Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Lepe Parviainen on lukenut Hanna Gustavssonia, katsellut kuun pintaa ja kuunnellut Tommi Korpelaa lukemassa Raamattua.

1

Syyään eka: Nyt on se aika vuodesta, kun blinihulluus valtaa useiden suomalaiskaupunkien ravintolat. Näitä rasvaisia, suolaisia ja happamia tattarileivonnaisia lisukkeineen on tarjolla helmi-maaliskuussa, sen jälkeen ainoa lohtu on itse vaivalla tehdyt.

Jos tammikuun Vegaanihaaste jäi päälle, kannattaa suunnata blinin himoissaan Helsingin Weeruskaan, Lasipalatsiin, Juttutupaan tai Om Namiin – tai omaan keittiöön.

2

Pikku naisia? Ai joku pölyinen 1800-luvun tyttökirjan filmatisointi?

Äppäp-päp! Jos olet onnistunut elämään tynnyrissä ja välttämään kaiken suitsutuksen, jota viime viikolla ensi-iltaan tullut versio Louisa May Alcottin klassikkoromaanista on kerännyt, ennakkoluulot ovat kenties ymmärrettäviä. Ne kannattaa kuitenkin ravistaa lähimmän leffateatterin eteiseen, sillä Greta Gerwigin (Lady Bird) elokuva on monessa suhteessa antoisa ja viihdyttävä.

Gerwigin käsikirjoitus ja ohjaus hajottaa aikarakenteen onnistuneesti ja tulkitsee uudelleen Alcottin elämäkerrallisia aineksia. Pääosissa nähtävät Saoirse Ronan ja Emma Watson – kumpikin tosielämän aktivisteja – tulkitsevat Marchin sisarusten feministisen turhautumisen ja periaatteellisuuden uskottavasti. Meryl Streep ottaa irti kaiken roolistaan vanhakantaisena viktoriaanisena tätinä. Laura Dern on lämmin äiti Marmee, mutta Gerwig paljastaakin hänen lämpönsä perustuvan jatkuvaan tunnetyöhön ja oman vihan tukahduttamiseen. Marmee olisi kuin kotonaan Facebookin Äitylit-ryhmässä.

Kuvaus on maalauksellista herkkua. Rannalla päilyy impressionistinen valo, ruoka on lähes loputonta hedelmä- ja piirakka-asetelmaa ja Uuden-Englannin maaseudun kukkulat ja nummet näyttävät filmillä epätodellisen maisemallisilta.

Emma Watson, Eliza Scanlen, Saoirse Ronan, ja Florence Pugh nähdään Marchin sisaruksina elokuvassa Pikku naisia. Kuvat: SF Studios

Jacqueline Durranin sukupuolijoustava puvustus saa kerronnallisia rooleja: toisilleen vaatteita lainailevat Jo ja Laurie käyttävät kahdessa avainkohtauksessa samaa vaatetta ristiin ja Amyn ateljee-esiliinan riisuminen saa ennakoimaan käännettä, joka kuitenkin jätetään vielä roikkumaan. Neuloosia potevat katsojat huokailevat nykyaikaiselta näyttävien mutta yllättävästi aikakausiuskollisten villa-asusteiden lumossa. Durran on aiemmin suunnitellut ikimuistoisia puvustuksia muun muassa elokuviin Vera Drake, Sovitus ja Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja.

Theodore ”Laurie” Laurenceä näyttelevä Timothée Chalamet (Call Me By Your Name) nähdään myös ojentamassa yksi pysteistä tämän vuoden Oscar-gaalassa, jossa Pikku naisille on lupa odottaa menestystä. Gaalan voi väijyä suorana Yle Teemalla sekä Areenassa 10.2.2020, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

3

Tommi Korpelan kyvyt ovat päässeet todelliseen testiin Yle Radio 1:n alkuvuonna päättyneessä 20-osaisessa sarjassa Evankeliumi Johanneksen mukaan, jossa hän – kyllä – lukee Raamattua.

Johanneksen evankeliumi on evankeliumeista nuorin. Sillä on oma, alan piireissä tunnistettava tapansa kertoa tapahtumien kulusta. Tekstiä vähemmän tai ei lainkaan tuntevalle kuulijalle Korpelan luenta rinnastuukin nykyaikaisiin äänikirjoihin ja tarjoaa mahdollisuuden suhtautua tekstiin kirjallisuutena siinä missä muukin.

Jeesuksen opetuslasten lähes täydellinen kyvyttömyys käsittää opettajansa käyttämää vertauskuvallista kieltä saa jopa koomisia sävyjä. Onko leipä konkreettisesti leipää ja mistä rabbi on sitä tähän hätään saanut? Kannattaako kuolemansairasta Lasarusta mennä herättämään, jos hän viimeinkin nukkuu? Ethän ole edes viidenkymmenen, miten olet voinut nähdä Abrahamin, joka on kuollut ajat sitten?

Korpela ymmärrettävästi tasapainoilee eleettömän lukutavan ja painotuksia antavan ääninäyttelemisen välimaastossa ja osoittaa olevansa hienovaraisuuden mestari myös pelkän äänensä varassa. Totisesti, totisesti, Tommi Korpelalla vaikuttaa olevan hallussaan Midaksen kosketus. Heitä hänen suuntaansa mitä hyvänsä ja aina toimii.

4

Vuoden 2019 parhaat lasten- ja nuortenkirjat esiteltiin viime viikon torstaina ammattilaisille suunnatussa kirjavinkkausmaratonissa viime viikon torstaina pääkirjasto Metsossa.

Kirjakutsuilta pinon päällimmäiseksi nousi ruotsalaisen kuvittaja-muotoilija Hanna Gustavssonin sarjakuva-albumi Yölapsi (2019). Teos on hänen ensimmäisensä ja pokkasi heti Ruotsissa ilmestyttyään Urhundenpris 2014 -palkinnon vuoden parhaasta ruotsinkielisestä sarjakuva-albumista.

Päähenkilö, Tukholmassa asuva 14-vuotias Ingrid eli Iggy pakenee läppäreineen rasittavaa uusperhekuviota netin emo- ja hardrock-keskustelupalstoille ja kiehtovan homopornon pariin. Koulukuvauksen yhteydessä hän sattumalta tutustuu itseään huomattavasti vanhempaan hardrock-fani Stefaniin. Pian heillä on treffit ja pienen mittakaavan yksityisen someskandaalin ainekset ovat kasassa.

Yölapsen piirrosjälki on yksityiskohtaista ja karikatyyrimäistä. Tarina vie lukijan tukevasti omiin teinivuosiin, vaikka ne olisi lusittu jo paljon ennen internetin aikakautta.

Yölapselle on luvassa jatkoa Sammakko Kustannukselta syksyllä 2020, seuraavan osan nimi on Iggy 4-ever. Malttamattomimmat voivat jo tilata sen ruotsinkielisenä Galagon nettikaupasta.

5

TIME-lehti on julkaissut melko jännän AR-sovelluksen TIME Immersive. Koettavissa sisällöissä on toistaiseksi kaksi aihepiiriä: Amazonin sademetsien tuho Jane Goodallin johdattelemana ja Apollon kuuhun laskeutuminen.

Amazonin sademetsissä kohtasin enimmäkseen teknisiä ongelmia, joten se kannattaa unohtaa. ”Landing on the Moon” sen sijaan osoittautui omista kompastuskivistään huolimatta lopulta hienoksi lisätyn todellisuuden ideaksi. Sovelluksen ovat kehittäneet Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruusmuseo ja Industrial Light and Magicin erikoistehostenero John Knoll, joka on valvonut mm. Star Warsin ja Star Trekin visuaalisia tehosteita ja antanut ihmiskunnalle Adobe Photoshopin.

Sovelluksen asentamisen jälkeen VR- ja AR-sisällöt ladataan ja saavutaan ohjenäkymään. ”Kuun pinta” kerrotaan laitteelle näyttämällä kameralle vaakasuoraa pintaa, vaikkapa paperiarkkia pöydällä. (Vinkki: pidä puhelinta tarpeeksi pystysuorassa. Kärsivällisyyttä. Avaa sovellus uudestaan, jos harmaata sfääriä ei ala ilmestyä.) Kuun paikka kerrotaan napauttamalla harmaalle alueelle. Roger! Ja sieltähän se kuumoduuli alkaakin vaappua kohti.

Näkökulmakseen voi valita lisätyn todellisuuden kameran linssin läpi, jolloin kuumoduuli, kuun pinta, aurinko ja maa näyttävät kelluvan huoneessasi. Huomattavasti päräyttävämpi näkökulma on kuitenkin kuun pinta, jolta voi katsella nuolen suunnasta lähestyvää kuumoduulia ja avaruutta. Kolmannen näkökulman saa kuumoduulin sisältä, jos avaruusajan kojelauta ja ikkunasta näkyvä lähestyvä kuu innoittaa. Ääniraitana on NASAn aito arkistoäänite, jolla Houstonin tukikohta, Neil Armstrong ja Buzz Aldrin käyvät viestinvaihtoa. Tunnelmaa tiivistää selostus ja tummanpuhuva syntsamusiikki. Aikalaskuri lähestyy nollaa.

”Kotkan” laskeutumisen jälkeen voit nähdä epävuorovaikutteisen videon, jossa Armstrong äheltää alas rappusia havainnoistaan herkeämättä raportoiden. Sen jälkeen pääsetkin itse loikkimaan kuun pinnalla, joskin harmillisen rajoittuneesti. Toivottavasti sovelluksen kehittämisbudjetti ei ollut vielä siinä.

TIME Immersive on saatavilla Android-puhelimille Play-kaupasta ja iPhoneille App Storesta.

Lepe Parviainen