Pommern on kuuluisa nelimastoparkki. Kuva: Ålands sjöfartsmuseum

1

Miksi kukaan ei ole kertonut minulle, että yksi Suomen parhaista museoista sijaitsee Maarianhaminassa?

Kävin lomallani ensimmäistä kertaa elämässäni Ahvenanmaalla, ja onneksi ihan omin päin ymmärsin käydä myös Ahvenanmaan merenkulkumuseossa (Ålands sjöfartsmuseum).

Museo on varmastikin monille Ahvenanmaan-kävijöille tuttu, sillä se sijaitsee Maarianhaminan Länsisataman lähellä. Museoon kannattaa kuitenkin varata hieman enemmän aikaa kuin pelkkä viimeisten vierailuhetkien ”jotakin tässä vielä ehtii ennen kuin lautta lähtee” -aikataulutus.

Jos ei ole koskaan aiemmin ajatellut asiaa, viimeistään merenkulkumuseossa ymmärtää, millä tavoin Ahvenanmaan saaristossa on aina eletty merestä. Meri on tuonut elannon, merellä on asuttu, eletty ja siellä on kuoltu.

Ainakin tälle tietämättömälle turistille selvisi sekin, että Ahvenanmaan merkitys purjelaivojen historiassa on ollut erikoislaatuinen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen purjealukset alkoivat käydä maailmalla vähiin, mutta Ahvenanmaa oli yksi harvoja paikkoja maailmassa, jossa suuria purjelaivoja vielä oli. Maailmansotien välillä ahvenanmaalaisalukset hallitsivat viljareittiä Australiasta Eurooppaan.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo on pystytetty entisaikojen merenkävijöiden kunniaksi ja muistoksi. Laivojen tarinat ja merimiesten elämänkohtalot on kirjoitettu museoteksteihin elävästi ja taitavasti, ja jopa tällainen sisämaan maakrapu uppoutuu ja eläytyy näihin kertomuksiin, liikuttuukin.

Museossa on tekstit myös suomeksi. Lippukassalla pärjää säälittävällä kouluruotsillakin, ja hyväntahtoinen henkilökunta saattaa vaihtaa nopsasti myös suomeen.

Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Hamngatan 2, Maarianhamina. Avoinna kesä-elokuussa joka päivä kello 10–17, syys-toukokuussa kello 11–16.

Pommernin keulakuva esittää Mnemeä, muistin runotarta. Alkuperäinen keulakuva on museon suojissa, laivan keulassa ulkona sään armoilla on kopio. Kuva: Kaarina Lehtisalo

2

Ahvenanmaan merenkulkumuseo ansaitsee tietenkin vielä toisenkin Parasta juuri nyt -maininnan. Museon vieressä laiturissa on museon erityinen ylpeys, nelimastoinen parkki, Pommern.

Pommern on maailman viimeinen nelimastoinen rahtipurjelaiva, joka on säilynyt alkuperäisessä kunnossa. Alus on laskettu vesille Skotlannissa vuonna 1903, ja ahvenanmaalaisomistukseen se siirtyi Saksasta vuonna 1923, kun laivanvarustaja Gustaf Erikson osti sen. Pommern kuljetti vehnää Australiasta Eurooppaan, ja se oli käytössä aivan toisen maailmansodan kynnykselle vuoteen 1939 asti.

Sadan vuoden takaisiin tunnelmiin pääsee mukaan laivassa nähtävän 19-minuuttisen videon myötä. Per-Ove Högnäsin ja Jonas Tuomisen tuottama Pommern – Matka maailman ympäri 1936–1937 koostuu haastatteluista ja vanhoista filmikatkelmista. Eläytyminen toiseen aikaan ja elämään tuntuu mahdolliselta, kun itse istuu samaisen valtamerilaivan välikannella.

