Urho Kekkosen neljännesvuosisatainen hallintokausi oli järkyttävää suomettumisen aikaa. Kuva: Wikimedia Commons

1

Suomalaiset kirjastot ja arkistot ovat pullollaan presidentti Urho Kekkosta (1900–1986) ja hänen aikakauttaan käsittelevää aineistoa. Aina mahtuu lisää joukon jatkoksi. Uuden annoksen Kekkos-analyysiä tarjoaa kahdeksanosainen tv-dokumenttisarja Kylmän sodan Suomi.

YLEn ohjelmistoon kuuluvan sarjan tekijäkasvo on toimittaja ja kirjailija Jari Tervo, joka juontaa jämäkkään tyyliinsä puolituntisia jaksoja. Sarjan käsikirjoittaja on Marjo Vilkko ja haastateltavia muun muassa yliopistotutkijat.

Sarjassa halutaan uskotella, kuinka rähmällään kaikki olivat etenkin 1970-luvulla, kun suomettumisen politiikka nousi huikeimpiin sfääreihinsä. Kekkosen vuonna 1956 alkanutta presidenttikautta tosiaankin jatkettiin vuonna 1973 poikkeuslailla ilman vaaleja, mutta nurkumatta ei koko kansa suinkaan hurrannut tuolle epädemokratialle.

Itse en tuohon aikaan olisi saanut vielä edes äänestää, joten eipä poikkeuslailla ollut niin väliä. Muistan kuitenkin, kuinka esimerkiksi oma isoisäni raivosi ”Kommunisti-Kekkosta” soimaten. Kaikki siihen aikaan eläneet muistavat myös esimerkiksi Tuure Junnilan (kok.) ja Georg C. Ehrnrothin (rkp.) hyökkäykset ”Kekkoslandian” typeryyttä vastaan.

Maalaisliitto-keskusta oli Kekkosen poliittinen taustaryhmä ja sille oli luonnollisesti hyödyllistä pitää Kekkonen vallassa niin pitkään kuin mahdollista. Vuoroon tuli viimein Mauno Koivisto, vaan eipä Suomen ulkopolitiikka järin kunniakkaaksi muuttunut sittenkään.

Kun virallisen Suomen nuolema Neuvostoliitto viimein romahti, oli pieni naapuri kuin vetelät lahkeissaan. Esimerkiksi itsenäistymään pyrkiviä Baltian maita ei haluttu tukea, mutta onneksi kansalaiset ja moni epävirallinen taho riensivät hätiin monin tavoin.

Kylmän sodan Suomi Yle Areenassa.

2

Joulun lyhyet pyhät kuuluivat nopeasti paria äänikirjaa kuunnelleen. Erityisen mukavaa kuultavaa oli kahden kollegan, Kari Lumikeron ja Petri Sarasteen, kirjat heidän itsensä lukemana.

Molemmat ovat liikkuneet suurten uutisten tapahtumapaikoilla ympäri maapalloa. Heillä riittää paljon sellaista kerrottavaa, jota ei muutamien minuuttien mittaisissa raporteissa millään ehdi eikä usein mitenkään voikaan sanoa.

Lumikero löytää teoksessaan Tätä en vielä kertonut (Tammi, 2021) yllättävänkin paljon kerrottavaa urastaan, josta jo tarinoi aiemmassa Uutismies-kirjassaan (Tammi, 2020).

Erityistä mielenkiintoa herättivät Lumikeron pohdinnat suomen kielen asemasta Ruotsissa. Virallinen Ruotsi on nimittäin ohjeistanut nuoria äitejä jo neuvolassa, että lapselle on puhuttava ruotsia, vaikka äiti olisi suomalainen.

Tuollainen neuvo on tietysti aivan kauhistuttava, mutta moni sitä on ilmeisesti noudattanut, koska suomen asema kutistuu kutistumistaan Ruotsissa.

Nuori, perheen uudessa asuinmaassa syntynyt polvi alkaa olla jo nyt siinä pisteessä, ettei pysty enää kommunikoimaan Suomessa asuvien sukulaistensa kanssa. Ainoa yhteinen kieli on useilla englanti.

Saraste muistelee Kirjeenvaihtajassaan (Into, 2021) muun muassa opiskeluvuosiaan Tampereen yliopistossa. Hän kertoo oppineensa nopeasti, miten tiedotusopin proffille oli tenteissä vastattava, jotta läpäisee varmasti tentin. Sillä tavalla rähmällään silloin ennen oltiin!

3

Monitoimimuusikko Mikko Alatalo kertoo tv-dokumentissa Se maailma jossa kasvoin Suomen muutoksesta hänen elinaikanaan vuosina 1951–2021. Harppaus on totisesti ollut valtava katsoipa sitä mistä näkökulmasta tahansa.

En osaa arvioida, ketkä ovat olleet suurimpia hyötyjiä ja ketkä menettäjiä yhteiskunnan muutoksessa. Epäilemättä on selvää, että kansalaisten tasa-arvo on monen kohdalla huomattavasti paremmalla tolalla kuin se oli vaikkapa 1950-luvulla.

Suomalainen yhteiskunta ei ole avoinna vain harvoille etuoikeutetuille vaan kaikille, joilla on halua ja kykyä menestyä siinä. Eikä kyky tarkoita tässä taloudellista kyvykkyyttä, niin paljon kuin esimerkiksi lapsiperheiden uusköyhyydestä onkin viime aikoina puhuttu.

Se maailma jossa kasvoin Yle Areenasta.

4

Kansainvälinen matkailu ei ole kuluneen joulun aikaan ollut lähelläkään pandemian aiheuttamaa pysähdystä, saati sulkeutumista.

Esimerkiksi Ivalon lentokenttä on kuhissut brittikoneita ja turisteja niin, että jotkut joutuivat odottamaan tovin koneestaan poistumista siksi, että kentän terminaaliin ei kerta kaikkiaan mahtunut enää sisään ihmisiä.

Matkailijat haluavat nähtävää ja tehtävää erityisesti silloin, kun pilvet peittävät revontulien loimun. Pohjoisessa on tosin havaittavissa selvää kitkaa saamelaiskulttuurin asiantuntijoiden ja matkailuelinkeinon välillä.

Niin sanottujen nokinaamaisten shamaanien loitsuamia Lapinkasteita on arvosteltu kiivaasti. Lisäksi koiravaljakko- ja moottorikelkkasafarit on koettu vakavaksi haasteeksi porotaloudelle.

Oli kieltämättä hämmästyttävää kuulla Lapissa, että pieni ryhmämme oli erään koirasafariyrityksen ensimmäinen suomalainen asiakas tänä talvena. Yrityksen henkilökunta koostui muun muassa saksalaisesta, skotista ja espanjalaisesta, joiden kanssa keskustelukieli oli englanti.

Ei ihme, että kitkaa paikallisten asukkaiden kanssa pääsee syntymään.

5

Ruumiinkulttuuria kannattaa vaalia huolella tänäkin talvena, vaikka virukset ja räkätaudit kuinka vaanisivat kotiseinien ulkopuolella. Lumi ja jää tulivat tänä vuonna aikaisin ja niistä kannattaa nauttia.

On harmillista, että jäihin on menehtynyt jo liian monta ihmistä viime kuukausina kautta Suomen. Auratut luisteluradat tarjoavat kuitenkin mitä nautinnollisinta liikuntaa. Niistä kannattaa nauttia ilman turhaa uhkarohkeutta.

Ja jos jää pelottaa, niin latuja löytyy ihan kovalta maalta. Pidetään huolta itsestämme, niin jaksamme paremmin tämänkin koronatalven läpi.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua