Kuva: Petri Hänninen

1

Olen pitänyt Olga Tokarczukia kuivakkana kirjailijana, mutta Empusion – Kauhua keuhkoparantolassa (suom. Tapani Kärkkäinen; WSOY, 2024) osoittautuu ensimmäisen sadan sivun aikana varsin hauskaksi teokseksi. Viimeisillä 50 sivulla teos muuttuu fantasiaromaaniksi, ja siinä välissä on sitten jotain muuta.

Empusion on eräällä tavalla sukulainen Samuel Beckettin romaanille Watt. Ainakin huumorissa, tapahtumapaikoissa ja päähenkilöiden surkeudessa on jotain samankaltaista.

Empusion kertoo naisista, vaikka heitä ei kirjassa juuri esiinnykään. Tapa, jolla miehet naisia arvottavat, saa tasa-arvoa vaativan miehenkin raivoihin. Tokarczukilta on ollut nerokas oivallus poimia henkilöiden naisvihaiset aivoitukset ja päätelmät kuuluisilta kirjailijoilta, kuten William S. Burroughsilta, Charles Darwinilta ja August Strindbergiltä.

Osa parantolan arvoituksista ratkeaa jo kirjan puolivälissä. Itse tehty likööri on alusta alkaen epäilyttävää, ja metsäretkellä selviää, että litkun valmistukseen käytetään madonlakkeja. Kyseiset sienet sisältävät psilosiinia ja psilosybiinia, jotka voivat muun muassa aiheuttaa aistien ja tunteiden voimistumista sekä ahdistusta.

Lue Kati-Annika Ansasin arvio teoksesta täältä.

2

Kirjailijoiden sekalaiseen joukkoon mahtuu monenlaista kynäilijää, naputtelijaa, turisijaa ja kikkailijaa, joten välistä on ilo lukea jotakuta, joka osaa kertoa.

Abdulrazak Gurnahin Hylkääminen (suom. Einari Aaltonen; Tammi, 2025) on nimensä mukaisesti kertomus erilaisista tavoista hylätä ihmisiä, asioita ja paikkoja. Teos sisältää paljon omakohtaisia kuvauksia ja teräviä huomioita.

”Jos asioista on liian varma, on jo matkalla ahdaskatseisuuteen.”

Näkökulmien vaihdokset tekevät teoksesta välistä raskaslukuisen, kunnes poukkoilun syyt tulevat selväksi. Eräässä osuudessa Gurnah kuvaa naisten asemaa 1800-luvun Afrikassa. Nuori nainen voi saada kosinnan yhden vilkaisun perusteella. Kovin monta kertaa kosinnoista ei kuitenkaan voi kieltäytyä, ettei aleta pitää kopeana, minkä jälkeen avioliittotarjouksia satelee vain toinen jalka haudassa olevilta ukoilta, jotka toivovat tuoreesta vaimosta piristystä elämään.

Eurooppalaiset kuvataan kaikkivoipina ja tietäväisinä. Näkökulma ei ole ainoastaan alentuva, vaan se sisältää hirtehistä pilkkaa eurooppalaisia kohtaan, jotka kopeasti kuvittelevat todellakin olevansa kaikkivoipia ja tietäväisiä afrikkalaisten edessä.

”Kun britit olivat täällä, meno oli kuin apinakoulussa. Tämä on kiellettyä, samoin tuo. Väärin, väärin, mars telkien taa. Takapajuista, korruptoitunutta ja lapsellista, sillä vain me britit olemme rehellisiä, älykkäitä ja tehokkaita. Kaikkein rehellisimpiä, reiluimpia ja tehokkaimpia hallitsijoita kautta aikojen.”

Lue Gurnahin Kivisydän-romaanin arvostelu täältä.

3

Riina Tanskasen Tympeät tytöt – Luokkakipuja (Into Kustannus, 2025) kertoo tehtaiden ympärille rakentuneiden pikkukaupunkien tytöistä ja rakennemuutoksen koettelemista perheistä. Miksi tytöt lähtevät pikkupaikkakunnilta suureen maailmaan, ja miksi heidän arvonsa lasketaan ainoastaan alueen menetettynä syntyvyytenä?

Asiaa ja ajateltavaa tulvii teoksen sivuilta niin paljon, että kirja täytyy laskea kädestä, lukea teksti uudelleen, miettiä ja omaksua. Kirja panee pohtimaan nykymaailman menoa, ja parhaimmillaan se saattaa auttaa muuttamaan omia ajattelu- ja toimintatapoja. Kuten että,mitkä elämämme tavoitteet ovat oikeasti omia tavoitteitamme, ja mitkä vain ympäristön luomaa painetta?

Erinomainen kirja, ja ihmettelen ellei tämä pokkaa Sarjakuva-Finlandiaa Tampere Kuplii -tapahtumassa (25.–29.3.2026).

Nykyistä kotimaista sarjakuvakenttää katsoessa panee vain miettimään, että onko kotimaisen sarjakuvan oltava nyrkillä osoitteleva pamfletti, jos haluaa kustantajakseen vähänkin isomman kirjakustantajan? Muunlaiselle kotimaiselle sarjakuvalle ei näytä juurikaan olevan tilaa kirjakaupoissa eikä mediassa.

Saatte vinkin: suomalaisten tekijöiden sarjakuvateoksia voi ostaa Turun sarjakuvakaupasta, kustantamo Suuri Kurpitsalta sekä Asema kustannukselta.

Lue Eli Harjun arvio Riina Tanskasen teoksesta täältä.

4

Pidän Nikolai Rimski-Korsakovin musiikista ja olen vieraillut Modest Musorgskin haudalla, mutta en ole mikään klassisen musiikin asiantuntija. En edes tiennyt että on olemassa kokeellista klassista musiikkia.

Sitten luin Joonas Sildren kovasti hehkutetun sarjakuvakirjan Kahden sävelen välissä (suom. Kaisu Lahikainen; Suuri Kurpitsa, 2024). Teos kertoo säveltäjä Arvo Pärtin Viron-vuosista, ja kamppailusta kaikkea uutta ja länsimaista vastustavia neuvostopolitrukkeja vastaan.

Teoksen myötä painelin Youtubeen, mistä Pärtin sävellysten esityksiä löytyy pilvin pimein. Tähän mennessä suurimman vaikutuksen on tehnyt Tabula Rasa -niminen sävellys. Teoksessa on ristiriitaisia melodioita, jotka ikään kuin kisaavat paikasta auringossa, ja soivat yhtäaikaa. Tauot ja toistuvat sävelkulut tuovat teokseen mukavaa rytmiä. (Pyydän anteeksi musiikinharrastajilta jos termit ja tulkinta ovat väärin, minä en todellakaan ole mikään musiikin asiantuntija.)

Lue Marja Mustakallion arvio Kahden sävelen välissä -teoksesta täältä.

5

Alien: Earth -tv-sarjan (lue arvio) jaksot päättyvät raskaaseen rockiin, ja minun piti heti selvittää, mikä hieno biisi soi ensimmäisen jakson lopussa. Se on Black Sabbathin Mob Rules vuodelta 1981. Olin hölmistynyt, levyhän löytyy omasta hyllystäni!

Olin 35 vuotta pitänyt Mob Rulesia virheostoksena, niin kuin kaikkia Ozzy Osbournen jälkeisiä Black Sabbathin levyjä. Arvostukseni Ronnie James Dioa kohtaan on kasvanut vasta aivan viime vuosina. No nauttikaa tekin:

* *

Ai niin, pitihän minunkin lopulta kuunnella Keith Jarrettin The Köln Concert, kun sen äänittämisestä kertovaa Ido Flukin elokuvaa on niin paljon kehuttu (lue Marita Nyrhisen arvio täältä). Jarrett oli minulle nimenä tuttu, mutta en muista hänen musiikkiaan sen suuremmin kuunnelleeni. Nyt sekin moka on paikattu. Suosittelen.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua