Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kalevi Suopursun kuriositeettikabinetti availee tänään narisevia saranoitaan visuaalisen, virtuaalisen ja kielellisen median pariin – hajuja unohtamatta.

1

Kun elintarvikekonserni Myllyn Paras aloitti ensimmäisenä Suomessa valmistaa laminoituja taikinalevyjä automaattisella laminaattorilaitteella vuonna 1988, eipä se olisi arvannut, että loppu on kotimaisen mainonnan historiaa. Kymmenen sekunnin reklaamiin on onnistuttu tiivistämään 1980-luvun henki: tirkistely sälekaihtimien lävitse, naisen ääni puhelimessa sekä juppimiehen monikäyttöinen puku, jota ei oteta pois edes torttuja väännettäessä.

Kaiken tämän keskellä soi Frederic Chopinin Minuuttivalssi (1846–47), joka klassisella pianosovituksella korostaa uutuustuotteen ajattomuutta, mutta samalla kiireisen teemansa vuoksi istuu nopeaan elämäntyyliin aikana, jolloin aika oli raakaa valuuttaa.

Mä tuun puolen tunnin kuluttua!

Lapsena isä osti meille nauhurin, jonka kalliina lisäominaisuutena oli kyky ohittaa televisiomainokset. Mutta nyt kun meidän varastokopit täyttyvät tuosta magneettinauhaisesta muoviroskasta, en kaipaakaan Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien jaksoa numero 59 (”The Grybyx”), vaan sitä kaikkien oleellisinta, joka on jäänyt piiloon huomaamatta: Myllyn Parhaan, Telen ja Fazerin mainoksia, jotka kuvastollaan kertovat meidän lapsuudestamme enemmän kuin Mestari Tikun filosofia.

2

Slaavilaisen itänaapurimme kielen rikkaus hämmentää sukupolvesta toiseen: kun venäläinen puhuu taivaan väristä, hän kutsuu sitä galuboiksi. Mutta kun hän katsoo kylmänkankeaan mereen, sen värisävy onkin yllättäen sinii. Konsonantteja löytyy 37 ja suhukirjaimia 7, mutta todellinen paukku on venäjän kielen pieremiseen liittyvä moninaisuus.

Suomen kielessä kun Matti pieraisee, niin se on aina rasvainen ja mehevä rahvaanomainen turahdus, joka jättää jälkiä sohvakalustoon. Venäjällä sen sijaan ollaan hienostuneempia: ensimmäiset elinvuotensa Dima pukaet eli puksuttelee menemään. Pukanie on väritön, hajuton ja tahdoton pieraisu, joka pääsee lapsilta vahingossa. Miehen ikään tultaessa Dima alkaa initiaation lailla pirdet’, josta myös suomen kielen pieru on saanut etymologisen löyhkänsä. Elämänsä loppupuolella, kun Diman tahtotila alkaa heiketä, alkaa hän yllättäen taas pukat’.

Kaljuuntumisen ohella tämä lyyrinen siirtymä on kovin paikka, mihin mies voi Siperiassa joutua.

Maailman kahdeksanneksi puhutuimman kielen rikkaus ei kuitenkaan jää tähän. Koska kielestä puuttuvat perfekti ja pluskvamperfekti, ilmaistaan nämä puuttuvat aikamuodot valitsemalla oikea verbipari. Pjornut’ (perfektiivinen aspekti) tarkoittaa loppuun saatettua pierua, joka tapahtuu tasan yhden kerran. Esim. sängyssä, kun yrittää sipsikulhon kanssa katsoa Avarasta luonnosta mangustien pariutumisrituaaleja.

Sen sijaan pirdet’ (imperfektiivinen aspekti) on sellainen omnipotenttinen voima, joka on alkanut jo ennen alkuräjähdystä, eikä se lopu edes silloin kun kapitalismi romahtaa, tähdet sammuvat ja avaruus taittuu kasaan. Vielä kaiken tämänkin jälkeen pimeydessä kiitää venäläinen kantoraketti, joka matemaattisen loputtomuuden lailla hiljaa hiipuu hiipumistaan, mutta ei koskaan saavuta määränpäätänsä.

3

Internet tuli Vantaalle vuonna 1997 ja samoihin aikoihin maitotölkkeihin ilmestyivät ensimmäiset www-linkit. Webbi-sivustot pitivät yllä haurasta nörttien yhtenäiskulttuuria, jossa keskustelut käytiin chatti-huoneissa tai vieraskirjoissa. Mutta enää eivät lehmät hymyile purkkien kyljissä, kun maitojamme koristavat sosiaalisen median ikonit. Onneksi digitaalisen nostalgian sammumattomaan nälkään auttaa voittoa tavoittelematon Wayback Machine. Se on Internet Archiven ylläpitämä palvelu, joka tähän päivään mennessä on arkistoinut jo 411 miljardia nettisivua – myös ne sinun koulun ATK-tunnilla naputtelemat nettisivut Spice Girlsistä tai Jar Jar Bingistä.

Pistäytyminen internetin arkistoihin paljastaa, että todellinen virtuaalimuseon Graalin malja on musiikkineuvos Ilkka Lipsasen (s. 1942) uraan keskittynyt www-sivusto. Värisävyjään ja rakenteitaan myöten Dannyn kotisivut ovat pysyneet samanlaisina vuodesta 2002 lähtien. Siis kohta jo 20 vuotta! Nuoruuden nälkäistä digitaalisielua hyväilevät postimerkin kokoiset valokuvat, vieraskirjan keskustelut, hybridimedian olemassaolo, päivän dannymaiset aforismit, Armi Aavikolle ja Jyrki Hämäläiselle omistetut nettisivut… Dannyn webbi-sivut ovat horjumaton universumi, jonka luokse palaa aina, kun tuntuu ettei ymmärrä mitään nuorten meemeistä tai tiktokeista.

Universumi jossa PHP on HTML, IT on ATK ja some on WWW.

4

Billy Squier (s. 1950) on amerikkalainen muusikko, jonka Queenin ja Scorpionsin synteesiltä kuulostava musiikki nautti 1980-luvulla toiveikasta suosiota. Artistin neljännen levyn hittisingle Rock Me Tonite (1984) kipusi Rockin Billboard-listan kärkeen, joten visuaalisen tykityksen aikakaudella seuraava askel oli tietenkin musiikkivideo. Budjetti ei kuitenkaan riittänyt Bob ”Beat It” Giraldin palkkaamiseen, eikä taiteellinen yhteistyö David ”I Want to Break Free” Malletin kanssa onnistunut, joten oli tyytyminen Michael Jacksonin tanssikompositina tunnettuun Kenny ”Material Girl” Ortegaan (s. 1950).

Prince-henkinen video kertoo tarinan illan keikkaan valmistautumisesta, ja ajan pop-hengen mukaisesti värisävyt uivat pastellin vaaleanpunaisissa satiinilakanoissa. Kahden viikon ja muutaman revityn teepaidan jälkeen Rock Me Tonite saa ensi-iltansa Music Televisionilla – ja silloin myös helvetti repeää. Käy ilmi, että machoisessa rock-maailmassa hempeä kuvasto yhdistettynä tahattomaan koomisuuteen on liikaa heteronormatiiviselle keskiluokalle: tulevan kiertueen lipunmyynti romahtaa, fanit kääntävät selkänsä ja kollegat ottavat etäisyyttä.

Squier erottaa managerinsa yrittäessään estää videon levityksen, mutta levy-yhtiö Capitol jatkaa visuaalista tuuttausta postmodernina vitsinä. Billyä ei vaan paljoa naurata, kun nousujohteinen ura romahtaa ja pari vuosikymmentä myöhemmin video listataan yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmaksi.

Billyä ei paljoa naurata.

5

Esko?

Parasta juuri nyt on kuitenkin hämmennys, jonka tämä kuva aiheuttaa: miten voi olla, että 1980-luvun My Little Pony -animaatiosarjan vahtimestari-hahmo näyttää aivan näyttelijä Esko Hukkaselta (1927–2016)?

Kalevi ”Samassa veneessä” Suopursu