Mikko Alatalo juonsi Hittimittaria Timo T.A. Mikkosen jälkeen. Kuva: Yle
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Terhi Skaniakos on pohtinut vastuullista vaateteollisuutta, unelmoinut kesän onnellisimmista päivistä ja lukenut Pave Maijasen elämänkertaa.
1
Korona ja etätyöskentely on saanut aikaan pienen vaatekaappikriisin. Monet vanhat rakkaat kotivaatteet on kulutettu aivan loppuun ja jouduttu heittämään roskiin. Kyllä, sekajätteeseen, sillä lumpun keräyspisteet ovat kaikonneet, ainakin Jyväskylästä. Vaatteet on siis heitettävä sekajätteeseen poltettavaksi.
Nyt kun vahvasti näyttää siltä, että rajoituksia höllennetään ja on aika kömpiä ihmisten ilmoille, olisi uusia vaatteita kuitenkin hankittava ja siinäpä haastetta kerrakseen. Miten kuluttaa vastuullisesti? Kirpparien ja kotomaisten tekijöiden suosiminen on mukavaa, kestävyys on tärkeä ostokriteeri. Ekologisuudella ja eettisyydellä markkinoivat kuitenkin nykyään niin halpisketjut kuin käsityöläisetkin.
Minkälaisiin kriteereihin olisi hyvä kiinnittää huomiota? Vinkkejä tähän löytyy mm. Suomen tekstiili ja muoti -liiton sivulta. Esimerkiksi käytettyjen vaatteiden kierrätysongelma on valtava ja valitettavasti esimerkiksi me hyvin toimeentulevat pohjoismaalaiset olemme ulkoistaneet asian: pois silmistä, pois mielestä. Näistä vaateteollisuuden kierrätykseen liittyvistä ongelmista kertoo MOT-ohjelma Vastuuton vaateralli, joka löytyy Yle Areenasta.
2
Rokoteohjelman eteneminen luo toivoa kesästä, musiikista, teatterista, kulttuurista ja kohtaamisista. Koskaan en yhdestäkään piikistä ole ollut niin onnellinen kuin tästä olkaani pistetystä BioNTech-Pfizerin Comirnaty (BNT162b2) -rokotteesta!
Kesäksi saamme toivottavasti jo helpotusta erityisesti taide- ja kulttuurialan katastrofaaliseen tilanteeseen. Toivossa on hyvä elää: vielä on mahdollista, että pääsemme kokemaan Kaustisella kesän onnellisimmat päivät 12.–18.7.2021.
Ajatus livekeikoista ja festarifiiliksestä saa innostuksen nousemaan ja tuntuu jopa hieman epäuskottavalta. Kaustisen jo julkaistusta kattauksesta erityisesti odotan Mari Boinen konserttia sekä upeaa, vuoden yhtyeeksi valittua Maria Kalaniemen ja Eero Grundströmin duoa! Omat keikatkin olisivat ihan ihmeellistä ihanuutta, ja ihan vaan kaikkien vanhojen ja uusien ystävien tapaaminen.
3
Hittimittarin musiikkimuistot, ah! Vuosina 1984–1988 tehtiin Tampereella Yleisradion tuotantona Hittimittari-ohjelmaa, joka oli ihana löytää Yle Areenasta! Ohjelmalla oli valtava merkitys oman musiikkimaun muovautumisessa. 1980-luvulla oli muutenkin todella merkittävää nähdä artistien, sekä ulkomaisten, mutta erityisesti kotimaisten esityksiä.
Elettiin musiikkivideon aikakauden alkua ja ohjelmassa esitettiin sekä studionauhoituksia että videoita, joista vastasivat pääasiassa ulkomaiset artistit. Juontajana toimi ensimmäisellä kaudella Timo T.A. Mikkonen ja sittemmin Mikko Alatalo. Mukana olivat myös merkittävät alueraadit, joissa mukana oli pienempiäkin paikkakuntia ympäri Suomen maan. Alueraadit, myöhemmin maakuntaraadit, äänestivät kappaleita jatkoon ja niin parhaita esityksiä oli mahdollista nähdä useita viikkoja peräkkäin.
Ensimmäisellä kaudella jaksoissa vuorottelivat vieraskieliset ja suomenkieliset kappaleet, toisesta kaudesta eteenpäin molempia esitettiin jokaisessa jatkossa, tosin ne edelleen kilpailivat eri kategorioissa. Tunnarina toimi tajuntaan syöpynyt Hipnosis-yhtyeen versio Jean-Michel Jarren kappaleesta Oxygène Part 4.
Tunnin mainoksettomaan ohjelmaan mahtui paljon musiikkia. Suomirock ja uusi aalto ovat vahvasti mukana, mutta myös iskelmää mahtuu mukaan. Legandaarisia muistoja herättävät mm. Sonja Lumpeen Helppoo rahaa, Belaboriksen Rakkauden jälkeen, Siberian Älä sano että rakastat mua, Liikkuvien Lasten Sinut haluan, Pave Maijasen Lähtisitkö… lista on loputon.
Itselle merkityksellistä oli erityisen nähdä ja kuulla naisartisteja ja erityisesti naisrockareita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Ääneen pääsivät myös monet uudet yhtyeet, joita uuden aallon harjalla oli syntynyt paljon. Näitä katsoessa palaavat teinivuodet ja nuoruusmuistot mieleen.
4
Kahvin syntypaikkana pidetään nykyistä Jemenin valtiota. Arabica-lajikkeet lähtivät sieltä vuosisatoja sitten liikkeelle, matkustaen ensin Etiopiaan ja siitä eteenpäin.
Vuosia kahviharrastuksen parissa pyörineenä törmäsin tänä keväänä ensimmäistä kertaa jemeniläiseen kahviin. Sodan runtelemassa Jemenissä ylläpidetään kestävää kahvituotantoa, jonka varaan yritetään rakentaa toimeentuloa ja tulevaisuutta. Sheba Coffee tuottaa kahvia ja toimii yhteistyössä paikallisten viljelijöiden kanssa, näitä pieniä nanolot-eriä myydään myös mm. saksalaiselle The Barn -paahtimolle, josta kahvi päätyi meidän keittiöön.
Yemen Haraz on huikea, makuprofiililtaan uniikki kahvi, jossa maistuu mm. kuiva viikuna, vaahterasiirappi ja seetripuu. Käsittämättömän upea makuelämys!
Sheba Coffee Auction Teaser from Sheba Coffee on Vimeo.
5
Hyvin kirjoitettujen suomalaisten populaarimusiikkia koskevien tietokirjojen sarja jatkuu. Tommi Saarela sai kirjoittaa Pave Maijasen elämänkerran ”Elämän nälkä” (Tammi, 2021), johon Pave ehti onneksi itsekin kirjoittaa lyhyehkön Finaalin. En avaa kirjan sisältöä tässä enempää, mutta yli 30 aikalaishaastattelua sisältävä teos valottaa suomalaisen rockin ja populaarimusiikin historiaa taas yhdeltä uudelta kulmalta ja kertoo Paven tarinan monipuolisesti ja mielenkiintoisesti. Henkisesti lukeminen on hieman raskasta ja kovasti on tätä kyseistä musiikillista maestroa ikävä, mutta kirja kyllä juuri oikealla tavalla tekee oikeutta hänelle ja hänen tarinalleen.
Eipä muuta kuin lukemaan ja kuuntelemaan. Yksi omista suosikkibiiseistäni on tässä.
Terhi Skaniakos
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (18.12.2024): Light Art Museum, Biedermaier, Heydrich Terror Memorial, Fram
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anne Välinoro on käynyt Budapestissa, Prahassa ja Oslossa.
Parasta juuri nyt (14.12.2024): Lehmä synnyttää yöllä, He selvisivät sodasta, Suliko, Tallinna
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoitta ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen on lukenut kirjoja ja kierrellyt jouluisessa Tallinnassa.