1

Meille ei tilata liimaselkäisiä aikakauslehtiä, koska niiden sivut irtoilevat löylyissä. Hesarin Kuukausiliite tietää kiireetöntä mökkisaunaa. Vatsallinen kaljaa, niin voi välillä uskaltautua vasta jäistä vapautuneeseen järveen.

Mutta saunalukeminen jää koskemattomaksi, kun musiikki täyttää tilan ja tiedonkäsittelykapasiteetin. Einaudi-piano maalailee taustaksi vaivattomia kuvioita ja päälle yhden naisen kuoro henkäilee heleästi, kunnes ääni laskee ainovennamaisen matalaksi ja uhkaavaksi. Lumossa on samanlaista pidäteltyä mahtipontisuutta kuin puolen vuosisadan takaisessa muusikkomalli Nicossa.

Tienhaaran maaliskuun lopussa julkaistun esikois-ep:n tunnelma on kolkko ja vangitseva. Tarinoiden päähenkilöinä vilahtelee vahvoja naisia, kuten Pohjolan emäntä Louhi, tanssija-vakooja Mata Hari ja katseellaan kivittävä Medusa.

Nukketeatterilavoilla muusikoksi kypsynyt Hilla Väyrynen ei sooloile pienesti. Hän on luonut koskettimien, loopperin ja tietokoneen äärellä kosmoksen kokoisia äänimaisemia. Välillä seisahtunut, uhkaava tunnelma sähköistyy, mutta jännite ei purkaudu, vaan kasvaa niin, että levyn päättävältä Jääkaudelta on pakko palata avausraita Preeriaan.

Laulaja-lauluntekijän enkelimäisesti leijuvat tarinat herättävät vahvoja mielikuvia.

”Jos hyvät ihmiset on aina hyvien puolella, miksi toisinaan ei ole selvää, kuka saa päänsä pitää ja keneltä se otetaan”, Tienhaara hyräilee Mata Hari -kappaleessa.

Kalevala-henkinen Jääkausi vyöryttää keskelle hyytävää ilmastonmuutosta. Nurkissa ujeltaa, ja talvi saattaa kestää vuosia. Lunta satoi viisi metriä, mutta hyllyssä on sentään säilykkeitä. Lopulta räystäät kuitenkin tiputtavat, ja on aika työntää vene sulaan.

Viimeinen saa pitää kaiken. Mökkisauna tuottaa tällaisia oivalluksia, joiden suuruutta on toisinaan vaikea tavoittaa seuraavana päivänä. Eikä löylyäkään voi heittää kuin 3–4 minuutin välein, jottei sihinä peittäisi eteeristä tunnelmaa.

35-vuotias nukketeatterilainen on askarrellut itsekseen viiden mahtibiisin ja tähden mestariteoksen.

2

Sukulaistyttö sai aikanaan hienot kuulosuojaimet, kun uusi Maukka Perusjätkä ilmestyi. Tuli vain mieleen, kun pikkujannu alkoi kulkea sisällä lippis päässä ja huudattaa Petri Nygårdia ja Likaista Etelää.

Taistelua kodin ilmatilasta voi käydä niin, että vastaa samalla mitalla. Kyllä se räppiuho hiipuu, kun iskäkin rupeaa intoilemaan puhemusiikista.

Aseeksi valikoitui Aivovuoto. Aiemmat altistusyritykset olivat lopahtaneet räppimaneereihin. Bronxin uho ei oikein istu suomalaiseen mielenlaatuun. Mutta huhtikuun alussa julkaistu Liikkeellä-uutukainen ei aiheuttanutkaan hylkimisreaktioita. Laiskaräppärit latelevat sanataidettaan entistä syvemmältä sohvasta.

Tummaa tunnelmaa ei ole edellislevyjen tapaan rikottu turhilla fiittaajilla. Simppelit taustat antavat tilaa oivaltaville riimeille. Aivovuoto ei räppää räppäämisestä tai ryyppäämisestä, vaan tarjoaa hoksaamisen riemua ja tulkinnan tilaa. Suomi on kova räppikieli, kun sitä käyttää oikein. Esimerkiksi näin: perkeleen pitkät pitkospuut. Mukana on kiehtovia kielikuvia, kuten auto, jolla on kauhea vauhti, mutta ei tietoa kuskista – ja kärpänen, joka ei tykkää paskasta.

”Koko parvi sano: tää on paras, hyvä, mut se eto sua yhä. Ei maistu!… Elämä on tarpeettoman raskasta, jos poikkeat massasta ja oot se yks kärpänen miljoonasta, joka ei tykkää paskasta.”

Aivovuodon Liikkeellä on viiden tähden levy puolinopeudelle jarrutetusta Alamäki-välimölystä huolimatta. Sen tilalle olisi kannattanut kelpuuttaa vaikka viimevuotinen Naavaa-sinkku, joka olisi istunut kokonaisuuteen saumatta.

3

Nyt on tilaisuus ryhtyä rokkipoliisiksi ja innostua bändistä ekademojen aikaan, kun se on parhaimmillaan. Ison kirkon valoihin päätynyt kokkolalainen Arppa tekee vähän yli parikymppisen herkkyydellä jotain samanlaista kuin Liekki ensilevyllään.

Syksyllä julkaistavaa esikoista enteilevät singlet Silmät, Vartiovuori ja Helsingin Hulina nostavat Arpan parhaaseen A-ryhmään yhdessä Amurin ja Antti Aution kanssa. Sopii kuitenkin toivoa, ettei keväinen pikakyhäelmä Juhani ole mukana ensilevyllä, sillä epäonnistuneesta nettikirppiskaupasta kertova renkutus ei ole vahinkohitti, vaan ohari.

Arppa lumoaa mietteliäällä ja runollisella romantiikallaan. Vaivattomasti lipuvat piano- ja ksylofonivetoiset kappaleet ovat kuin Baddingia hauraimmillaan ja haikeimmillaan. Nick Drakensa kuunnellut taiteilijasielu saa korninkin kuulostamaan tyylikkäältä.

Arppa eli Aaro Airola on vilahdellut lyhytelokuvissa ja televisiosarjoissa. Musiikkiaan hän esittää viisihenkisen bändin kanssa, mutta myös soolona ja pienemmillä kokoonpanoilla. Sopii toivoa, että karanteenit on kärsitty syksyyn mennessä, ja ensilevyä päästään juhlistamaan isolla bändillä arvoisissaan puitteissa.

4

Siinä oli vaimolla ihmettelemistä, kun pari vuotta kasalla seissyt lautakasa levitettiin ja kymmenkunta vuotta korjausta odottaneet mökin rappuset otettiin tuunaukseen. Viimekesäisen uroteon taustalla soi muun muassa Jesse Markin, Rosita Luu, Sitoi ja Hannibal & Hot Heros. Innostajana toimi Uusi Tampere -soittolista. Musiikkimaun laajentaminen kannatti. Kuivaamon indiefestarilla pääsi kokemaan myös Maustetytöt, Ruusut ja Lac Belot’n arvoisissaan puitteissa.

Tämänkesäisen, nyt tietysti peruutetun indiefestarin soittolistalta hypähti heti esiin Erosen serkusten pop-duo ERO! Kirkkonummelaiskaksikon kasarihenkinen ja vähäeleinen syntikkapoppi tuo hyvällä tavalla mieleen Leevi and The Leavingsin. Riisutun retrotaustan päälle melankolisesti hyräillyt lyriikat ovat kotikutoisia ja hellyttävästi kökköjä. Keikalla vahtisin, etteivät Piccu Eronen ja Nuari Eronen mene vilauttelemaan hampaitaan. Vielä pahempi tyylivirhe olisi, jos he nostaisivat kättä tai katsetta.

Olisiko niin, että Maustetytöt ovat avanneet latua ERO!:n kaltaisille tekijöille. Tai sitten tukkineet tien viemällä virallisen indiesuosikin paikan hetkeksi.

5

Menin uskomaan Forecaa, kun ikuinen syksy kirkastui ja lämpeni hetkeksi. Eipä olekaan ennen tullut vaihdettua kesärenkaita lumisateessa. Enkä jatkossa vaihda ennen juhannusta.

Pihalla pitää ajatella myös naapurustoa, joten pit stop -soundtrackiksi valikoitui jylhä iskelmähevi. Tiet Timo Rautiaisen kanssa olivat erkaantuneet lähes pariksi vuosikymmeneksi, kun Niskalaukaus vaikutti lipsuvan Yöksi ja Rautiainen suuntasi kansanmusiikkiin. Mutta nyt Timolla tuntui olevan painavaa sanottavaa.

”Roomassa kello käy ja viisarit jo osoittavat kahtatoista. Vapahtajaa ei näy. Johtopäätös on vedettävä säätilastoista. Ja tunnustaa: me emme ymmärrä, ei ole meillä vaihtoehtoa toista. On omat sotkumme meidän siivottava, eikä sitä vastuuta poista kukaan meiltä”, Mahdoton yhtälö -albumin avausraidalla julistetaan.

Seuraavassa biisissä maaäiti puhuttelee ikiaikaisen rauhan keskellä, tyynen ja pyhän järven äärellä: älä kaiva täältä ihminen.

Timo Rautiainen ei tyydy epämääräisyyksiin. Se oli kolme vuotta sitten, kun unelmat murtuivat ja kaikki muuttui. Tässä viitekehyksessä ei ole kyse ihmis- vaan luontosuhdesotkuista.

Jonain toisena aikana Herra Hakkarainen toisi mieleen unissaan kävelevän pukin, mutta nyt humalaisen sahurin. Ja kun Rautiainen laulaa mestarista, siinä ei ole mitään hengellistä. Tässä tulevat Timon terveiset pääöyhöttäjälle sekä hänen seuraajilleen, jotka seuraavat johtajaansa sokeina pimeyteen ja pahuuteen, vaikka tämä väittää totuutta härskisti valheeksi.

Johtajan toivotaan johdattavan sinne, missä kaikki on kuten ennenkin.

”On tuolla suuri pensas. Sinne nyt työnnän pääni. Tuuhea se on ja niin runsas. Ei sinne kuulu järjen ääni. Siellä ei huolet paina, ei kolkuta omatunto. Siellä voit juhlia aina, eikä tarvitse mistään luopua.”

Timo Rautiainen otti jo parikymmentä vuotta sitten hajurakoa leijonakorupoikiin, jotka kuvittelivat että kaikki vähän ylipainoiset ja kaljut pelkäävät muiden tulevan tänne viemään meidän työttömyyskorvauksemme. Salaliittoteoreetikot tietävät, että puheet ilmastonmuutoksesta ovat vain vihervasemmiston huijausta.

Mahdoton yhtälö on Rautiaisen tyly vastaus vaihtoehtofaktoihin. Biiseissä ei ole mitään uutta, ja monen jyystön päälle voi edelleen hoilata Venäjän orpoja. Ajankohtaisen teemalevyn tehoa lässäyttävät ainoastaan parit teemasta lipsuvat biisit, kuten Elämänohje.

Tommi Liljedahl