Kuva: SVT
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko katseli upouuden tv-sarjan, ymmärsi uskovaisten intohimoisen suhtautumisen Luvattuun maahan ja kuunteli korvat punaisina vanhoja iskelmiä.
1
Moni ruotsalaistekijä oli vuosikymmenien mittaan haaveillut kuvaavansa Kerstin Ekmanin vuonna 1993 ilmestyneen jännitysromaanin Händelser vid vatten (Tapahtui veden äärellä, Otava 1995; Tammi 2022), mutta vasta nyt kirjailija antoi filmiversiolle suostumuksensa.
Kirjailija osallistui itse Ruotsin television ryhmän työhön ja sarja tuli nähtäville alkuvuodesta. Se seuraa romaania uskollisesti ja näyttelijätyö on loistavaa. Erityisen paljon on panostettu ajankuvaan. Kyllä ruotsalaiset osaavat!
Händelser vid vatten SVT Play -palvelussa.
2
Kun asuin ja raportoin Israelista ja palestiinalaisalueilta 2000-luvun alussa ihmettelin, miksi alue herätti niin paljon tunnereaktioita jopa kaukana Pohjolassa; etupäässä kiukkua kaikesta, mikä saatettiin ymmärtää kritiikiksi Israelin hallintoa kohtaan. Timo R. Stewartin Luvatun maan lumo (Gaudeamus, 2022) antaa vastauksia tähän ja kertoo suomalaisten Israelin ystävien historiaa.
Stewart on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija ja osaa kirjoittaa niin, että tietokirjakin tuntuu romaanilta. Äänikirjan lukijana on kirjailija itse ja tämän into Lähi-idän aihepiiriä kohti teki kuuntelukokemuksesta entistä paremman.
Sekä Luvatun maan lumo että Stewartin edellinen teos, Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys (Gaudeamus, 2020), ovat olleet Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina.
3
Palkittu rikostoimittaja Rebekka Härkönen on ryhtynyt kirjailijaksi ja aloittanut dekkarisarjan rikostoimittaja Suuna Wallasta. Prinsessamekko (Bazar Kustannus, 2023) saa jatkoa jo myöhemmin tänä vuonna.
Prinsessamekko on paikoitellen epäuskottava, mutta kaiken kaikkiaan kirja, jonka jatko-osaakin jo odotan. Juonen sisään on leivottu myös journalismin kritiikkiä ja yhteiskunnallista pohdintaa, kuten vakavien aiheiden journalistilta voi odottaakin.
4
Pörröinen maatiaiskissa Sämpy ei kissaystävien kesken esittelyjä kaipaa. Sämpyllä on Facebookissa yli 50 000 seuraajaa ja Sämpyn ”sihteerin” Riikka Hedmanin kirjoittamissa oulunkielisissä teksteissä Sämpy on rohkea, kaikkivoipa ja –osaava. Sihteeri-Hedman on myös oiva valokuvaaja.
Sain vasta nyt käsiini muutaman vuoden takaisen Kissakaverukset-kuvakirjan (S&S, 2019) ja siinäpä vasta hyvän mielen kirja. Nyt tiedän, mitä katsella ja lueskella, kun on suru puserossa tai maailma ahdistaa. Sämpy ei koskaan petä!
5
Harto Hännisen parin vuoden takainen radio-ohjelma Iskelmien maantiede on saanut jatkoa. Uusissa osissa kuljetaan maailman merillä Aasiassa ja näissäkin iskelmäsanoitukset tuntuvat tänään kuultuina uskomattoman pöyristyttäviltä. Hännisellä on sana hallussaan ja hänen analyysinsä avaavat silmiä ja korvia terveellisellä tavalla.
Iskelmien maantiede Yle Areenassa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (5.12.2025): Armas E. Leopold, Mr. Nobody Against Putin, Eläjä, Le Monde Diplomatique, Pitkä vuoro
Pasi Huttunen kuvitteli, että Leino-tulkinta on aika väsynyttä puuhaa kunnes törmäsi Armas E. Leopoldiin ja löysi monta muutakin parasta asiaa.
Parasta juuri nyt: Oulu-spesiaali!
Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki, mistä me tamperelaiset olemme tuskallisen tietoisia. Marja Heinonen lähti tutkailemaan sitä, millä eväin Oulu ponnistaa vuoteen 2026.
Parasta juuri nyt (3.12.2025): Pitkä vuoro, The Zone of Interest, Tartunta, Kenen maa, Lempiruokaa
Leena Reikko luki katsauksen nykypäivän orjuuteen, rakastui keittokirjaan ja katsoi hyytävän elokuvan.
Parasta juuri nyt (1.12.2025): Suvi West, Abdullah Pashew, Yle Areena, Helsinki ilman natseja
Juho Narsakan listalla on dokumentteja, kurdirunoutta ja esikoisromaani.




