1

Ystäväni Yle Areena yllätti laittamalla näytteille kolmannenkin kauden amerikkalaissarjasta The Bold Type. Visuaalisesti herkullinen sarja kertoo kuvitteellisen naistenlehden Scarletin (esimerkkinä Cosmopolitan-lehti) työntekijöiden vaiherikkaasta elämästä. Taisin eksyä sarjan pariin vuosi sitten, kun en muutakaan iltatekemistä keksinyt, mutta niin vain sarja on pitänyt otteessaan.

Huolimatta amerikkalaisille tyypillisestä ”elämänopetus joka jaksossa” -vivahteesta olen viihtynyt näiden nuorten, kauniiden ja tyylikkäiden ihmisten epätodellisen tuntuisessa elämässä. Vaikka ihan vähän ärsyttää, että lehden liki ainoasta aikuisikään ehtineestä hahmosta (Melora Hardin, 52) on tehty jonkinlainen äidillinen, mutta auttamatta menneisyyttä edustava journalistinen Metusalem.

Kehutaan nyt vielä, että sarjaa ei pidä erehtyä luulemaan vain muotibrändejä ja uusimpia artisteja promoavaksi virraksi (vaikka on se sitäkin). Siinä puidaan tärkeitäkin asioita, joskus sekoittaen tosielämää ja dramatisointia. Eräässä jaksossa tehtiin juttua The New Yorker -lehdessä hitiksi nousseen Cat Person -novellin kirjoittajasta Kristen Roupenianista. Piti oikein Googlesta tarkistaa, oliko sarjassa oikea Roupenian vai näyttelijä. (Näyttelijä oli.)

Suosittelen sarjaa kaikille toimittajan hommiin haluaville. Juuri tällaista se arki meillä on. Sarjaa voi katsoa Yle Areenasta.

2

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolla ei luulisi olevan paljonkaan tekemistä esimerkiksi kuvataiteen, muotoilun tai säveltämisen kanssa. Mutta voi kun tietäisitte, miten monenlaisia hankkeita tuosta eurosammiosta on rahoitettu – hankkeita, jotka eivät liity maatalouteen millään lailla. Miltä kuulostaa esimerkiksi Seinäjoen seudun kehittämisyhdistyksen koordinoima hanke, jossa palkataan eri alojen nuoria taiteilijoita toteuttamaan taideteoksia tai -tapahtumia?

Buustia toimintaan goes ART -teemahanke maksaa 90 prosenttia nuoren taiteilijan palkasta. Tukeen ovat oikeutettuja yhdistykset tai säätiöt, joiden kontolle loput 10 prosenttia jää. Sen voi kuitata myös talkootyöllä.

On mielenkiintoista nähdä, millaiset yhdistykset ja niiden taideponnistukset tästä rahoituksesta kiinnostuvat. Hyvältä tämä ainakin kuulostaa.

3

Pohjanmaan valokuvakeskus järjestää Lapua Art Biennale -valokuvataidenäyttelyn, jonka aiheena on muuttuva maaseutu. Näyttely koostetaan kuvakilpailuun lähetetyistä teoksista marraskuussa 2019 (itse kisaan voi osallistua 10.10.2019 mennessä). Näin kilpailun julisteen kirjaston ilmoitustaululla. Kuvassa oli maastoon hautautunut, oksien seasta hädin tuskin näkyvä autonraato. Varmasti hyvä otos maaseudun muutoksesta sekin, mutta itselleni tulee mieleen toisenlainen kuva.

Näin kesällä jossain Facebookin julkisessa ryhmässä yläilmoista napatun kuvan viljapelloista. Kuva oli kerännyt valtavasti sydämiä ja ylisanoja. Tajusin silloin, miten eri tavalla katsomme samaa kuvaa. Siinä, missä useimmat muut näkivät upean maaseutumaiseman, minä näin kultaista viljavainiota raidoittavat traktorinjäljet. Kuva oli otettu rikka- tai tuholaismyrkytyksen jälkeen. Minulle kuva näyttäytyi vastenmielisenä. Eikö kukaan muu kiinnitä huomiota samaan kuin minä? En ole Monsanton ystävä.

Unelmissani maaseutukuva muuttuisi niin, että jatkossa noita myrkytyksestä kertovia raitoja ei olisi.

4

Jouni Tikkasen Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa (Otava, 2019) on tietokirja, joka on kuitenkin kaunokirja. Olisivatko tämänkaltaiset tietokirjat sisäänheittotuotteita sellaisille lukijoille, jotka eivät kertomansa mukaan välitä lukea romaaneja? Että vain tietoteokset kelpaavat. Hyvä kirja, vaikka näin eläinten ystävälle vähän raakaa luettavaa.

5

Koska murehdin koko ajan kaikkea pahaa, mitä maailmaan kylvämme, aloitin tämän palstan kevyesti ja niin myös lopetan. Ilman kepeyttä sitä lamaantuisi täysin.

Lääkitsenkin itseäni selailemalla meemejä erilaisilta englanninkielisiltä sivuilta. Parhaimmat naurut tällä viikolla tarjosi kuitenkin ihan kotimainen meemi. Siinä Pelle Hermanni kurkistaa kadun viemäriaukosta kollegansa Pennywisen tapaan ja sanoo: ”Voi änkeröinen. Kohta lähtee henkeröinen.”

Kirsi Haapamatti