1

Rakastan Kielikelloa.

Kielikello on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä kielenhuollon tiedotuslehti, jota julkaisee Kotimaisten kielten keskus (Kotus). Viime vuodesta lähtien Kielikello on ilmestynyt vain verkossa.

Kielikello on ilmainen. Uuden numeron ilmestyessä kilahtaa muistutusviesti sähköpostiin. Viestin tilaajia on yli 10 000.

Kielikellossa kirjoitetaan kielestä ja kielenkäytön kysymyksistä. Ja parempi uskoa, että kysymykset ovat todella moninaisia!

Syyskuussa ilmestyneen numeron artikkeleissa pohditaan esimerkiksi haastateltavien tapaa aloittaa vastauksensa ”no”-partikkelilla ja toistosanojen (kotikoti, ruokaruoka) olemusta.

Viimeisimmät vastaukset lukijoiden lähettämiin kysymyksiin käsittelevät dia-, kalvo- ja ”slaidi”-termejä sekä terveydenhuollon palvelujen käyttämien yhdyssanojen oikeinkirjoitusta. Suun terveys, suunterveys vai suuterveys, siinäpä vasta pulma!

Kielikello on ilmestynyt vuodesta 1968 asti. Yli 50 vuoden materiaali on helposti luettavissa verkkosivujen kautta.

Ihan ensimmäisessä numerossa Kielikellon ja Nykysuomen sanakirjan ensimmäinen päätoimittaja Matti Sadeniemi kirjoitti muun muassa vierasperäisten sanojen oikeinkirjoituksen kahdesta päälinjasta, siis ääntämykseen perustuneesta pituuskannasta ja kansainväliseen kirjoitustapaan pohjanneesta lyhyyskannasta.

Erityisesti kiitän Kielikellon sivujen hakutoimintoa. (Possessiivisuffiksi antaa tulokseksi 17 artikkelia.)

2

Lisää kielestä.

Kersti Juva (s. 1948) on yksi Suomen parhaista ja palkituimmista kääntäjistä. Hän on suomentanut muun muassa lähes koko J.R.R. Tolkienin tuotannon, A.A. Milnen Nalle Puh -romaanit, Richard Adamsin Ruohometsän kansan sekä legendaarisen Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan.

Uudessa Löytöretki suomeen -kirjassaan Kersti Juva purkaa havaintojaan suomen ja englannin välisestä suhteesta. Suomen kielen ominaispiirteet käyvät nopeasti selviksi. Suomi venyy vaikka kuinka hienoihin ja hienosyisiin ilmaisuihin, mutta tarkkana pitää olla!

Yli 400-sivuisen teoksen lähestymistapa on konkreettinen. Se perustuu kokonaan Juvan omille käännösesimerkeille. Tämä ansiosta kirjan voi avata mistä vaan. Siinä on selailtavaa loppuiäksi.

Löytöretki suomeen on jaettu kuuteen pääteemaan. Jo niiden otsikot saavat mielen hyrisemään kuin kissanpennun: Virkkeen rakentaminen, Sanajärjestys, Aika – oleva, mennyt ja tuleva, seisova ja juokseva, Vaihtoehtoisia maailmoja – modaalisuudesta, Toimija piilosilla sekä Tietty henkilö ja määrätty paikka – viittaussuhteista ja osoittamisesta.

Löytöretki suomeen -kirjasta nauttiakseen ei tarvitse olla monomaaninen kielitieteilijä, mutta jonkinmoisesta kielitaidosta ja lukeneisuudesta on apua. Jos on puljannut koko ikänsä kielen kanssa, vaikkapa sanajärjestyksen sävyjen sekaan sukeltaminen käy kuin itsestään. Sama luontevaksi tulemisen idea sisältyy tietysti kaikkiin harrastuksiin ristipistotöistä ringetteen.

Kersti Juva asuu osan vuoden Englannissa ja osan Suomessa. Hän on naimisissa englantilaisen kirkkohistorioitsijan Juliette Dayn kanssa.

3

Vielä vähän kielestä ja sanoista.

Suede oli yksi suosikkiyhtyeistäni 1990-luvulla. Sen ensimmäiset albumit kuulostavat edelleen fantastisilta.

Musiikillisesti Sueden viehätys on helposti avattavissa. Siinä oli kutakuinkin tasaosat David Bowien korskeaa glamrockia ja The Smithsin peribrittiläistä kitarapoppia.

Sueden laulajan Brett Andersonin (s. 1967) viiltävän äänen tunnisti heti. Sitä oli yhtä helppo inhota kuin rakastaa. Sama päti hänen sanoituksiinsa.

Pidin jo 1990-luvulla Andersonin tekstien niukasta sanastosta. Hän loi alusta asti maailman ja sille selkeät raamit, joiden sisällä pysytteli. Samat sanat ja aiheet toistuivat kappaleesta toiseen: seksi, huumeet, sivullisuus, väkivalta, autot, Lontoo (erityisesti yöllä), kerrostalot, vuokrahuoneet ja niin edelleen.

Viime vuonna Brett Anderson julkaisi hienon Coal Black Mornings -muistelmateoksen. Se päättyi ennen kuin yhtyeen ura edes kunnolla alkoi.

Uudessa Afternoons with the Blinds Drawn -kirjassa Anderson kertoo, miltä bändissä oleminen oikein tuntui.

Parhaana sanoituksenaan Brett Anderson pitää The Asphalt Worldia, joka eittämättä kiteyttää Sueden nuhjuisen glamöörin täydellisesti.

Koska verkossa on tilaa, laitetaanpa se tähän kaikkien luettavaksi.

I know a girl she walks the asphalt world
She comes to me and I supply her with Ecstasy
Sometimes we ride in a taxi to the ends of the city
Like big stars in the back seat like skeletons ever so pretty
I know a girl she walks the asphalt world

But where does she go?
And what does she do?
And how does she feel when she’s next to you?
And who does she love in time-honoured fur?
Is it me or her?

I know a girl she walks the asphalt world
She’s got a friend, they share mascara I pretend
Sometimes they fly from the covers to the winter of the river
For these silent stars of the cinema
It’s in the blood stream, it’s in the liver
I know a girl, she walks the arse felt world

But where does she go?
And what does she do?
And how does she feel when she’s next to you?
And who does she love in time-honoured fur?
Is it me or her?

With ice in her blood
And a Dove in her head
Well how does she feel when she’s in your bed?
When you’re there in her arms
And there in her legs
Well I’ll be in her head

Cos that’s where I go
And that’s what I do
And that’s how it feels when the sex turns cruel
Yes both of us need her, this is the asphalt world

4

Kävin menneenä viikonloppuna Sara Hildénin taidemuseossa. Esinetaiteilija Juhani Harrin näyttely oli kaunis mutta sovinnainen.

Pidän Sara Hildénin taidemuseosta valtavasti. Pidän rakennuksesta ja siellä näkemistäni näyttelyistä, mutta myös sitä ympäröivästä maisemasta.

Näköala Näsijärvelle on kaunis, vuoroin sininen, valkoinen, vihreä ja keltainen. Veistospuistossa voi kävellä, istuskella ja leikkiä. Kesällä saa syödä vadelmia suoraan puskista.

Sara Hildénin taidemuseo avattiin 1979. Se täyttää tänä vuonna 40 vuotta.

Nyt museo ”vaatisi peruskorjausta ja on liian pieni”. Jumalauta, jos tällaisen rakennuksen annetaan 40 vuodessa rapistua semmoiseen kuntoon, että sitä ei kannata korjata, on jotain pahasti vialla. Toisaalta ovathan puolet Tampereen kouluistakin käyttökiellossa sisäilmaongelmien ja muiden takia.

Yhteistä näille kahdelle asialle on myös se, että kaikkea ei kerrota.

Uusi Sara Hildénin taidemuseo rakennetaan kaiketi Finlaysonin alueelle, ahtaalle parkkipaikalle. Päättäjien mukaan uusi sijainti ja rakennus auttavat saamaan kansainvälisiä näyttelyitä ja lisää yleisöä.

Mitähän oikein on tilauksessa? Ainakin minulle Ron Mueck, Robert Longo, Kiki Smith ja muut ovat riittäneet enemmän kuin hyvin.

Suoraan sanottuna minua nyppii suunnattomasti, että tämmöisessäkin asiassa pitää mennä täysin kaupallisuus ja talous edellä, ihan kuin muita vaihtoehtoja ei olisi olemassakaan.

5

Kaikki tietävät Waterloon, mutta harvat muistavat Peterloon.

200 vuotta sitten Manchesterissa virtasi veri. Vapaaehtoinen ratsuväki (”younger members of the Tory party in arms”) ja kuninkaallinen husaariosasto kävivät yleistä äänioikeutta ja muita yhteiskunnallisia perusoikeuksia vaatineen, enimmäkseen köyhän ihmisjoukon kimppuun. Ihan pikkujutusta ei ollut kyse, sillä St Peter’s Fieldin tietämille oli kerääntynyt jopa 100 000 ihmistä banderolleineen: Vapaus tai kuolema!

Ratsumiehet hajottivat rauhallisen väkijoukon karauttamalla sen keskelle ja huitomalla sapeleillaan sinne tänne. Parikymmentä ihmistä kuoli ja satoja loukkaantui. Prinssihallitsija Yrjö kiitteli husaarien toimintaa jälkikäteen. Kuninkaalliset eivät silloinkaan piitanneet ihmisoikeuksista ja muusta vastaavasta.

Manchesterin Salfordissa kasvanut ohjaaja Mike Leigh (s. 1943) tunnetaan nykyhetkeen sijoittuvista draamoista, jotka kuvaavat työväenluokan elämää lempeän humoristisesti ja suurella rakkaudella. Suosikkejani ovat esimerkiksi Career Girls – uranaisia, Kaikki tai ei mitään ja Vuosi elämästä.

Peterloo (2018) ei ollut ensimmäinen kerta, kun Leigh tarttui historialliseen aiheeseen. Topsy-turvy – mullin mallin ja Mr. Turner perustuivat eksakteihin historiallisiin hahmoihin, mutta Peterloossa Leigh ottaa huomattavia vapauksia. Esimerkiksi sodan traumatisoimassa Josephissa on yhtymäkohtia John Lees -nimiseen sotilaaseen, joka ensin taisteli Waterloossa ja muutamaa vuotta myöhemmin kuoli Peterloossa, mutta iso osa hänen tarinastaan ja piirteistään on kuviteltua.

Peterloon verilöylystä on julkaistu monta kirjaa. Mike Leigh kertoo työstään ja tuotannostaan erinomaisessa Mike Leigh on Mike Leigh -teoksessa.

Tero Alanko