Parasta juuri nyt (4.12.2024): Tove Jansson, Gothic Modern, Maaria Wirkkala, Messias-oratorio

04.12.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tove Jansson: Lepo työn jälkeen, yksityiskohta. Kuva: Marjatta Honkasalo

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Marjatta Honkasalo on kiertänyt taidenäyttelyitä ja odottaa Tampere Filharmonian Händel-konserttia.

1

Jos kaamos painaa mieltä, taide virkistää. Päivävisiitillä Helsingissä ehdin tutustua kahteen näyttelyyn, joista kumpaakin on jo aiemmin suositeltu Kulttuuritoimituksessa. Lisäsuositukset tuskin ovat pahitteeksi.

Helsingin taidemuseo HAMissa voi lumoutua Tove Janssonin satumaailmasta, mutta tutustua myös rakastetun taiteilijan muuhun tuotantoon. Kauheuksien uutistulvassa Paratiisi-näyttely luo ympärilleen rauhaa ja seesteisyyttä sekä tarinoita, joihin on hyvä uppoutua. Toisaalta Janssonin sodanaikaiset pilapiirrokset Garm-lehden kannessa muistuttavat, kuinka tärkeää on nousta tyranneja vastaan. Kuinka voi joulupukkikaan tulla, kun sotakoneet kylvävät tuhoa? Sellainen rohkeus oli pilakuvien ilmestymisen aikaan harvinaista.

Kun Tove Jansson on meille useimmille ennen muuta Muumien luoja, on hyvä nähdä, miten monipuolinen taiteilija hän on ollut. Tove Jansson – Paratiisi keskittyy Janssonin julkisiin tiloihin 1940- ja 1950-luvuilla toteuttamiin tilaustöihin. Niitä katsellessa ajattelee ihmisiä, jotka ovat saaneet ja saavat elää arkeaan lempeiden kuvien keskellä. Janssonin ateljeesta löytyneet luonnokset muuttuvat eläviksi taideteoksiksi seinille heijastettuina lopullisina seinämaalauksina.

Tove Jansson – Paratiisi HAMissa 6.4.2025 asti.

2

Toinen Helsinki-kohde oli tietenkin Ateneum ja Gothic Modern -näyttely. Tähänkin näyttelyyn olisi kyllä pitänyt varata enemmän aikaa, sillä loppukierros sujui kiireessä. Toivottavasti seuraavalla kerralla sitten jaksaa paneutua kunnolla viimeisiinkin saleihin.

Näyttely kuljettaa katsojaa rytmikkäästi keskiajan ja renessanssin sekä modernin taiteen välillä ja kuvaa sitä, miten maalaustaiteen aiheet vaikuttivat 1800- ja 1900-luvun taiteilijoiden töihin. Teemat vaihtelevat kuolemasta ja väkivallasta seksuaalisuuteen ja uskontoon.

Miellyttävää oli, että näyttely toi esiin taiteilijoita, joiden maalauksiin ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta tutustua. Esimerkkeinä ovat vaikkapa itävaltalainen Marianne Stokes ja belgialainen Gustave Van de Woestyne. Jälkimmäisen jopa hieman surrealistiset maalaukset tekivät vaikutuksen, ja Stokes puolestaan kiinnosti erityisesti siksi, että hän kuului Helene Schjerfbeckin ystäviin.

Gothic Modern – Pimeydestä valoon Ateneumissa 26.1.2025 asti. Lue myös Seppo Metson kritiikki näyttelystä.

3

Myös Tampereen näyttelytalvi tarjoaa elämyksiä. Sara Hildénin taidemuseon Maaria Wirkkalan 40-vuotista taiteilijanuraa esittelevä Edes takaisin -näyttely herättää ajatuksia, mutta myös vaatii katsojalta pysähtymistä. Teokset on koettava ja niihin on paneuduttava.

Kun Maaria Wirkkala rakentaa näyttelynsä tilaan, voi vain ihastella, miten hän on ottanut Sara Hildénin taidemuseon käyttöönsä. Näyttelyssä on esillä teoksia aina ihan lapsuudesta nykypäivään ja hänen taiteessaan toistuu tuttuja elementtejä, kuten lasitikkaita, jotka saavat eri teoksissa erilaisia merkityksiä.

laatta

Maaria Wirkkala piirsi tämän kaakelin kuvion nelivuotiaana. Kuva: Marjatta Honkasalo

Jos vain mahdollista, näyttelyyn kannattaa tutustua silloin, kun paikalla on opastus. Näin moni teos avautuu paremmin kuin yksin näyttelyä kiertäessä. Ilmainen yleisöopastus museossa on sunnuntaisin kello 13 ja kerran kuukaudessa taidetorstaisin kello 14. Seuraava taidetorstai on 12.12.2024.

Maaria Wirkkala: Edes takaisin 19.1.2025 saakka Sara Hildénin taidemuseossa.

4

Händelin Messias-oratorio on noussut tänä syksynä yllättäen isoihin otsikoihin, tosin vähemmän musiikillisista syistä. Jos julkinen keskustelu on herättänyt mielenkiinnon itse teokseen, sen voi kokea upeassa Tampereen tuomiokirkossa 13.12.2024.

Tampere Filharmonia päättää syyskautensa ylikapellimestari Matthew Hallsin johdolla tähän barokkimusiikin mestariteokseen. Solisteina ovat Joanne Lunn, sopraano, Jess Dandy, altto, James Gilchrist, tenori ja James Platt, basso. Mukana on myös Tampereen Filharmoninen Kuoro.

Händel: Messias 13.12.2024 klo 19 Tampereen tuomiokirkossa.

Marjatta Honkasalo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua