1

Tarkan lukijan huomio toivottavasti kiintyi heti johdannossa ilmaisuun ”kymmenluku”. Onhan tällaisten aikojen suosituimpia väittelynaiheita se, vaihtuuko vanha vuosikymmen uudeksi vuodeksi silloin, kun vuosiluvun viimeisenä numerona on nolla – vai onko se vasta sitten, kun nolla vaihtuu ykköseksi.

Asia on sinänsä yksinkertainen. Vuotta 0 ei koskaan ollut. Kymmenes vuosi oli vuosi 10. Ensimmäinen vuosikymmen siis tuli täyteen, kun vuosi 11 alkoi. Niinpä nytkään ei vuosikymmen vielä vaihdu.

Tässä ovat matematiikka ja verbaliikka ikuisessa ristiriidassa. Vuosiluvut ovat oikeastaan järjestyslukuja, vaikkei niiden perään pistettä lisätäkään. Mutta ne, jotka ajattelevat vuosilukuja sen mukaan, miltä ne näyttävät kirjoitettuna ja kuulostavat sanottuna, mieltävät toki niin, että vuosi 2020 kuuluu jo 2020-lukuun.

Ja niin se kuuluukin, jos puhumme vuosikymmenten sijaan kymmenluvuista.

Tämä tulkinta edustaa lopullista totuutta, johon ei ole muutoksenhakumahdollisuutta ja jota ei voi haastaa mihinkään vetoomustuomioistuimeen. Ettäs tiedätte.

2

Seuraavaksi on pyrittävät ennakoimaan, mistä alkava 2020-luku jää kollektiiviseen muistiin. 1920-luku oli ilon ja hurvittelun kymmenluku. Silloin musiikki uudistui, kulttuuri vapautui, pukeutuminenkin keveni reipasta tahtia. Suuri surullinen sota oli etenkin nuorimmille pian muisto vain (vaikka uusi maailmanpalo kyti jo).

Innokkaimmat ovat jo ennustaneet, tai vähintään toivoneet, että 2020-luvussa olisi jotain samaa. Nyt odotetaan, että vastakkainasettelun ja someöyhöttämisen 2010-lukua seuraisi uuden yhteisöllisyyden vuosikymmen – anteeksi, kymmenluku.

”Kun ihmisillä on tunne, että he ovat samassa veneessä, he kokevat olonsa turvalliseksi”, argumentoi Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen tuoreehkossa Yhteiskuntapolitiikka-lehden avauskirjoituksessaan. 

Tampereellakin nuoremmiten vaikuttanut Rahkonen uskoo, että ”2020-luvulla tulee olemaan yhä enemmän kysyntää myös kokonaan uudenlaisille yhteisöllisyyden muodoille”. Hän ei suoraan ennakoi, mitä nämä muodot ovat, mutta vastaus voi olla yllättävän helppo:

”Kenties pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Kenties uusyhteisöllisyyden nousu ei ole sen kummempaa kuin paluuta lähemmäksi ihmiskunnan normaalitilaa – sellaiselle kehitysuralle, joka on nykyistä kestävämpi niin ekologisessa kuin sosiaalisessa mielessä.”

Suurin toive ensi vuodelle onkin se, että kehitys osoittaa Rahkosen olevan oikeassa.

3

Ensimmäinen tarjokas uuden yhteisöllisyyden airueksi näyttää olevan niin sanottu silakkaliike.

Rauhanomaisuutta korostava silakkaliike syntyi joulunpyhien aikaan italialaisen sardiiniliikkeen inspiroimana. Lyhyessä yksinkertaisuudessaan ilmiö on vastareaktio populismille, rasismille, fasismille ja vihaa lietsovalle kielenkäytölle.

Liike haluaa olla puoluepoliittisesti sitoutumaton, ja se tavoittelee ensimmäisten mielenilmaisujensa järjestämistä tammi- tai helmikuun aikana. Toistaiseksi silakkaväki on tehnyt itseään tunnetuksi ajatusten tasolla.

Symboliikkaa on etenkin siinä, että silakkaliike on nyt verkossa, mutta aikoo kaduille. Jos se siinä onnistuu, ensimmäinen askel kohti Rahkosen visioimaa suuntaa on otettu.

4

Tampereen Teatteri saa uuden johtajan alkuvuodesta, joten aika on juuri nyt kaikkein otollisinta erilaisille spekulaatioille ja veikkauksille.

Mutta eipä nosteta yhtään nimeä tärppimielessä esiin, koska pieleen menee kuitenkin, jos yrittää olla viisaampi kuin onkaan.

Mainitaan nyt kuitenkin yhtenä faktana, että TT:llä on ollut historiansa aikana yhteensä 26 teatterinjohtajaa, joista vain kolme naisia. Tänä vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun naisjohtajista viimeisin, Glory Leppänen, lähti Tampereelta Helsinkiin ja luovutti vastuun talosta Jouko Paavolalle. Leppäsen jälkeen Keskustorin kulmalla on koettu seitsemän miesjohtajan putki.

5

Euroopan kulttuuripääkaupunkia vuodelle 2026 ei sen sijaan valita vielä tänä vuonna, vaikka aiheen ympärillä vellotetusta julkisuudesta voisi päätellä, että ihan loppusuoralla jo ollaan.

Loppusuoralla ei olla edes hakemusten jättämisessä. Viimeisellä kierroksella ehkä, sillä ehdotukset opetus- ja kulttuuriministeriölle tulee jättää vuoden 2020 toukokuun alkuun mennessä.

Tämä vuosi onkin hankkeessa ikävin siinä mielessä, että voittaa ei voi – mutta hävitä voi jo nyt. Kesäkuussa asiantuntijaraati näet saattaa karsia jo ehdokasjoukosta osan pois. Jäljelle jäävät saavat puolestaan rutistaa lisäyksiä hakemuksiinsa vielä lähes vuoden ajan. 

Taitaa olla olympiakisojen pitopaikaksi pääseminenkin nykyään yksinkertaisemman prosessin takana kuin päätyminen Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Matti Mörttinen