David Carradine ja Uma Thurman Kill Bill 2:ssa. Kuva: Miramax Films

1

Voi jumpe. Vuoden 2021 piti olla nollahankintavuosi lautapelirintamalla, mutta minkäs teet, kun uusia, hienoja pelejä pukkaa markkinoille alituiseen. Loppuvuodeksi on luvassa Eleven: Football Manager, Splotter Spellenin julkaisema Horseless Carriage, ja juuri nyt Kickstarteriin rämähti Batman: The Dark Knight Returns – The Game, joka perustuu Frank Millerin Yön Ritarin paluu -sarjakuvaan. Taitaa olla pakkohankinta.

2

Kun korona-aikana ei pääse porukalla lautapelaamaan, vieroitusoireet näkyvät peliremmin Telegram-ketjussa kummallisina keskusteluina tietokoneiden näytöistä, pörssikursseista sekä haave-analyyseinä peleistä, joita ei ole oikeasti pelattu.

Oireiden lievittämiseksi pitää pelata lastenpelejä kotona. Kilpikonnakisa on siitä mainio, että se menee aikuisseurassakin. Nerokkaassa pikkupelissä liikutetaan korttien avulla kilpikonnia radalla. Koska oman värin kortit eivät riitä tuomaan konnaa maaliin, on toisia konnia käytettävä ratsuna. Samalla täytyy yrittää olla paljastamatta vastustajille mikä on sinun oma kilpikonnasi.

3

Tulin tv-kritiikkien lomassa maratoonanneeksi molemmat Kill Billit putkeen. Voin sanoa yhä pitäväni varsinkin jälkimmäisestä osasta.

Olin vallan unohtanut Kill Bill 2:n lopussa olevan analyysin Teräsmiehestä. Supersankarit ovat yleensä oikeassa elämässä tavallisia ihmisiä, joilla on salainen sankari-identiteetti. Mutta Teräsmies on syntynyt sankariksi, ja hänen salainen identiteettinsä on olla rillipäinen nyhverötoimittaja. Clark Kent on siis avaruusolennon, eli Teräsmiehen, käsitys siitä millaisia ihmiset ovat.

Quentin Tarantinon elokuvien väitetään lähteneen Kill Billien myötä mahalaskuun, mitä en täysin kiellä, mutta syy saattaa osittain olla siinä, että Tarantinon tyyli ehti vanhentua. Se mikä oli 1990-luvulla kovinkin trendikästä, oli 2000-luvulle tultaessa jo elähtänyttä. Tarantino ei siis ole huonontunut, vaan hänen videosukupolven näkemyksensä elokuvasta vanheni.

4

Pitkästä aikaa on tullut luettua Roald Dahlin lastenkirjoja, kuten Jali ja suklaatehdas, Nilviöt ja Kuka pelkää noitia. Ovathan ne aivan karmeita! Lapsia liiskataan, muussataan tai tapetaan muuten vain. Vanhemmat kuolevat teoksessa jos toisessakin, ja lapsiparat jäävät orvoiksi.

Dahl oli kirjailijana pitelemätön. Hän kirjoitti aiheista, joista ei nykylapsille edes puhuta. Kertomusten huumori tulee karmaisevasta tekstistä, jossa julmuudet kerrotaan uutistenlukijamaisella viileydellä. Miten joku voikin kirjoittaa noin!

5

Patrick Modiano on yksi mielikirjailijoistani. Kun Modiano sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014, asiaa hämmästeltiin lehdistössä Suomea myöten: siis se kuivakka raapustelija, jonka kirjat eivät kerro yhtään mistään. No juuri se.

Uinuvia muistoja (WSOY) jatkaa Modianolle tyypillisellä kerronnalla. Iäkäs kertoja muistelee nuorena esoteerisissa piireissä tapaamiaan naisia, ja tulee samalla kuvanneeksi Pariisia sellaisella rakkaudella, että tekisi mieli ostaa lentolippu saman tien.

Romantiikka ja seksi on riisuttu tarinasta kokonaan, ja lukija jääkin miettimään päähenkilön todellista suhdetta kyseisiin, nyttemmin jo kadonneisiin ihmisiin.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua