Veikko Halmetojan galleriassa kuvataide on pääosassa. Kuva: Marita Nyrhinen

1

Oli juhlaa käydä vähän aikaa sitten Helsingissä ja parissa taidegalleriassa, sillä runsas vuosi on kulunut pienempiä ja isompia rajoituksia kunnioittaen ja ihmisten ilmoilta poissa pysyen.

Heti kun Valokuvataiteen museo K1 Kämpin Galleriassa avattiin ja näin sen ensimmäisen näyttelyn, paikasta tuli suosikkini. Valokuvagalleria kaupungin keskustassa on oiva ratkaisu siinä mielessä, että kynnys astua sisään on matala. Kaapelitehtaan galleriaan on lähdettävä varta vasiten. Kaiken lisäksi Kämp Gallerian uusin näyttely hivelee elokuvaentusiastin mieltä.

Avausnäyttelyssä esiteltiin Marilyn Monroen ja Coco Chanelin ikonisia valokuvia, jotka otti aikanaan kanadalainen Douglas Kirkland. Juuri ja juuri ehdin vielä amerikkalaisen valokuvaaja Vivian Maierin Omakuva ja sen varjo -näyttelyyn. Maierin valtava kuvakokoelmahan löydettiin varastosta sattumalta hänen kuolemansa jälkeen. Nyt hänen valokuvansa kiertävät maailmalla.

Valokuvataiteen museon kolmas näyttely jatkaa kuuluisuusteemalla, sillä aina elokuun loppuun saakka esillä on elokuvaohjaajana tunnetun Stanley Kubrickin varhaisvuosien valokuvia. Kubrick toimi lehtikuvaajana ennen kuin alkoi ohjata elokuvia.

On kiinnostavaa nähdä, millaisia kuvia elokuvasuuruus otti teinipoikana. Hänen valokuvakorkeakoulunsa oli Look-lehti, joka otti nuoren ja lahjakkaaksi osoittautuneen kuvaajanuorukaisen harjoittelijaksi. Visuaalinen ilmaisukieli oli arvatenkin nuoruusvuosien valokuvaajauran perua.

Vivian Maierin valokuvat tekevät vaikutuksen. Kuva: Marita Nyrhinen

2

Piipahdin myös Galleria Halmetojan näyttelyssä katsomassa Melina Paakkosen Elämän kevät -näyttelyä. Hämmästyttävän isot, yksityiskohtia pursuavat ja värikkäät, jopa pelottavat teokset näyttivät pohtivan elämää; luurankohahmot oli sijoitettu arkisiin ja juhlaviin tilanteisiin.

Veikko Halmetoja on kuvataiteen rakastaja. Hänen kuvataideuransa on laaja. Kriitikkous ja näyttelyjen kuratoinnit sekä Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtajuus ovat johtaneet oman gallerian perustamiseen.

Helsingin Kalevankadulla sijaitseva galleria tarjoaa mainiot tilat isommillekin teoksille. Olen huomannut tiedotusvälineistä, että Halmetojan gallerian näyttelyt pääsevät usein viikon suosituslistoille.

Nyt esillä on Beth Sutherlandiin ja Aleksi Liimataisen teoksia. Mainio kokemus on virtuaalinen näyttely, jonka saloihin pääsee klikkaamalla gallerian sivustolla taiteilijan tietoja yhteydessä olevaa linkkiä, mutta näiden taiteilijoiden työt on nähtävä myös ”livenä”.

3

Chanel 5 on 100-vuotias parfyymi. Kuva: Marita Nyrhinen

Coco Chanelin kehittelemä parfyymi, Chanel 5 täyttää toukokuussa 100 vuotta.

Coco Chanel halusi parfyymin, jollaista kukaan ei osannut edes kuvitella. Hän antoi kehittelytehtävän venäläis-ranskalaiselle kemistille ja parfymöörille Ernest Beaux’lle vuonna 1921.

Kerrotaan, että parfyymi sai nimensä siitä, kun Coco Chanel valitsi viidestä vaihtoehdosta viimeisen, viidennen näytteen. Toinen teoria on, että nimi tuli viidennen kuukauden, toukokuun mukaan. Ehkä molemmat seikat vaikuttivat.

Wikipedian mukaan Chanel 5:n tuoksu on moninainen. Ensituoksu koostuu aldehydeistä, bergamottista, sitruunasta ja nerolista. Sydäntuoksu puolestaan jasmiinista, ruususta, kielosta ja orris-juuresta. Viimein pohjatuoksu koostuu vetivertista, santelipuusta, vaniljasta ja meripihkasta. En ala selvittää, mitä kaikki nuo elementit tarkoittavat.

Ikoninen Chanel 5 oli aikoinaan vallankumouksellinen tuote. Siinä oli mystiikkaa ja avantgardea riittämiin. Se on säilyttänyt maineensa 100-vuotisen historiansa ajan ja tullut naisellisuutta symboloidessaan tuoksujen legendaksi. Logo on hienostuneen yksinkertainen, ja samaa tyyliä noudattaa pakkaus.

Chanel 5 on myös minun parfyymini. Löysin sen, kun seilasin opiskeluvuosinani Vaasan ja Uumajan väliä. Parfyymit olivat edullisia opiskelijan kukkarolla, ja eri merkkejä oli pakko kokeilla. Lopullinen valikoima kutistui 3–5 merkkiin, joista Chanel 5 on ehkäpä tärkein.

Kuten mikä tahansa parfyymi, myös Chanel 5 tuoksuu erilaiselta eri ihmisten iholla. Minä huumaannun sen herkästä aromista, joka kestää koko päivän mutta muuttaa päivän mittaan mukavasti tuoksunsa luonnetta.

4

Jokaisena arkipäivänä Yle 1 lähettää suorana ajankohtaisohjelman Kulttuuriykkönen. Sen aiheet voivat käsitellä mitä kulttuuri-ilmiötä tahansa. Aiheesta riippumatta tekijät ovat luoneet ohjelman sellaisella intensiteetillä, että kanavalle pysähtyy.

Vieraat on valittu huolella, vaihtuvat juontajat ovat taustoittaneet aiheet hyvin ja vetävät keskustelut vetävästi. Viikonpäivät on teemoitettu.

Erityisen viehtynyt olen perjantain ohjelmaan, Kisastudioon. Sen vakiovieraina on koko joukko tunnettuja suomalaisia eri aloilta, kuten oikeushammaslääkäri Helena Ranta, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen, ekonomisti Heikki Pursiainen, elokuvakriitikko Matti Rämö sekä kirjallisuuskriitikko ja äidinkielen opettaja Silvia Hosseini. Aina kolmen kutsutun vieraan kanssa keskustellaan viikon aikana esille nousseista kulttuuriaiheista.

Keskustelu on kiivasta ja puoleensa vetävää. Se kerta kaikkiaan imee kuulijan mukaansa ja panee syventymään kulttuurin ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin uusista näkökulmista.

Toivotan pitkää ikää tälle sivistävälle ja virkistävälle suosikkiohjelmalleni.

Kulttuuriykkönen Yle Areenassa.

5

Yle Puhe (aluksi Radio Peili) oli Suomen ensimmäinen puheradio. Se oli tervetullut radiokanava, sillä vihdoin sai kuunnella asiaa ilman, että musiikki katkaisisi sitä. Kanavalla ei muuten ollut urheiluakaan, mikä sekin oli kiva asia.

Ideana oli tarjota ohjelmaa 30–45-vuotialle, jotka Ylen mielestä olivat väliinputoajaryhmä. Yle 1 oli heille liian korkealentoinen kulttuurikanava ja YleX liian nuorille suunnattu. Radio Suomeahan kuuntelevat etupäässä iskelmän ja paikallisten asioiden ystävät – ja vanhempi väki.

Yle Puhe toimi hyvin jonkin aikaa. Yhtäkkiä kaikki olikin toisin. Kanavasta tuli sekava. Ensin urheiluohjelmat muuttivat Puheen puolelle, sitten alettiin soittaa musiikkia. Aamun ja iltapäivän kolmen juontajan voimalla tehdyt, pelkkää höpötystä tarjoavat suorat ohjelmat ovat yrittäneet ottaa paikkansa ja saada mukaan ”kohderyhmänsä”. En tiedä, miten se on onnistunut. Joka tapauksessa Puhe kuulostaa juonnoiltaan YleX:n kaltaiselta höpinältä, ja kanavalla soi sama populaarimusiikki kuin muillakin kanavilla.

Sitten luin lehdestä ilouutisen. Puheella loppuisivat suorat lähetykset. Se tietäisi – toivottavasti – musiikin soittamisen lopettamista ja puheeseen keskittymistä sekä ennen kaikkea taitavasti toimitettuja ohjelmia kiinnostavine vieraineen.

Jos suunnitelmat toteutuvat, Yle Puheen ohjelmavirtaa tekevillä juontajilla on mahdollisuus osoittaa, osaavatko he höpöttämisen lisäksi toimittaa ohjelmia.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua