteen ja suuriin mittakaavoihin, vaan välillä pienikin pääsi lausumaan sanasensa siitä, miten maailma makaa. Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK tuntuu vaikuttaneen tuhanteen asiaan. Koulun katoaminen kaupungin keskustasta on näköjään tarkoittanut sitä, että opiskelijat eivät enää kiinnosta ketään eivätkä he pääse esille kuin ehkä kerran vuodessa lopputyönäyttelyidensä kautta. Jos silloinkaan. Kuinka moni edes muistaa, että Tohlopissa, Mediapoliksen tiloissa opiskelee kansainvälisessä ohjelmassa joukko nuoria tulevaisuuden kuvataiteilijoita? Mahtavatko he jäädä opintojensa jälkeen kaupungin taidekenttää rikastuttamaan?

Sydäntalvella 2006 saman lehden sivuille mahtui yhtä lailla Janne Laineen vedostajamestarin tittelin juhlinta, Karkkiautomaatin muistelu, Diablo-yhtyeen keikkakiertue, Disco Ensemblen maailmanvalloitus kuin Leijonamielen ja Putkimiesten levynjulkaisukeikkakin.

Virossa avattiin nykytaiteen museo Kumu, eikä mikään estänyt mainostamasta sitä tamperelaisille. Radio-mediaa hehkutettiin ja sosiologian maisteri Inari Aaltojärveä haastateltiin, hän oli tehnyt pro gradu -työn otsikolla Kaikki kotona? Vähänpä tiedettiin silloin, kuinka visusti kaikki tosiaan olisivat kotona 15 vuoden kuluttua ja kuinka monin tavoin kodin merkityksiä jouduttaisiin arvioimaan uudelleen. Ja kuinka radiokin olisi vielä 15 vuoden kuluttua validi väline!

3

Oma aktiivisuuteni tapahtumiin osallistumisessa on edelleen luokkaa yksi näyttely kuukaudessa. Kirjojen lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu, jopa podcastit ovat kesän tuoksinassa jääneet paitsioon, joten jäljellä on vain yksi äänitaideteos, jota kaikki ovatkin jo ehtineet luonnehtia kesän muotitermillä: jäätävän hyvä.

Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa sisältää Kati Kaartisen loistavan käsikirjoituksen, Antti Leinon tarkan ohjauksen, Minka Kuustosen ja Ilkka Heiskasen loistavan näyttelijäntyön, hyvin – eikä aina arvattavimmin – poimitun epookin ja ääninäytteet asiasta ja asian ympäriltä.

Tätä tarkoittaa muotisana immersiivisyys: taideluoman ilmaantuminen Yle Areenaan tarkoitti sitä, että ahmin sen lähes yhdeltä istumalta, yhden vuorokauden aikana. Vielä jäätävämpi on kuitenkin Olga Ketosen toimittama, tuoreeltaan Armi-sarjan ilmestymisen aikoihin tehty muisteluohjelma, jossa Danny käväisi ”paljastamassa” päin kuulijoiden korvia omaa totuuttaan. Myötätunto Armia ja kaikkia nuoria, miesten hyväksikäyttämiä tyttöjä kohtaan hulvahti yli pääni.

4

Tähän väliin pieni Mänttä-puffi: jos käytte katsomassa Banksyn tai jopa työpaikkani Pekilon näyttelyä, käykää nyt ihmeessä myös Jimin huoneessa. Jimin huone löytyy suunnistamalla Pekilolta Tehtaankatua pitkin Kaivokadun suuntaan. Punaisen ulkorakennuksen päädystä löytyy räikein värein maalattu ovensuu, jonka kautta voi hetkeksi heittäytyä menneisyyden vangiksi.

Vuoteen 1975 sijoittuvan aikakoneen loi paikallisten Esko Hakasen ja Reijo Alanderin avustuksella Arto Huhtinen, armoitettu manserockin reliikkien kerääjä, jonka innostus on tuottanut jo useita Juice-teemaisia näyttelyjä Mänttään(kin).

Jimi Louhela oli amerikkalaisen isänsä poika, joka eksyi lyhyeksi aikaa Serlachiuksen tehtaille töihin. Hän tuli suuresta maailmasta ja hänellä oli takki, jonka selkämyksessä luki Fortunate Son ja jonka väitettiin olleen itse John Fogertylta saatu kiertuetakki vuodelta 1972. Mäntässä elettiin tuolloin aktiivista bändien perustamis- ja keikkailuaikaa, ja tästä todisteena Jimin huone on koristeltu originaalijulistein bändeiltä kuten Defiers ja Apostolit.

Jimin huoneessa pienet yksityiskohdat ovat kohdallaan, vaikka vinyylisoitin nyt onkin turhan uusi. Mutta silti on jotenkin erityistä saada istahtaa 1970-luvun värikylpyyn, kovalle 1970-luvun sohvalle kuuntelemaan Jimin jumaloiman CCR-yhtyeen tuotantoa.

5

Nokialta löytyy immersiivisyyttä uhkuva yhteisnäyttely Ars 108. Numero juontaa juurensa oletettavasti Tehdassaaren tunnelmallisesta Tehdas 108:sta, jonka alakerrasta löytyy rouhea rokkiklubi-kahvila. Toisessa kerroksessa elämyksellisyyden nimissä taiteesta rohkaistaan nauttimaan mm. makoillen. Vaikkei makoiluttaisikaan, Sampo Aatoksen Digital Bubble vuodelta 2018 sykähdyttää. Valvontakamera-padit roikkuvat vähän sinne päin pilarissa ja alle muodostuu hallittu, kaaoksellinen virtajohtoviidakko.

Immersiivisyys potenssiin kymmenen löytyy sitten radan toiselta puolelta, entiseltä Nanson tehtaalta: installaatioita, pyörivää, liikkuvaa kuvaa, äänitaidetta, interaktiivisuutta. Kuraattoritroikka Veera Salmio, Alberto Reza ja Essi Laurila ovat halunneet esitellä taidetta, joka imaisee mukaansa, saa jollain tavalla haltioihinsa.

Cleaning Women -yhtyeen kuvataideosasto tarjoaa viihdettä omalla huumorin ja kauhun sekaisella kaivostarinallaan, johon liittyy sekä poppikappale, heijastettua kuvaa että oikea mekaanisesti pyörivä häkkyrä ja kaikkea tätä heijasteleva synkeä vesiallas. Kellarikerroksesta löytyvät kadehdittavat, aidot tehtaan pukukopit, joiden seinämiin on hieno heijastaa 360 asteen videota.

Isossa tehdassalissa huomiosta kilpailevat Ida-Sofia Flemingin ja Vesa Rahikaisen naamametsikkö, Timo Kokon maaginen vesipyörremyrsky lasikuvun sisällä, ruosteen kauneudesta ammentava ääniteosveistos, taitavasti kylpyammeeseen sijoitetut meren tyrskyt ja katossa tunnistettavasti Jarno Vesalan käsistä lähtöisin oleva pelottava äijä.

Esteettömyydestä ei tässä Nokian historian ensimmäisessä kansainvälisessä näyttelyssä voi vielä puhua, tehdasmiljöö on näyttelypaikkana vielä raakaa ja paikoin vaikeakulkuista. Mutta hiomisen aika tulee varmaan seuraavissa näyttelyissä. Verhon takana oli ilo kohdata Ossi Somman tuoliveistoksia vuoropuhelussa Mikko Salosen hervottomien valettujen veistosten kanssa. Lämmin suositus! Ja tämä oli siis melkein kuin entisajan puffi!

Ars 108: Heijastus / Reflection 29.8.2021 saakka ke–su klo 12–18, Tehdassaaren Luova keskus ja Nansotalo.

Tiina Nyrhinen, teksti ja kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua