Jo ennen joulua kustantajat alkoivat julkaista kevään kirjakatalogeja. Miksi ihmistä näin kiusataan – millään ei ehdi kaikkea lukea. Jospa näistä ehtisi edes osan.

Kirjat on valittu puhtaasti henkilökohtaisen kiinnostuksen perusteella. Kategoriatkin ovat vähän villit, ei ole minussa informaatikon taitoja.

1

Antti Rönkä ja Petri Tamminen, poika ja isä, ovat kirjoittaneet sähköpostikirjan Silloin tällöin onnellinen (Gummerus). Isän on arvostettu kirjailija, pojan esikoinen ilmestyi syksyllä. Poikaa on kiusattu koulussa, siitä hän kertoo esikoisromaanissaan. Isä ei tajunnut, että poikaa kiusataan. Tässä kirjassa he pohtivat muun muassa isän ja pojan suhdetta sähköpostikirjeenvaihdossaan. Jos en muuta ehdi, ehkä tämän.

Kaksi ohjaajaa on tarttunut proosaan. Saara Cantellin esikoisromaani on Kesken jääneet hetket (Tammi) ja Johanna Vuoksenmaan Pimeät tunnit (Otava). Molempien elokuvista ja televisiosarjoista olen tykännyt, mielenkiintoista nähdä, millaisia romaaneja he kirjoittavat.

Kristiina Vuoren historiallinen romaani Neitsytkruunu (Tammi) nousee listoille, koska haluan tutustua Vuoreen paremmin. Olen lukenut häneltä yhden teoksen, johon tartuin (myönnän) hieman epäluuloisesti, koska olin kuullut, että olennainen osa tarinaa ovat seksikuvaukset. Yleensä en semmoisista piittaa, eivätkä ne onneksi häirinneet. Muistin Vuorta lukiessani taas, että minähän tykkään historiasta. 

Hannu Väisäsen Märkä turbaani (Otava) pääsee listalle mukaan, koska Väisänen. Hänen tarkka katseensa ja lempeä huumorinsa valloittaa aina.

2

Ehkä minun on aika tutustua vihdoin Elena Ferranteen. Napoli-sarja ei iskenyt. Voisin antaa tilaisuuden tälle Ferranten aiemmin kirjoittamalle teokselle Tyttären varjo (WSOY).

Cecelia Ahernin teokset sen sijaan ovat suoneet minulle pakomatkan arjesta kerran jos toisenkin. Loppusanat (Gummerus) on jatkoa huippusuositulle P.S. Rakastan sinua -teokselle.

Celeste Ng on amerikkalainen kirjailija, jonka teos Olisi jotain kerrottavaa (Gummerus) sijoittuu 1970-luvun Ohioon. Kirjaa on myyty Yhdysvalloissa 1,5 miljoonaa kappaletta, joten sen täytyy olla hyvä. Elokuvaakin siitä tehdään.

Herkkuna pohjalla Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge (Tammen Keltainen kirjasto). Rakastuin romaanista tehtyyn minisarjaan. Se oli koskettava, itkettävä, naurattava, sarkastinen, humoristinen, pohtiva ja paljon muuta. Saapa nähdä miten kirjan kanssa käy.

Norjalaisen Vigdis Hjorthin Perintötekijät (Kustantamo S&S) on herättänyt kotimaassaan paljon keskustelua romaanista totuudenkerronnan välineenä. Uteliaana voisin tähän tarttua.

3

Minä tunnetusti rakastan dekkareita, joten niitä on listalla tuplasti, kotimaista ja käännettyä. Håkan Nesserin uusin Vasenkätisten seura (Tammi) vie yhteen Nesserin kaksi legendaarista tutkijaa. Kirjassa kohtaavat komisario Van Veeteren ja komisario Barbarotti. Jännittävää!

Donna Leonin Anteeksiannon houkutus (Otava) vie jälleen kerran lukijansa komisario Brunettin Venetsiaan. Kukapa sitä voisi vastustaa.

Ihan varma en ole, kestänkö Erik Axl Sundin Nukkemestaria (Otava). Varistyttö-tirologia imaisi mukaansa, mutta oli myös niin julma ja synkkä, että aiheutti suorastaan pahoinvointia. 

Sofie Sarenbrandtiin en ole vielä ehtinyt tutustua, voisin aloittaa kevään teoksesta Syntipukki (WSOY).

Viveca Steniä lukiessaan ei tarvitse järkyttyä. Hyytäviä hetkiä (WSOY) vie kymmenen saaristolaiskertomuksen avulla lukijan vähän syvemmälle Stenin aiempien dekkareiden maisemiin ja taustoihin.

4

Keväällä on taas jotain odotettavaa, kun Seppo Jokisen Pisara veressa (Crime Time) ilmestyy. Nyt on juhlavuosi, teos on 25. komisario Koskinen -kirja. 

JP Koskisen Murhan vuosi -sarja on edennyt kuudenteen osaan. Kesäkuun kalmantanssissa (Crime Time) tutkimuksiaan jatkavat Kalevi Arosuo ja Juho Tulikoski. Koskinen kuvaa sarjan aiemmissa osissa Hämeenlinnaa kepeään, perinteiseen veijarityyliin. Sopivasti huumoria, sopivasti viittauksia ajankohtaisiin aiheisiin ja vauhdikas juoni. 

Toinen hämeenlinnalainen Tapani Bagge on varsin tuottelias kirjailija. Vieras maa (Aviador) vie Roosa Toivosen tällä kertaa Uuteen-Seelantiin. Baggen kirjoista ei tapaa vauhtia puuttuman. Hän viljelee mielellään mustaa huumoria ja vauhdikkaita juonenkäänteitä.

Tomas Gads on kahden Iisalmessa asuvan kirjailijan nimimerkki. Luopiot (Bazar) on Kaisa Nummelan ja Satu Roosin toinen yhteinen teos. Tällä kertaa rikoksen jäljet johtavat itärajan taakse. 

Anu Patrakka asuu Portugalissa ja myös Totuuden portaat (Into Kustannus) sijoittuu sinne. 

5

Ihailen Kirsti Paakkasta. Ulla-Maija Paavilainen kirjoittaa rautarouvan elämästä otsikolla Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina (Otava). Paakkasen elämästä tiedetään jo paljon. Hän taisteli tiensä pienen mökin tytöstä ikonisen suomalaisyrityksen Marimekon pelastajaksi. Ehkä tämä kirja kertoo vielä jotain, mitä emme ole kuulleet.

Legendaarinen kiekkomies Alpo Suhonen kirjoittaa legendaarisesta jalkapallovalmentajasta. Markku Kanerva – valmentaja (Into Kustannus) on ehkä pakko lukea. 

Anne-Mari Leinonen ja Meeri Koutaniemi ovat tallentaneet raiskauksista selvinneiden naisten ja miesten tarinoita teokseen Vahvaksi rikotut – raiskauksista selvinneiden tarinoita kuvin ja sanoin (Siltala). Teos nostaa esiin julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle jääneitä selviytyjien tarinoita, jotka osoittavat, että menneisyyden yläpuolelle voi nousta.

Suomi on kasvattanut lukuisia loistavia kapellimestareita. Pekka Hako kirjoittaa yhdestä heistä. Linnunradalla – kapellimestari Hannu Linnun matkassa (Bazar) vie lukijan niin kotimaan konserttilavoille kuin kansainvälisille areenoille. Kirjassa puhutaan myös Linnun ajattelusta, hänelle tärkeistä säveltäjistä ja kuristetaan konserttien kulisseihin.

Lotta Sonninen on kirjoittanut jatkoa positiivisuusbuumin vastaiskulle. Ensin syntyi Äidin pieni pahan mielen kirja ja nyt Työelämän pieni pahan mielen kirja (Otava). Se on täytettävä kirja, johon voi purkaa avokonttorin, hermostuttavien asiakkaiden ja turhien palavereiden tuottamaa tuskaa. Aina ei tarvitse löytää hyviä puolia, joskus voi vain vapaasti antaa pahan mielen tulla.

Marja Aaltio