Kadi Vija, Joona Tuuri ja Ilkka Uksila. Kuva: Marita Nyrhinen

1

Piipahdin Jätkäsaaressa ja kävelin Välimerenkadulla Stefan Lindforsin hurjan luomuksen, Ax-hotellin ohi. Silmiini osui Axin ikkunassa juliste, jossa mainostettiin saman päivän jazziltaa. Sinne! Sinä iltana soittolavalle nousivat Joona Tuuri basson varressa ja laulaja Kadi Vija. Illan isäntä oli vibrafonisti Ilkka Uksila.

Mikä tämä jazzilta oli? Siitä kertoi tarkemmin Ilkka Uksila.

”Ykköskimmokkeen oman jazzklubin synnylle antoi palava halu päästä esittämään yleisölle jazzstandardeja livenä, säännöllisesti ja mieluiten Helsingin Jätkäsaaressa, missä asun.” Siinäpä hieno lähtökohta.

Uksila lähestyi kesällä 2022 uutuuttaan hehkuvaa taidehotelli Axia jazzkeikkojen toivossa.

”Ymmärsin, että taideleimaa vaalittiin tosissaan ja kelasin, että kaiken järjen mukaan jazz varmaan sopisi sinne hyvin. Soitin tuottaja Venla Saartamolle ja hän innostui ajatuksesta oitis.”

Saartamo sanoi, kuinka hän rakasti jazzia, ja siitä lähti syksyllä keikkakokeilu siten, että Uksila kutsui vaihtuvia vierailijoita keikoille .

”Toimin isäntänä ja sain kutsua esiintyjiksi keitä halusin. Halusin tutustua ’Ax Goes Jazzy’ -klubikeikoilla mulle joko uusiin tai multa vähemmälle huomiolle jääneihin jazzmuusikoihin. Treenejä ei halunnut. Halusin, että tällä klubilla musiikin raikkaus ja kohtaamisen välittömyys olisivat keskiössä”, Uksila kertoo.

Hänellä oli myös muita ideoita: ”Haluan trioon aina vaihtuvan kontrabasistin, ja minä soittaisin luonnollisesti vibrafonia”. Se oli pohja jazzklubeille.

Syksyn aikana lavalle nousivat muun muassa trumpetisti Antero Priha, puupuhaltaja Ilmari Rönkä ja pianisti Arto Ikävalko. Vuoden viimeisellä klubilla esiintyi äänivirtuoosi Kadi Vija. Siihen minäkin onneksi eksyin.

On harmi, jos Hotel Ax ei pysty jatkamaan näin ihastuttavaa tapahtumaa, sillä se on melkoista luksusta suomalaisessa hotellimaailmassa. Tilat ovat hienot, ja siellä syntyy kyllä mainio tunnelma. Ja se on nimenomaan musiikin ansiota.

Myös Uksila toivoo, että konsertit jatkuisivat. Hän tietää, että tiedossa on vain yksi jazztapahtuma kevätkaudelle 2023.

”Toivoa ’Ax Goes Jazzyn’ jatkolle Jätkäsaaren ytimessä antaa kuitenkin se runsas ja kiitollisuudesta kumpuava palaute, jota olemme saaneet jokaisen keikan päätteeksi”, Uksila sanoo.

Hän kertoo ihmeellisen sattumuksen, kuinka elokuisella jazzklubilla yleisön joukosta bongattiin maailmankuulu, Miles Davisinkin kanssa soittanut jazzkitaristi Mike Stern puolisoineen. Uksela paljastaa Sternin tokaisseen: ”Sounds good!”.

Olisipa hienoa, jos Ax jatkaisi jazziltojaan myös tulevaisuudessa.

2

Juhani Aaltonen täydensi PLOP-kvartettia levykauppa Digeliuksessa soitetussa konsertissa. Kuva: Marita Nyrhinen

On kiva käydä levykaupassa, jossa välillä soi elävä musiikki. Näin kävi jälleen kerran helsinkiläisessä levykauppa Digeliuksessa, jossa joulukuun puolivälin kieppeillä soitti aina ihastuttavan energinen PLOP, nyt täydennyksenään Juhani ”Junnu” Aaltonen, jonka huilusta kimpoavat sävelet puhuttelevat ja nostattavat tunteita. Ja PLOPissahan soittavat Mikko Innanen puhaltimia, Joonas Riippa rumpuja ja Ville Herrala bassoa. PLOP + Junnu on myös levyttänyt hienon albumin yhdessä. Toivottavasti jatkoa seuraa.

Digeliuksessa soitettu tilaisuus oli hauska, kuten PLOPin konsertit yleensä. Innasen spiikit rönsyilivät lystikkäästi.

Innanen kirjoittaa kappaleitaan hyvin visuaaliseen muotoon, esimerkkinä vaikka Autonomus-projektin kappaleen Kampin kiertoliittymä: nuottikuvio tosiaan näyttää maantieteelliseltä kartalta, jossa on ympyrä ja siitä neljä erkanevaa haaraa, sekä läpikulkeva nuottiviivasto.

Myös Junnulla on mainio huumorintaju. Millainen lienee se nuotisto, josta Junnu tokaisi: ”Tämä on tosi vaikea”. Meitä yleisössä pelotti, miten siitä selvittäisiin, mutta hyvinhän kaikki sujui.

Maailmalla levykauppakonsertit eivät ole kovin harvinaisia. Digeliuksessa konsertteja on kuultu menneinä vuosina aika ajoin. Vastaavanlaiseen olen törmännyt myös muun muassa Kööpenhaminassa Jazz Cup -nimisessä paikassa, ja Oslossakin löysin levykaupan ja baarin yhdistelmän, Bare Jazzin, jossa soi myös silloin tällöin elävä jazz.

3

Aivan tuore yhtye, Uusi Aika, soittaa viehättävää ja meditatiivista musiikkia nimettömällä debyyttialbumillaan (We Jazz, 2022). Musiikin kantava voima on akustisessa ilmaisussa sekä melodisessa ja herkässä soitossa. Yhtyeen saksofonistin, Otto Eskelisen repertuaariin ovat kuuluneet kansanmusiikkeihin liittyvät perinnesoittimet, kuten muinaiset huilut, mutta saksofonillaan hän lähestyy jazzillisia sfäärejä ihanasti.

Albumi alkaa rauhallisesti, suorastaan mietiskelevästi. Haluan istahtaa paikalleni ja pysähtyä kuuntelemaan. Ei tarvitse ajatella, ei touhuta.

Uusi aika soittaa musiikkia, jossa yhdistyvät useat kansanmusiikin piirteet, kuten soittimet harmonikasta japanilaiseen perinnehuiluun tai eksoottiseen sitraan. Rakastan tätä äänimaailmaa. Se saa minut mietteliäälle tuulelle. Ihmettelen, mitä tulee mieleeni. Varmaankin juuri ne World-musiikin erityispiirteet työntyvät mieleni sopukoihin.

Mikä mukavaa, mikään levyllä ei kuulosta vanhalta, sen sijaan kaikki on kuin uudesti syntynyttä ja tuoretta, jotain mitä ”levylautasellani” ei ole koskaan aikaisemmin ”pyörinyt”. Ja se saksofoni…

Tässä bändissä soittaa Eskelisen lisäksi neljä muutakin kiintoisaa muusikkoa: Johannes Sarjasto koskettimissa, Tapani Varis bassossa, Amanda Blonqvist lyömäsoittimissa ja Antero Mentu sitran kimpussa.

4

Katseluhetki diaprojektorilla luo tunnelmaa ja toimii kivana muisteluhetkenä ja vaikkapa ohjelmanumerona kotikekkereillä. Kuva: Marita Nyrhinen

Vieläkö muistat diaprojektorit? Kuultokuvaheitin on suomenkielinen nimitys laitteille, joita joskus kutsuttiin rainakoneiksikin. Nykyään diaesitykset ovat PowerPoint-ohjelmalla tehtyjä kuvaesityksiä, joihin voi lisätä myös tekstiä, liikkuvaa kuvaa ja ääntä.

Ihan oikeat diaesitykset ovat dia- eli positiivifilmille kuvattuja kohteita, jotka projektorin avulla heijastetaan valkokankaalle. Harrastaja- ja ammattikuvaajat kuvasivat ennen tietokoneaikaa aikaisemmin paljon diafilmille, koska se toisti hienosti värit. Projektorilla niitä sitten heijastettiin katsottavaksi. Menetelmä oli kätevä esitelmöinnin ja opettamisen tukena. Näin minäkin toimin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa valokuvauksen opettajana. Lehtijuttujani varten kuvasin myös paljon diafilmille.

Tietokoneaikana kuvaaminen, kuvankäsittely ja kuvien lähettäminen ja esittäminen ovat helpottuneet. Mutta miten on arkistoinnin laita?

Minun diakuvani ovat melko hyvin järjestyksessä. Toimiva projektori on myös olemassa. Taidankin järjestää pienimuotoisen kuvankatseluillan, jossa katsotaan vanhoja diavalokuvia.

5

Torvigramofonin neula on vaihdettava 3–4 soittokerran jälkeen, ettei se raavi savikiekkolevyjä soittokelvottomiksi. Kuva: Marita Nyrhinen

Kesällä kävin Mekaanisen musiikin museossa Varkaudessa. Se oli elämys. Myös minun lapsuudenkodissani on vanha soittopeli, torvigrammari.

Gramofoni on vanha keksintö, joka patentoitiin jo vuonna 1887, äänentallennuksen historian alkuvaiheessa. Tämä mekaaninen levysoitin oli siitä kätevä, että se toimi ilman sähköistä vahvistusta. Sähkö oli noihin aikoihin vielä melko harvinaista.

Levylautasen saa pyörimään kammella viritettävä jousikoneisto. Äänirasian teräsneula ja äänirasiaan liitetty puinen tai metallinen torvi vahvistavat äänen. Tosin olen nähnyt myös sellaisen veivigrammarin, jossa ei ollut torvea ollenkaan. Ääntä pystyi säätämään niin, että kun luukku oli auki, ääni toistui lujempaa kuin jos luukun pani kiinni.

Ei kun tanssimaan musiikin tahdissa! Niin tekivät välipäivinä kaksi-, kolmi- ja nelivuotiaat sukulaislapset, kun grammarista alkoi kuulua Glenn Millerin Moonlight Serenade.

Divareissa ja osto- ja myyntiliikkeissä on silloin tällöin myynnissä gramofoni- eli sellakkalevyjä, joita kutsutaan myös savikiekoiksi. Niiden äänenlaadussa on historian havinaa. Minulla oli kymmenittäin savikiekkolevyjä, etupäässä vanhaa jazzmusiikkia. Lahjoitin ne kotiin, jossa niitä osataan arvostaa ja kuunnella.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua