Parasta juuri nyt (29.8.2019)

29.08.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tiiatuulia Erkkilä on ajatellut viime aikoina Hansinsaaren kiistaa ja herkutellut Mustion linnan ravintolassa.

1

Arkisen voi muuttaa ihmeelliseksi pienet asiat. Kokemus, joka nyrjäyttää hetkellisesti ajatukset, tai tunne siitä, että siirtyy toiseen todellisuuteen, synnyttää jokapäiväisen keskelle maailman maailman sisälle.

Kummalliset aistimukset voivat toimia pikajunana ajatusten nyrjähdykseen. Oletko maistanut namuja, jotka olen nimennyt Tajunnanräjäyttäviksi palleroiksi? Halva on päällystänyt lakun valkosuklaalla ja valkosuklaan salmiakkijauheella. Lopputulos on mykistävä makujen sokkelo ja suutuntuman ilotulitus. Varoitus lienee paikallaan – pulleroita saattaa kadota syöjän sisuksiin pussillinen yhdeltä istumalta.

2

Kuin toisesta maailmasta on Kanadan ja Tanskan välinen rajakiista. 30-luvulta asti valtiot ovat kiistelleet siitä, kummalle kuuluu Hansinsaari, paljas, asumaton 1,3 neliökilometrin kokoinen kallioluoto Kennedyn kanaalissa. YK on todennut saaren niin merkityksettömän mitättömäksi, ettei ole ottanut kiistaan mitään kantaa. Valtioiden edustajat käyvät vuorotellen muutaman vuoden välein uhittelemassa luodolla vieden sinne oman maansa lipun ja pullollisen alkoholia; tanskalainen ministeri aloitti käytännön jättämällä vuonna 1984 luodolle akvaviittia ja viestin ”Tervetuloa tanskalaiselle saarelle”. Kanada vastasi vihamieliseen eleeseen pullollisella viskiä ja vastaavalla omalla kyltillään. Toisin kuin suurin osa ikävistä selkkauksista, tämä nokittelu suorastaan ilahduttaa.

3

On varmasti aivan paikallaan voivotella nykymaailmassa modernina ihmisenä elämisen kuormittavuutta. Vapaa-aikakin kuuluu olevan mahdotonta suorittamista ja korkealle asetettuihin tavoitteisiin kurkottelua. Vastaiskuksi ehdotan vetäytymistä omalle kotinurmelle pyllistelemään kotijoogan parissa. Parasta yksin jumppaamisessa on, ettei kukaan ole todistamassa muksahduksia, surkean lihaskunnon aiheuttamia keskeytyksiä tahi muuta alisuoriutumista.

Kotijooga on aina voitto, sillä ihan matolle itsensä könyäminen jo lasketaan suoritukseksi. Youtuben runsaat joogavideovalikoimat ovat mitä oivallisin apukeino. Niissä puolestaan parasta on, että ne saa pysäytettyä tai sammutettua, jos mieli tekee kesken kaiken kaffeenkeittoon tai Tajunnanräjäyttävät pallerot kutsuvat napostelemaan.

4

Aivan fyysisestikin voi toki piipahtaa paikassa, joka tuntuu aivan toiselta maailmalta ja joka muistuttaa menneistä ajoista, jolloin maailma todella oli toinen. Suuren puiston ympäröimässä 1700-luvun lopulla rakennetussa Mustion linnassa Raaseporissa tämä siirtymä tapahtuu solahtaen. Rantaan rajoittuva puisto on satumainen. Punatiilisen vanhan tallin seiniä kiipeää rönsyilevä köynnoshortensia, pensaikosta pilkistää krokotiilipatsas, veden takana toisella rannalla häämöttää yksinäinen torni ja iltaisin valaistut komeat tammet luovat juhlallisen tunnelman. Rannan pitkälle mutkittelevalle laiturille kannattaa mennä päivänäöllä, nimittäin sen ympärillä kasvaa valkeita ja vaaleanpunaisia lumpeita vieri vieressä. Sen lähemmäs satukirjan kuvitusta on vaikea päästä.

Mustion linnan ravintolassa, Linnankrouvissa, suosittelen viipyilemään oikein ajan kanssa. Ruoka on taivaallisen hyvää ja lautasen täysi punaisten retiisien kylkiä, keltaista juuresmoussea ja kirkkaanvihreän karhunlaukkaöljyn pisaroita värikylläistä taidetta.

5

Viimeisenä laulan vielä pienen ylistyslaulun aina niin parjatuille teineille. Vietän yläkoulussa työaikani ja parasta siinä on palkitseva seura, tunteikkaat teini-ikäiset. Äänekäs, epävarma, uhmakas, ilosta ja jännityksestä kiljahteleva, energinen tai hupun sisällä torkkuva ihmistainten lauma ilahduttaa minua jatkuvasti. Useinkaan en voi katsella heitä ilman, että hymy nousee kasvoille. Murrosikä on aivan poikkeuksellista aikaa ihmiselämässä, aivan oma maailmansa ja koen olevani etuoikeutettu, että saan kurkistella sinne joka päivä.

Tiiatuulia Erkkilä

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.