Still-kuva Susani Mahaduran dokumenttielokuvasta Kelet.

1

Tämänkertaisen Parasta juuri nyt -vuoroni yllä leijui vakava peruuntumisen uhka. Syynä oli vaikeus päästää irti langoista ja laskea kutimet alas. Jokaista onnistunutta laskeutumista seurasi havahtuminen siihen, että puikot heiluivat yhtäkkiä jälleen edessäni. Nytkin tätä kirjoittaessani tuijotan vähän väliä keskeneräiseen neuletyöhön miettien seuraavaa kerrosta, kavennusta sen ensimmäisten silmukoiden jälkeen, lisäystä juuri ennen viimeisiä.

Se alkoi huhtikuun viimeisellä viikolla. Ostin kauppareissulla hetken mielijohteesta pari kerää lankaa ja parit puikot alelaarista. Kotona tartuin kirjapinossa keikkuviin, isotädiltä perittyihin Uusi neulekerho -kirjasiin 1980-luvun alusta. Valitsin tehtäväkseni villapaidan. Halusin nähdä, pystynkö siihen, riittääkö taidot ja maltti.

Uusi neulekerho tarjoilee ”kiehtovaa neulemuotia” ja ”maailman hauskimman tavan neuloa”. Kuva: Elissa Määttänen

En ole koskaan nähnyt itseäni käsityöihmisenä. Ensimmäistä neuletyötäni, pastelliraitaista kaulaliinaa, neuloin ala-asteen käsityötunneilla 3. luokalta 5. luokalle. Kaulahuivista tuli jokseenkin asfalttijyrän litistämän kolapullon mallinen ja noin 33 senttimetrin mittainen. Vaaleansiniselle Ricardo-nallelleni se oli juuri sopivan kokoinen. Yläasteella sain kuitenkin aikaiseksi jopa lapaset ja lukiossa itse suunnittelemani punaisen, tuubikaulahuivia muistuttavan, sittemmin kadonneen minihameen (jossa yksi okrankeltainen, kapea tehosteraita). Aikuisiällä onnistui raidalliset villasukat ystäväni mummon pikakurssilla ja pidempi kaulahuivi sekä kommandopipo mahdollisia hämärähommia varten. Mutta siinä suunnilleen kaikki.

Takaisin huhtikuun viimeiseen viikkoon. Minulla oli langat, puikot, ohje. Ryhdyin hommiin. Jos ohjeen kanssa tuli pysähdys, etsin tueksi toisen villapaitaohjeen, jossa asia kerrottiin ymmärrykselleni sopivammin, joskus ehkä kolmannenkin. Väliin neuvoja ja videoita netistä, kolmiulotteisen hahmotuskyvyn esiin puristamista, lisää lankaa kauppareissulta. Meni viikko ja elämäni ensimmäinen villapaita oli valmis – ja kyllä, se jopa näytti kyseisen lajin edustajalta!

Sen jälkeen on syntynyt toinenkin villapaita, kolmannen takakappale on lähes valmis, ajatuksissa pyörii myös kolttu, ja tuo neuletyö jota tässä kiinteästi tuijotan, on pienen kypärämyssyn alku ystävien pienokaiselle (hys, se on yllätys heille). Minulla on kiire toteuttaa kaikki aikeeni, pelkään vielä havahtuvani tästä oudosta hypnoosista.

2

Kudinten heiluessa viihdyttäjänäni on toiminut jos jonkinmoista sarjaa ja ohjelmaa Metsoloista ja Le Bureausta lähtien. Ystäväni on jo reilun vuoden ajan syöttänyt pieninä paloina aivoihini komentoa tutustua kaunokirjallisissa merkeissä Harry Potterin elämään ja tekoihin. Päämääränäni oli ajautua Metson lainaustiskille. Sitten jotenkin harhauduin ja eksyinkin useamman kuukauden tauon jälkeen jälleen äänikirjojen pariin.

Kuin automaationa toukokuussa hakukenttään näppäytyi erään Tylypahkassa opiskelevan teinivelhon nimi. Tarkoitus oli vain vähän tarkistaa, mistä ystäväni vihjailuissa oikein oli kyse. Olin aiemmin nähnyt ainoastaan puolitoista kappaletta ”ihan kiinnostavaa” elokuvaa. Klikkasin playta Harry Potterin ja viisasten kiven kohdalla, ja kuulin Vesa Vierikon vähän liian karhean äänen pajattavan. Sen perusteella en aivan heti arvannut, että olisin hetkessä mennyttä ja yhden kirjan jälkeen oli päästävä seuraavan pariin ja taas seuraavan ja taas seuraavan. Ja Vierikonkin ääni muuttui samettiseksi korvissa.

Harry Potter olikin yhtäkkiä sitä, mitä olin jo pitkään kaivannut. Hyvää satua, tummuutta, jännitystä ja sopivan kierteistä huumoria. Tunteessa oli samaa kuin lapsena lukiessa Eva Ibbotsonin kirjoja Voi noita noitia ja Pelastakaa kummitukset tai Eduard Uspenskin kirjaa Alas taikavirtaa. Se oli myös jollain tapaa hyvää jatkumoa viime syksynä kuuntelemalleni Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaanille.

Neulonnan seurana pulisevat harrypotterit ovat muuttaneet ja kirkastaneet aiempaa mielikuvaani kirjasarjasta ja sen sanomasta. Teoskokonaisuudessa, jossa herkässä kasvuvaiheessa olevat päähenkilöt pyrkivät pelkistetysti ilmaistuna vastustamaan pahan voimia ja estämään dystopian toteutumisen, on yhtymäkohtia myös tähän todellisuuteen, nykypäivän maailmaan, jossa osa meistä jästeistäkin kamppailee samankaltaisten asioiden ja yhteiskunnallisten murrosten ja myllerrysten kanssa. En yhtään ihmettele sen saamaa laajaa fanikuntaa, joka tarvittaessa pystyy näyttämään hyvän yhteisöllisen voimansa myös kyseisen taikamaailman luoneen kirjailijan edessä.

3

Sitten lisää hieman karhean mutta lempeän äänen kuuntelua. Lauluntekijä Jarvis Cockerin iltasatuhetket ovat tuoneet mukavaa lohtua kevääseen. Pulpin keulakuvana tutuksi tullut Cocker on huhtikuun alusta lähtien lukenut sunnuntai-iltaisin kertomuksen joltain klassikkokirjailijalta, kuten Roald Dahlilta tai J. D. Salingerilta. Onpa rentouttavaan ja rauhoittavaa mielihyvää tuottavaan sarjaan mahtunut myös Tove Janssonin novelli Spring Tune eli Kevätlaulu.

4

Toimittaja Susani Mahaduran käsikirjoittama ja ohjaama ja Baba Lybeckin tuottama dokumentti Kelet sai ensi-iltansa tammikuussa Helsingin Docpoint-festivaaleilla ja on nyt nähtävissä Yle Areenassa.

Dokumentin alkupisteessä somalialaistaustaisen Keletin yhteys omiin vanhempiinsa on katkennut. Sisaruksiin hänellä on lämpimät välit, mutta isältään hän ei saa hyväksyntää. Syynä radiohiljaisuuteen on se, että Kelet on transnainen. Muu perhe asuu Manchesterissa, mutta Suomessa syntynyt Kelet on palannut takaisin kotimaahansa. Hän on löytänyt uuden perheen tanssin maailmasta, Helsingin ballroom-piireistä, The Gorgeous House of Gucci Finlandin glitter-koristeisten siipien suojasta.

Kelet Helsinki Pride -kulkueessa.

Keletin idoleita ovat muodin ikoniset kasvot: Iman, Naomi Campbell ja Tyra Banks. Hänen unelmanaan on tehdä läpimurto ammattimallina ja kenties päästä joskus vielä Voguen kanteen. Vajaan tunnin mittaisessa dokumentissa seurataan välähdyksiä Keletin arjesta kahden vuoden ajan. Vaikka päällisin puolin Mahaduran dokumentti esitteleekin, millaista rodullistetun transnaisen elämän voi olla Suomessa, se on ennen kaikkea nuoren ihmisen kasvutarina ystävyydestä, perhesiteistä ja omien vahvuuksien ja itsevarmuuden löytämisestä.

5

Syreenien tuoksu tervehtii näinä päivinä kesäisen kaupungin pikkukatuja pitkin hortoillessa ja puutarhoissa ja puistoissa istuskellessa. Tänään se tervehtii myös omassa olohuoneessani, kun sain pari oksaa nautittavakseni. Onko sen tuoksu minään muuna vuonna sykähdyttänyt ja kiehtonut yhtä paljon?

Elissa Määttänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua