Dokumentti Hilma af Klint — ilmeisen tuolla puolen kertoo aikaansa edellä olleesta omaäänisestä taiteilijasta. Kuva: Yle

1

Halina Dyrschkan dokumentti Hilma af Klint — ilmeisen tuolla puolen (2019) valottaa ruotsalaisen taiteilijan elämää ja tuotannon syvyyttä. Yle Areenassa katsottavissa oleva dokumentti monine haastateltavineen tarkastelee myös af Klintin taiteen kohtaamaa vastaanottoa sekä matkaa tuntemattomuudesta suuremman yleisön tietoisuuteen.

Tieteestä ja esoteriasta kiinnostunut Hilma af Klint (1862–1944) oli todellinen edelläkävijä. Teknisesti erittäin lahjakas ja uransa alussa teoksissaan tarkkaan yhdennäköisyyteen pyrkinyt taiteilija siirtyi nelikymmenvuotiaana tutkimaan elämän ikuista mysteeriä ja kuvaamaan voimakasta sisäistä maailmaansa. Samalla hän astui abstraktin taiteen kentälle kauan ennen suuntauksen johtohahmoina pidettyjä Wassily Kandinskyä tai Kazimir Malevichia. Ensimmäisen ei-esittävän teoksensa Hilma af Klint maalasi vuonna 1906. Maalaukset olivat kuitenkin pitkään yleisöltä pimennossa, sillä af Klintin testamentin mukaan niitä ei saanut tuoda julkisuuteen ennen kuin vasta 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Tuotannon tie viralliseen historiankirjoitukseen on ollut pitkä. Yhä edelleen perinteet ja vanhat jumiutuneet käsitykset taiteen kaanonista heittävät kapuloita rattaisiin. Samalla Halina Dyrschkan dokumentti siirtää katseensa yksityisestä yleiseen, taidehistorian järjestelmällisesti ulkopuolelleen sulkemiensa naistaiteilijoiden asemaan.

Dokumentin rytmi on virkistävän hidas ja aiheelle tilaa antava. Hilma af Klintin maalaukset pääsevät vahvasti esille sekä itsenäisinä että kiehtovina rinnastuksina alansa pioneereina pidettyjen taiteilijoiden käänteentekeviin teoksiin. Teoksiin, joista moni on valmistunut reippaasti af Klintin vastapalloa myöhemmin.

2

Disney+:lla nähtävästä sarjasta The Mandalorian on ilmestynyt kaksi mukaansa tempaavaa kautta. Avaruus-westerniksi kuvaillut mandalorialaisen seikkailut ovat kunniaksi emosaagalleen Star Warsille. Sarja on saagalle sekä uskollinen että siihen uusia tasoja tuova, erittäin onnistunut paketti. Moni elementti on kohdillaan: visuaalisuus, sisällöt, draama, toiminta, huumori, näyttelijät, hahmot. Kuinka kukaan voisikaan vastustaa suloisen vetoavaa, pientä Baby Yodaa? Kyseisen olennon naaraamana ajauduin alun alkaenkin ohjelman pariin.

Hellyttävän nukkaisen, viheriäisen hahmon lisäksi kokonaisuudesta nousee toinenkin yksittäinen asia, joka mieleen muistuessaan täyttää pääni täysin: musiikki. Ludwig Göranssonin säveltämä tunnusmelodia pyörähtää kerta toisensa jälkeen aivoissa soimaan, vaikka itse teoksen ääressä ei olisikaan. Erityisesti tunnarin loppupuolella kuuluvat, keskiaikaishenkiset taistelevien huilujen kuorot saavat moshaamaan mukana. Ensin äänessä on siivompi, arvokkaasti marssiva huilujen pataljoona. Niiden jälkeen irti pääsee rähisevä, reippaasti eteenpäin ontuva joukko pillejä. Kuuntele itse, vaikkapa tunti putkeen!

3

Viime kuukaudet ovat tuoneet someen hyvän ammattilaisjoukon kotikoomikoita. Tällä hetkellä suosikkeihini kuuluvat Caitlin Reilly ja Luke Millington-Drake, joilta kummaltakin löytyy materiaalia useammasta sosiaalisen median kanavasta. Molempien lähtökohdat ovat jokseenkin samat: ensisilmäyksellä kotikutoisen kömpelöitä, omassa olkkarissa oloasuisina kuvattuja pätkiä. Ainakin näennäisesti näin. Kun hahmoista on riisuttu kaikki ylimääräinen, jäljelle jää kuitenkin olennainen, ydin.
Caitlin Reillyn hahmot ovat monen meistä arjessaan joko livenä tai virtuaalisesti kohtaamia persoonia. Reillyn repertuaarista löytyy muun muassa tuiki tuntematon, joka liimautuu klubilla korvaan Titanic mielessään (toimii juuri nyt hyvin yöelämän ikävään), valkoinen, etuoikeutettu nainen kassalla, provikkapalkalla työskentelevä myyjä, kirjaa kirjoittava näyttelijä somessa sekä jokaisesta indie-elokuvasta tuttu dramaattinen kohtaus.
Luke Millington-Draken videoissa on astetta villimpi ja sekavampi tunnelma. Moni sketseistä on kuvattu reippaasti käsivaralla, puhelin raivokkaasti menossa mukana. Ehdottomia lemppareitani ovat pätkät, joissa koomikko esittää Keira Knightleytä eri tilanteissa, kuten kirmaamassa puistossa, pyörittämässä omaa kahvilaansa tai treffeillä Hugh Grantin kanssa. Varsin nautinnollinen on myös elokuvallinen pastissi, jossa tieteilijä kohtaa ulkoavaruuden olennon.

Suomessa vastaavan tyylistä materiaalia tuottavat ainakin artistinimellä New Ro paremmin tunnettu muusikko Ronja Stanley sekä feministisellä ja tiedostavalla otteella humorisoiva Eve Kulmala.

4

Ystäväni laittoi taannoin tekstarin: katso Karppi. Avasin Yle Areenan, katsoin jakson, toisen, kolmannen, ja jäin koukkuun. Huh huh. Silmät pyöreinä tuijotin rikossarjan ensimmäisen kauden ja heti perään toisen kauden. Tyhjän päälle jäätyäni otin selvää, milloin ilmestyy kolmas kausi. Parahdin: vasta syksyllä. Kolmas kausi ilmestyy vasta syksyllä!

Pihla Viitalan (rikosetsivä Sofia Karppi) ja Lauri Tilkasen (Karpin työpari Sakari Nurmi) tähdittämän sarjan juonikuviot ovat uskomattomat. Koko ajan sattuu ja tapahtuu. Pysähtyneet hetket ovat vähissä ja hengähdystaukojen sijaan ruudulla näkyy tiukkaa jatkuvaa etenemistä. Todella vetävää menoa, ja silti todella suomalaista: joka paikassa on autiota, missään ei koskaan ole ikinä ketään ja suurin osa keskusteluista on tiuskintaa ja murahtelua. Elähdyttävää on sekin, että varsinkin ykköskaudella jokaisessa jaksossa esitellään myös jokin uusi kupla, ihmisryhmä, alakulttuuri, ilmiö.

5

Nostalgiset muistot 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun alati taustalla pyörivästä MTV:stä nousevat pintaan R&B-duo Chloe x Hallen musiikkivideon Ungodly Hour äärellä. Scifi-henkisen videon värit, valot ja sävymaailma, koreografia, puvustus, efektit, itse taivaalliset vokaalit ja taustat, koko audiovisuaalinen kokemus toimii aikakoneen lailla.

Elissa Määttänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua