Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Tiiatuulia Erkkilä on ajatellut viime aikoina Hansinsaaren kiistaa ja herkutellut Mustion linnan ravintolassa.
1
Arkisen voi muuttaa ihmeelliseksi pienet asiat. Kokemus, joka nyrjäyttää hetkellisesti ajatukset, tai tunne siitä, että siirtyy toiseen todellisuuteen, synnyttää jokapäiväisen keskelle maailman maailman sisälle.
Kummalliset aistimukset voivat toimia pikajunana ajatusten nyrjähdykseen. Oletko maistanut namuja, jotka olen nimennyt Tajunnanräjäyttäviksi palleroiksi? Halva on päällystänyt lakun valkosuklaalla ja valkosuklaan salmiakkijauheella. Lopputulos on mykistävä makujen sokkelo ja suutuntuman ilotulitus. Varoitus lienee paikallaan – pulleroita saattaa kadota syöjän sisuksiin pussillinen yhdeltä istumalta.
2
Kuin toisesta maailmasta on Kanadan ja Tanskan välinen rajakiista. 30-luvulta asti valtiot ovat kiistelleet siitä, kummalle kuuluu Hansinsaari, paljas, asumaton 1,3 neliökilometrin kokoinen kallioluoto Kennedyn kanaalissa. YK on todennut saaren niin merkityksettömän mitättömäksi, ettei ole ottanut kiistaan mitään kantaa. Valtioiden edustajat käyvät vuorotellen muutaman vuoden välein uhittelemassa luodolla vieden sinne oman maansa lipun ja pullollisen alkoholia; tanskalainen ministeri aloitti käytännön jättämällä vuonna 1984 luodolle akvaviittia ja viestin ”Tervetuloa tanskalaiselle saarelle”. Kanada vastasi vihamieliseen eleeseen pullollisella viskiä ja vastaavalla omalla kyltillään. Toisin kuin suurin osa ikävistä selkkauksista, tämä nokittelu suorastaan ilahduttaa.
3
On varmasti aivan paikallaan voivotella nykymaailmassa modernina ihmisenä elämisen kuormittavuutta. Vapaa-aikakin kuuluu olevan mahdotonta suorittamista ja korkealle asetettuihin tavoitteisiin kurkottelua. Vastaiskuksi ehdotan vetäytymistä omalle kotinurmelle pyllistelemään kotijoogan parissa. Parasta yksin jumppaamisessa on, ettei kukaan ole todistamassa muksahduksia, surkean lihaskunnon aiheuttamia keskeytyksiä tahi muuta alisuoriutumista.
Kotijooga on aina voitto, sillä ihan matolle itsensä könyäminen jo lasketaan suoritukseksi. Youtuben runsaat joogavideovalikoimat ovat mitä oivallisin apukeino. Niissä puolestaan parasta on, että ne saa pysäytettyä tai sammutettua, jos mieli tekee kesken kaiken kaffeenkeittoon tai Tajunnanräjäyttävät pallerot kutsuvat napostelemaan.
4
Aivan fyysisestikin voi toki piipahtaa paikassa, joka tuntuu aivan toiselta maailmalta ja joka muistuttaa menneistä ajoista, jolloin maailma todella oli toinen. Suuren puiston ympäröimässä 1700-luvun lopulla rakennetussa Mustion linnassa Raaseporissa tämä siirtymä tapahtuu solahtaen. Rantaan rajoittuva puisto on satumainen. Punatiilisen vanhan tallin seiniä kiipeää rönsyilevä köynnoshortensia, pensaikosta pilkistää krokotiilipatsas, veden takana toisella rannalla häämöttää yksinäinen torni ja iltaisin valaistut komeat tammet luovat juhlallisen tunnelman. Rannan pitkälle mutkittelevalle laiturille kannattaa mennä päivänäöllä, nimittäin sen ympärillä kasvaa valkeita ja vaaleanpunaisia lumpeita vieri vieressä. Sen lähemmäs satukirjan kuvitusta on vaikea päästä.
Mustion linnan ravintolassa, Linnankrouvissa, suosittelen viipyilemään oikein ajan kanssa. Ruoka on taivaallisen hyvää ja lautasen täysi punaisten retiisien kylkiä, keltaista juuresmoussea ja kirkkaanvihreän karhunlaukkaöljyn pisaroita värikylläistä taidetta.
5
Viimeisenä laulan vielä pienen ylistyslaulun aina niin parjatuille teineille. Vietän yläkoulussa työaikani ja parasta siinä on palkitseva seura, tunteikkaat teini-ikäiset. Äänekäs, epävarma, uhmakas, ilosta ja jännityksestä kiljahteleva, energinen tai hupun sisällä torkkuva ihmistainten lauma ilahduttaa minua jatkuvasti. Useinkaan en voi katsella heitä ilman, että hymy nousee kasvoille. Murrosikä on aivan poikkeuksellista aikaa ihmiselämässä, aivan oma maailmansa ja koen olevani etuoikeutettu, että saan kurkistella sinne joka päivä.
Tiiatuulia Erkkilä