1

Valtaosa uutisista, kolumneista ja melkeinpä kaikista muistakin kirjoituksista mediassa tuntuu käsittelevän tavalla tai toisella koronavirusta ja/tai sen seurauksia. Vaikka keväisessä koronakurimuksessa ajatus luistaakin helposti linkolalaisen synkille laduille, voi tästä kaikesta seurata parhaassa tapauksessa jotain hyvääkin. On jo havaittu, että päästöt ovat vähentyneet merkittävästi koronan aiheuttamien rajoitustoimenpiteiden vuoksi. Kenties tämä saa ihmiset huomaamaan, että ilmastonmuutoksellekin on vielä tehtävissä jotain, kunhan vain toimitaan nopeasti ja tehokkaasti. Ehkä. Toivottavasti.

Pentti Linkola arvioi juuri ennen kuolemaansa Kulttuuritoimitukselle antamassaan haastattelussa, että ihmiskunta palaa entiseen elämäntapaansa heti, kun viruksen vaaroista selviää. Toinen kirjailija, Finlandia-palkittu Juha Hurme on sitä mieltä, että tämänhetkinen tilanne pitää ehdottomasti yrittää ottaa mahdollisuutena: ”On oltava rohkeutta siihen, että – niitä synkkiä ja surullisia asioita unohtamatta – ottaa tämän mahdollisuuden olla tärkeiden ihmistensä kanssa, olla himassa ja huilata. Kenties jopa lueskella ja mietiskellä”.

Olen itse tyytynyt tähän mennessä vain mainitsemaan kriisin sivumennen. Siksi päätin, ettei kaiken synkkyyden keskellä ole mitään syytä olla pohtimatta, mikä on parasta – siis lueskelemisen (mihin suosittelen muuten Hurmeen kirjallisuutta) ja mietiskelemisen lisäksi – juuri korona-ajassa.

Pandemian vaikutukset ovat vieneet elämästämme muun muassa ravintolat ja kulttuuritapahtumat. Tämä on tietysti sinänsä monellakin tavalla etupäässä hyvin ikävä asia. Usealla on elinkeino tai työpaikka uhattuna. Nyt menetetty kulttuurin tarjoama hengen ravinto on ollut monelle erittäin tärkeää.

Asiaa toiselta puolelta katsottuna se, että ei ole ”pakollisia” rientoja, sopii introvertille hyvin. Saan jumittaa rauhassa neljän seinän sisällä tarvitsematta tuntea syyllisyyttä siitä, että en ole milloin missäkin tuiki tärkeissä kissanristiäisissä ahdistumassa ihmispaljoudessa.

Omassa elämässäni on pohjimmiltaan verrattain harva asia muuttunut koronapandemian myötä. Olen Hurmeen tavoin viihtynyt aina kotioloissa. Nyt on tilaisuus ja hyvä syy olla siellä aiempaakin enemmän, enkä ainakaan toistaiseksi ole huomannut siinä paljonkaan kielteisiä vaikutuksia, myönteisiä kylläkin.

2

Kun pysyttelee neljän seinän sisällä, ei ole kiusausta käyttää alkoholiakaan, koska ei tarvitse lähteä esimerkiksi baariin elävää musiikkia katsomaan. Olenkin hieman ihmetellyt toistuvaa uutisointia poikkeusolojen myötä lisääntyvästä suomalaisten alkoholinkäytöstä. Tämä tilannehan pitäisi ymmärtää mahdollisuutena raittiimpaan, terveempään elämään! Rahaakin kuluu vähemmän, kun sitä ei käytä väkijuomiin. Olisipa aina karanteeni.

Kokoontumiskiellon myötä aiemmin baareissa pidettyjä keikkoja ryhdyttiin nopeasti järjestämään netissä striimattuna. Tampereella niitä tarjoavat esimerkiksi Vastavirta-klubi ja Telakka. Eihän tämä tietenkään tapahtumapaikalla nautittua keikkaa voita, mutta tarjoaa kuitenkin pientä korviketta akuuttiin elävän musiikin puutteeseen.

3

Koska todellisuus ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, kaipaan itsekin kaikesta huolimatta aika ajoin tiettyjä asioita korona-arkea piristämään. Kyllä, yksi niistä on – hieman paradoksaalisesti kenties – juuri anniskelutiloissa nautittava kulttuuritarjonta.

Kaipaan mahdollisuutta tehdä toisinaan valinta lähteä pubivisaan. Hiljakseen haihtuvissa muistoissa, ajoilta silloin joskus esikoroniäärisellä kaudella, viivähtää toisinaan myös juuri elävä musiikki. Hieman ennen kuin poikkeusolot meiltä veivät kulttuuritapahtumat, minulla oli kunnia olla todistamassa viimeisimpinä kokemuksinani sillä saralla esimerkiksi Veera Nevan sekä Puhelinseksi- ja JJ Explosion -yhtyeiden esiintymisiä. Nämä kaikki tapahtuivat Tampereella pienissä puitteissa, eri puolilla kaupunkia, mutta jokainen esitys oli omalla tavallaan suuri; Veera Nevan jatsin, ambientin ja kokeellisuuden risteysvyöhykkeellä leijaillut levynjulkistuskonsertti Laikun Musiikkisalissa, Puhelinseksin uuden aallon rallit Telakalla ja JJ Explosionin elävät improvisaatiot Katubaari Axussa. Vaalin niiden muistoa ja toivon, että myös pienillä kulttuurialan toimijoilla ja tapahtumapaikoilla olisi toimintaedellytyksiä kriisiaikojen jälkeenkin.

4

Kulttuurin tekijöillekin on onneksi suunnattu jonkinlaisia korona-ajan tukirahoituksia. Marginaalissa toimivat ovat kuitenkin tässäkin suhteessa marginaalissa – erilaiset tuet menevät helposti valtavirtaan. Usein mielenkiintoisin taide tapahtuu kuitenkin sivuhaaroissa, pienissä puroissa. Tässä avuksemme rientää sentään Perttu Häkkisen säätiö. Se on nimittäin kerännyt joukkorahoituksella varoja nimenomaan marginaalisen kulttuurin tukemista varten. Että taiteilijallakin pyyhkisi hyvin -kampanjan apurahoja voi hakea täältä.

Toivottavasti marginaaliselle kulttuurille löytyy vielä lisää tukijoita, sillä nyt niitä totisesti tarvitaan.

5

Vapaaehtoisessa tai pakollisessa koronakaranteenissakin täytyy syödä. Virusviikot ovat tuoneet meille noutoruoan vallankumouksen. Vielä palveleviin ruokaravintoihin tulvii tilauksia niin, että kotiin haettavaa apetta saattaa joutua odottamaan pitkäänkin.

Paitsi oivalliseen elävän musiikin tarjontaan, tutustuin muutama kuukausi ennen ravintoloiden asiakastilojen sulkeutumista myös Aloha Ramen -nimiseen paikkaan Tampereen Tuomiokirkonkadulla. Se tarjoaa nimensä mukaisesti – yllätys yllätys – erinomaista ramenia. Vaikka Aloha rameniinkaan ei korona-aikana voi jäädä syömään, saa sieltä onneksi noutoruokaa. Aion jonottamisen uhallakin kokeilla sitä, koska uskon, että sama tuttu annos maistuu erinomaiselta myös kotona nautittuna.

Jos ramenille kaipaa vaihtelua, on onneksi olemassa niin ikään noutoruokaa korona-aikana myyvä Jankan helmi, pitseria Roseanne, joka mainostaa tarjoavansa kaupungin parasta herkkua lajissaan. Ainakin lähelle sitä he kokemukseni mukaan pääsevät. If I can’t eat, it’s not my revolution!

Eros Gomorralainen