Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Eros Gomorralainen suosittee Cinemadromen yllätyksiä ja Blue Man Groupin konserttia.
1
Kesä on mielestäni yleisesti ottaen ihmisen parasta aikaa. Oli vuodenaika mikä hyvänsä, viihdyn hyvin kotona. Kesällä eräs hienoimmista asioista on mielestäni istua ns. parveketoimistolla auringonpaisteessa kirjoittamassa vaikkapa tällaista Parasta juuri nyt -juttua.
Jos kuuluu heihin, joita helle heikottaa, on aina mahdollisuus viettää kesäänsä sisätiloissa. Hän voi ehkä haluta hakeutua istumaan outojen ihmisten seurassa pimeään ilmastoituun huoneeseen eteenpäin tuijottaen ja vaieten. Siis elokuviin. Tämä onkin toinen suosikkitapani viettää kesää.
Tampereellahan sijaitsee mitä hienoimmissa maisemissa, Kehräsaaressa, kaupungin kiistatta parasta ohjelmistoa tarjoava elokuvateatteri, Niagara. Paikassa järjestetään muun muassa ensi viikon torstaina 8.8. kello 21 elokuvatapahtuma Cinemadrome Unknown, jossa esitettävä elokuva tulee yllätyksenä kaikille. Ilmeisesti ei sentään tapahtuman järjestäjille. Lysti maksaakin vain neljä euroa.
Cinemadromella on jo pitkä historia alallaan. Se järjestää muutaman kerran vuodessa tapahtumia, jotka ovat oivallisia tilaisuuksia nähdä myös kaupungissa hieman harvemmin tarjolle tuotavaa kauhu-, toiminta-, scifi-, roska- ja kulttielokuvaa suurelta kankaalta.
Cinemadrome Unknown on osa Tapahtumien yötä, johon kuuluu lisäksi muun muassa muutakin elokuvaa, taidetta, musiikkia, tanssia, kirjallisuutta, elokuvia, käsitöitä, museoita, urheilua, syömistä ja juomista. Jos siis yllätyselokuva ei juuri nyt houkuttele, on tarjolla runsaasti vaihtoehtoisia ajanviettotapoja.
2
Elokuvaakin edullisempia tapahtumia on mahdollista kokea suhteellisen uudessa ”kansankioskissa” Romu & Randomissa, joka tarjoaa puitteet monenlaiselle omaehtoiselle puuhastelulle. Mieleeni jäi kummittelemaan pienimuotoinen tapahtuma toissa viikon perjantailta. Romu & Randomissa vietettiin tuolloin Tiina Varrion näyttelyn avajaisia, jossa elävää musiikkia tarjoili kaksi muusikkoa, Aave Maria ja Eerolan Reetta. Molempien kappalemateriaalissa oli sopivasti vaihtelua, eikä yleisön kyllästymistä tai pelimannin haamuilua tekotaiteellisen puolelle päässyt tapahtumaan. Tarttuvimmat kappaleet soivat edelleen päässä.
Romu & Randomin kellarin puitteet ovat juuri sopivat tämän tapaisen pienimuotoisen, herkänkin, musiikkiesityksen näyttämöksi. Kun keskittynyt yleisö istuu lähellä esiintyjää tuoleilla tai tyynyillä, on kontakti heidän välillään hyvin erilainen kuin massafestivaalilla. Tämä ei ollut ensimmäinen käyntini Romu & Randomissa, eikä se varmasti jäänyt myöskään viimeiseksi.
3
Jos kuitenkin festivaalille tahtoo, suosittelen valitsemaan vaikkapa sunnuntaina 4.8. Tahmelan rannassa järjestettävän sopivan pienimuotoisen Pispala Folkin – jo veden äärellä sijaitsevan miljöönsä ja leppoisan ilmapiirinsäkin vuoksi. On siellä toki monta kiinnostavaa esiintyjääkin ja basaari, jossa myydään kuka mitäkin. Pispala Folkiin voi lähteä lasten kanssa, ja siellä viihtyy aikuinenkin.
4
Kesää on vielä jäljellä, mutta viimeistään syksymmällä siirrytään sisätiloihin. Perusteltu syy puhua syyskuusta jo nyt on Tampere-talossa tuolloin tarjottava esitys (oikeastaan kolme), johon kynnelle kykenevän kannattaa kiirehtiä hankkimaan liput mitä pikimmin. Blue Man Group World Tour nimittäin saapuu kaupunkiin (ja Helsinkiinkin). Kyseessä on ensimmäinen tilaisuus nähdä sininaamojen esitys maamme rajojen sisällä.
Blue Man Group on erikoislaatuinen poikkitaiteellinen esiintyjäryhmä, joita toimii itse asiassa useita muutamissa eri suurkaupungeissa. Suomeen nyt saapuva on yhdysvaltalainen joukko. Berliinissä pyörii oma Blue Man Group -show, joka on tällä hetkellä ainut Yhdysvaltojen ulkopuolella.
Näin heidän esityksensä kymmenisen vuotta sitten, ja olin vaikuttunut näiden vaikenevien sinisten ukkojen menosta. Show oli omintakeinen yhdistelmä musiikkia, teatteria, performanssitaidetta, pantomiimia, sirkusta ja vaikka mitä.
Eri kaupunkien esityksissä on hieman eri painotuksia. Tampereella nähdään varmasti Blue Man Group -esityksen kokeneelle tuttuja elementtejä, mutta uuttakin luvataan.
5
Parhaiten Sentenced-yhtyeen kitaristina muistettavan Sami Lopakan toinen romaani, Loka, julkaistaan parin viikon kuluttua. Usein parasta kirjallisuudessa – kuten monessa muussakin asiassa – ovat yllätykset.
Pyörittelin viime joulun aikaan käsissäni Sami Lopakan esikoisromaani Marrasta. Luin siitä ensimmäisen sivun, ja kirja tyrkytettiin minulle oitis lainaksi. Minulla on pysyvästi korkeana huojuva lukujono. Myöskään en ole tuntenut erityistä mielenkiintoa puolifiktiivisiin romaaneihin rokkiyhtyeiden kiertuesekoiluista (jollaiseksi olin Lopakan teoksenkin mieltänyt).
Olin kyllä kuullut Lopakan kirjasta jo sen ilmestymisen aikoihin vuonna 2014. Tapanani ei ole pitää kiirettä kulttuurituotteisiin tutustumisen kanssa. Ei ole mitenkään epätavallista, että hankin jo ilmestymisensä aikoihin kiinnostavana pitämäni äänilevyn vasta kymmeniä vuosia myöhemmin. (Huomio: en osaa suoratoistopalvelu-ajattelua; olen käyttänyt Spotifyta vasta 1,5 vuotta, ja ostan edelleen levyjä toisinaan ”sokkona”.) En siis ollut tuntenut pakottavaa tarvetta tarttua Lopakan teokseen.
Muutama viikko sitten kuitenkin luin sen. Minulla oli samaan aikaan kesken useampikin kirja, mutta Marraksen aloitettuani se veti puoleensa kuin aamukalja kulkuria. Sitä oli vaikea laskea käsistään, vaikka tarinan hahmoilla varsin raskasta onkin. Lopulta luin viimeiset sivut saunan lauteilla maaten kissani ihmetellessä touhua vieressä.
Lopakan kirjassa siis toki luodataan synkkiä vesiä. Yhtyeen kuukauden mittaisella Euroopan-kiertueella käytetään alkoholia pakonomaisesti ja päivittäin enemmän kuin moni koko elämänsä aikana. Keikkoja joudutaan perumaan edellä kuvaillun ongelman seurannaisena. Koti-ikävää podetaan, ja läheisiä kuolee. Itsemurhan mahdollisuuteen viitataan luultavasti ainakin yhtä monta kertaa kuin niteessä on sivuja. Lisäksi kirjassa esitellään Euroopan synkkää historiaa kiertuekaupunki kerrallaan ja piipahdetaan ikään kuin kevennyksenomaisesti taivastelemassa vähän muunkinlaisia nähtävyyksiä, kuten luontokohteita, Eiffelin tornia tai Colosseumia. Yhtyeen keikkakuvaukset sivuutetaan usein nopeasti. Olennaisin tapahtuu muualla.
Synkästä tarinastaan huolimatta kirjaa keventää myös pohjoissuomalaisesta mielenmaisemasta kumpuava (musta) huumori. Havahduin Marrasta lukiessani useaankin kertaan siihen, että nauroin ääneen. Niin, lopulta siis kannatti tarttua tähän välttelemääni teokseen. Marras oli varsin sopivaa kesälukemista, ja jos lukijan omakaan suvi ei yksinomaan iloa tai cocojamboa täynnä ole ollut, on hänen lohdullista havaita, että huonomminkin voisi kenties mennä. ”Ei jaksa ellää”, pukee Raunio, bändin laulaja, kirjassa kerran sanoiksi. (Karkeamminkin sanankääntein asia välillä ilmaistaan, mutta jääköön sellainen tässä toistamatta.)
Nyt jännittää, millainen Lopakan tuleva romaani mahtaa olla. Ainakin mainoksen kuvailusta päätellen vietän elokuisia iltojani sen parissa: ”Sami Lopakan toinen romaani on armoton syväsukellus pohjoisen miehen sieluun. Loka on sysimustan huumorin läpäisemä tarina kuiluun tuijottavista miehistä, joista jokainen käy omaa sotaansa maailmaa vastaan.”
Eros Gomorralainen