Jos ei vielä välikannen rakosista alas ruumaan kurkkiessa (hui!) ymmärrä olevansa todella isossa laivassa, viimeistään ruumassa tuntee olevansa kuin valaan vatsassa. Kauan sitten samainen ruuma on ollut täynnä viljaa, ja sen kuljettaminen Australiasta Eurooppaan on kestänyt kolmesta viiteen kuukautta. Ei mikään huvipurjehdus, sillä matkaa on tehty vaarallisen Kap Hornin kautta.

Ja kun lopulta nousee Pommernin uumenista takaisin yläkannelle, voi iltapäivän laivaliikenneruuhkan aikaan ihailla isojen laivojen pyörähdyksiä Maarianhaminan satamassa. Jättiläisten balettia.

Pommern avoinna 1.5.–30.9.

3

Kholod Hawash: Villi laulu (2020). Perinteistä tekstiilityötä, ei yhtään perinteinen aihe. Kuva: Kaarina Lehtisalo

Takaisin mantereelle: Helsinkiin ja Kiasmaan, ARS22-näyttelyyn.

Päätin jo etukäteen, että en yritä ahmia koko ARS22:sta kaikkineen. Annoin itselleni luvan vaeltaa Kiasman kerroksissa sattumanvaraisesti, tietämättä edes etukäteen mitä missäkin on (tai no, Francis Baconia on tietenkin aina pakko käydä moikkaamassa).

Mainitaan tässä kolme teosta, joista jäi hyviä muistijälkiä.

• Kholod Hawash: Villi laulu (2020). Tekstiiliteos on ommeltu perinteisellä irakilaisella tekniikalla. Kuva-aihe ei sen sijaan ole yhtään perinteinen, sillä hiuksia leikkaava nainen irtautuu perinteisestä naisen roolista.
• Cyprien Gaillard: Ocean II Ocean (2019). Noin 11-minuuttinen videoteos jakautuu kahteen osaan ja oivaltaa yhteyden New Yorkin metron ja merenalaisten maailmojen välille. Neroutta!
• Michael Rakowitz: The Ballad of Special Ops Cody (2017). Videoteoksessa amerikkalainen sotilasnukke Special Ops Cody seikkailee Chicagon yliopiston idäntutkimuksen instituutin näyttelyvitriineissä. Nukke kyselee kulkiessaan: ”Kuka minä olen?” ”Miksi olen täällä?” Oleellisia kysymyksiä, joita jokaisen tulisi kysyä itseltään. Ja erityisesti silloin, jos kuljeskelee sotilaana vieraalla maalla.

ARS22 Kiasmassa 16.10.2022 asti.

4

Marilyn Monroen (1926–1962) fotogeneettinen lumo yltää vuosikymmenten yli, ja hänen kuvansa pysähdyttää jopa nykypäivän kuvavirrassa.

Monroen kuolemasta on tänään 4.8. kulunut tasan 60 vuotta. Eikä häntä ole unohdettu, sillä hänestä tehdään edelleen elokuvia, fiktiota ja dokumenttia.

Monroen kuolemaan liittyvät, salaliittoteoreetikkojakin innoittaneet hämäryydet ovat lähtökohtana Netflixillä nähtävässä Emma Cooperin ohjaamassa dokumentissa Marilyn-mysteeri: Unohdetut haastattelut (The Mystery on Marilyn Monroe: The Unheard Tapes, 2022). Dokumentissa kuullaan kirjailija Anthony Summersin Jumalatar-kirjaa (Goddess, 1985) varten tekemiä haastattelunauhoja. Summers haastatteli noin tuhatta ihmistä, ja hänellä on 650 nauhoitettua haastattelua.

Aluksi dokumentti epäilyttää. Onko meneillään ruumiinryöstö, tirkistelyä ja rahastusta? En myöskään ole erityisen ihastunut siitä, että haastattelunauhojen puheet ”elävöitetään” näyttelijöillä. Mielummin olisin katsonut kuvaa vaikka pyörivästä C-kasetista.

Vaikka lähtökohdat epäilyttävät, loppujen lopuksi dokumentti selviytyy sittenkin voiton puolelle. Dokumentin ohjaaja Emma Cooper ja haastattelut tehnyt Anthony Summers tuntuvat nimittäin molemmat olevan tosissaan. Mitään sensaatiomaisia arvailuja ei lähdetä vahvistamaan, vaan dokumentti pysyy asialinjalla.

Jos on jo ennestään perehtynyt Monroen elämään, dokumentti ei anna juurikaan uutta. Palasista ja haastatteluista syntyy kuitenkin kokonaisuus, joka valottaa Monroen elämää ansiokkaasti ja antaa kuin sivutuotteena luonnollisimman selityksen liian nuorena kuolleen tähden kohtaloon.

Maailman ihailluin nainen haki tukea itsetunnolleen kerta toisensa jälkeen vääriltä miehiltä: Yhdysvaltain tunnetuimmalta urheilijalta Joe DiMaggiolta, tunnetuimmalta näytelmäkirjailijalta Arthur Milleriltä ja mahtavimmilta poliitikoilta, John ja Robert Kennedyltä. Ja kerta toisensa jälkeen hän joutui pettymään.

Marilyn Monroen tarina on kaikessa inhimillisyydessään traaginen, ja siksi se koskettaa ihmisiä vuosikymmenestä toiseen.

Emma Cooper: Marilyn-mysteeri: Unohdetut haastattelut Netflixissä.

5

Harry Ambrose (Bill Pullman) joutuu eläkkeelläkin hommiin. Kuva: Yle / Michael Tompkins / USA Network

Amerikkalainen televisiosarja Syntinen (The Sinner) jatkuu nyt neljättä kauttaan. Viimeisin kausi nähdään Yle TV1:ssä perjantaisin. Sarja tunnetaan erikoisesta, kauhufiktiomaisesta tunnelmastaan. Sarjaan on myös osattu valikoida lahjakkaita, outoa tunnelmaa oivallisesti tukevia näyttelijöitä.

Sarjan päähenkilö on poliisietsivä Harry Ambrose, jota näyttelee Bill Pullman, ja hienosti näytteleekin.

Pullman ei oikeastaan kuulu amerikkalaisten tähtinäyttelijöiden eturiviin, vaan hän on juurikin siellä sivummalla seinustalla. Romanttisten elokuvien ystävät muistavat kuinka hän jäi lehdellä soittelemaan mukavan mutta tylsän sulhasen roolissa elokuvassa Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle, 1993). Tähän mennessä merkittävin päärooli hänellä on ollut David Lynchin ohjaamassa, mielen pimeitä syvyyksiä ja herraties mitä tutkailevassa Lost Highway -elokuvassa (1997).

Tylsän sulhasen ja kammottaviin tilanteisiin päätyvän Lynch-hahmon synteesi taustallaan Bill Pullman istuu Syntinen-sarjan päähenkilöksi aivan täydellisesti. On vaikea edes kuvitella sarjaa ilman häntä.

Bill Pullman näyttää sarjassa kroonisesti ahdistuneelta. Vaivautuneesti pälyilevä mies ei näytä viihtyvän oikein missään, eikä kenenkään seurassa. Hän on kyllä ystävällinen, ja hymyilee ihmisille vienosti ja vinosti, mutta samalla tuntuu siltä, että hän painaa piiloon ja tukahduttaa mielessään lymyileviä ajatuksia ja tunnetiloja.

Ei siis ollenkaan tyypillinen amerikkalaisen tv-sarjan päähahmo! Ennemminkin Harry Ambrosen voisi kuvitella suomalaisen pikkukuppilan nurkkapöytään kyräilemään.

Syntinen (Sinner) 4. kausi Yle TV1 perjantaisin. Sarja myös Yle Areenassa.

Kaarina Lehtisalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua