Parasta juuri nyt (8.12.2020): Kannatuslaulut – Edward Elgar, Scott Joplin, When Johnny Comes Marching Home, Marcella Bella, Village People

08.12.2020
Football crowd at Riggs Field Taps 1940 kopio

Kuva: Wiki Commons

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Olli Sotamaa on unelmoinut laulavansa kesäisessä jalkapallokatsomossa.

Jalkapallokatsomon äänimaisema tuo monelle mieleen lähinnä monotoniset kannatushuudot tai vastustajaa ja tuomaria pilkkaamaan pyrkivät alatyyliset letkautukset. On tässä osaksi tietysti perääkin, mutta samalla unohtuu, miten paljon jalkapallokatsomossa lauletaan.

Vaikka monille seuroille on sävelletty omia kannatuslauluja, useat kaikkein tunnetuimmista kappaleista on vain omaksuttu ajan myötä katsomokäyttöön. Tällaisia ovat muun muassa liverpoolilaisille Gerry and the Pacemakersin tutuksi tekemä musikaalisävelmä You’ll Never Walk Alone tai Southampton FC:n, ”The Saintsin”, otteluissa säännöllisesti kuultu gospel-kappale When The Saints Go Marching In.

Suurin osa kannatuslauluista, chanteista, on kuitenkin kannattajien itsensä sanoittamia. Usein ne perustuvat tuttuun, helposti mukana laulettavaan melodiaan, jonka alkuperällä ei vaikuta olevan juurikaan väliä.

Aiempinakin vuosikymmeninä kannattajat saattoivat ottaa käyttöön vastustajan katsomonosasta kuultuja osuvia kappaleita, mutta Internet-aikakaudella vaikutteiden kulku on kiihtynyt niin, että samoja melodioita kuullaan jokaisessa maailman kolkassa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole keinotekoisesti ylevöittää arkipäiväistä. Tuskin kovin moni kannattajista on perillä melodioiden alkuperästä. Ei näitä lauluja opita kirjoista tai nuoteista, vaan hoilaamalla riittävä monta kertaa joukon mukana. Mutta tässä juuri piileekin se hienous. Eräänlaisena urbaanina kansaperinteenä chantit tallentavat ja uusintavat menneiden vuosikymmenten melodiavarantoa.

Seuraavia melodioita voi kuulla monilla Euroopan suurilla stadioneilla maailman parhaiden seurajoukkueiden kohdatessa. Jokaisen niistä voi kuulla myös kesäisellä Pyynikin stadionilla, kun Tampere Unitedin kolmosdivarijoukkue taas pelaa.

* *

1

Edward Elgar: Pomp and Circumstance. Edward Elgar ei ollut vain yksi Englannin tunnetuimmista klassisista säveltäjistä, vaan myös intohimoinen Wolverhampton Wanderers -fani. Elgarin Wolvesille säveltämää He Banged The Leather For Goalia on joissain yhteyksissä kutsuttu maailman ensimmäiseksi chantiksi. Nykypäivänä jalkapallokatsomoissa kuullaan kuitenkin enemmän Elgarin Nimrodia tai muun muassa BBC Promsista tuttua Pomp and Circumstancea.

2

Scott Joplin: The Entertainer. Pianisti Scott Joplinin The Entertainer julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1902. Ragtime-klassikko oli jo suurimmaksi osaksi unohtunut, kunnes se palasi laajemman yleisön tietoisuuteen Oscar-palkitussa Puhallus-elokuvassa (1973). Brittikentillä The Entertainerin voi kuulla muun muassa Chelsean, Sheffield Unitedin tai Swansean kotiotteluissa.

3

When Johnny Comes Marching Home. Yhdysvaltain sisällissodan aikainen marssilaulu When Johnny Comes Marching Home (1863) on taipunut moneen. Kappale kuullaan muun muassa Tohtori Outolempi -elokuvan pommituslentokohtauksessa, ja myöhemmin The Clash hyödynsi melodiaa English Civil War -kappaleessaan. Suomessa kappale tunnetaan parhaiten Sauvo ”Saukki” Puhtilan sanoittamasta lasten merirosvolaulusta Nyt musta lippu liehumaan.

4

Marcella Bella: Montagne Verdi. Sisilialainen laulaja Marcella Bella nousi kansalliseen kuuluisuuteen San Remon -laulukilpailuihin veljensä Giannin kanssa säveltämällään kappaleella Montagne Verdi (1972). Tämän melodian kautta omistautumista joukkueelleen ilmaisee useampikin italialainen kannattajaryhmä, muun muassa Regginan Curva Nord.

5

Village People: Go West. Go West (1979) on diskoyhtye Village Peoplen neljännen albumin nimibiisi. Jalkapallostadioneille se tiettävästi löysi tiensä sen jälkeen, kun Pet Shop Boys oli versioinut kappaletta vuonna 1993. Pohjois-Lontoossa laulu tunnetaan nimellä One-Nil to the Arsenal.

Olli Sotamaa

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua