Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Ville Pirinen on ihastellut Jyrki Nissisen taideteoksia ja nauttinut Paasikiven rallienglannista.
1
Sehän on muuten juuri tänään kansainvälinen ilmastolakko. Siis 27.9.2019.
Ei toki ole sinänsä parasta juuri nyt, että ilmastohommat ovat aukottoman todistetusti totaalisen persiillään, ja nimenomaan ihmiskunnan tötöilyn takia. Onpahan syytä nostella äläkkää asiasta ja miettiä omia siirtojaan sekä laajemmasta yhteiskunnallista että yksityisestä perspektiivistä. Maailmanlopun toppuuttelua tärkeämpää agendaa on vaikea äkkiseltään keksiä. Torilla tavataan, Tori Spelling!
2
Kunnon todellisuus on sarjakuvataiteilijana ja muusikkona tunnetun Jyrki Nissisen taidenäyttelyn nimi, ja hyvä nimi onkin. Hyvä on myös näyttely, joka on koettavissa Tampereen Arthouse Café Kehräsaaressa syyskuun loppuun asti. Näyttely tarjoaa tekijän laajasta tuotannosta tuttua vapaan assosioinnin juhlaa ja rujosti kaunista piirros- ja/tai maalausjälkeä. Mukana on muun muassa seuraavan nimisiä teoksia:
- Kuoleman orjat
- Pizzalista
- Military fuck ups
- Suomalainen Hämähäkkimies
- Ressun höyläjutut
- Ufojen kullinmittaus tilaisuus
Huomionarvoista näyttelyssä on myös hallitun hallitsematon ripustus – kuinka harkitun ja viimeistellyn näköiset työt asettuvat tasan samalle viivalle esimerkiksi harvinaisen spontaanin oloisen krapulapizzalistauksen kanssa. Yllätyksellisyys on Nissisen taiteen tärkeä voimavara.
3
Olen aivan viime aikoina kuunnellut runsaasti kahta äänitelootaa eli boksia. Toinen niistä on naantalilaisen Xysma-yhtyeen varhaisia äänityksiä niputtava vinyylipaketti Repulsive Morbidity – A Boxful of Foetal Mush 1988–1991 (Svart Records) ja toinen newyorkilaisen Suiciden muinaisia keikkatallenteita arkistoiva cd-laatikko Live 1977–1978 (Blast First Petite).
Molemmilta löytyy levytolkulla kasettimankalle äänitettyä helvetillistä metakkaa. Xysma-boksissa on mukana myös virallisia studioäänitteitä, mutta erityisesti kiinnostavia ja erityisen rujoja treenikämppätallenteita sekä kohinasta ja yleisön mölinästä täyttyviä livepätkiä. Keikkatallenteita, takahuonejutustelua ja yleisön huutelua sisältävän Suicide-lootan kannessa on varoitus: ”These recordings are not for the fainthearted or casual fan”.
Äänimaailmat ja taajuuskaistat ovat kaukana nykyisistä ja äänitysajankohtiensa studiostandardeista. Virkistävää kitinää, rutinaa, ulinaa ja pärinää harmittomien radiosoundien täyteiseen maailmaan. Kyllä kannattaa olla välillä vittumaiset soundit musiikissa!
4
Erittäin kielitaitoinen presidentti J.K. Paasikivi toivotteli vuonna 1952 olympiakisavieraita tervetulleeksi kokemaan urheilun ihmettä hienolla ja koskettavalla englanninkielisellä tervehdyksellä, joka löytyy YLEn Elävästä arkistosta. Antakoon se tänä päivänä rohkeutta meille muille suomalaisille tuoda oma kovien konsonanttien täyteinen aksenttimme osaksi kansainvälisen kielen lukemattomia kansallisia variaatioita.
Ei voi olla olemassa vain yhtä tai kahta oikeaa tapaa lausua kansainvälistä kieltä!
5
En ole vielä päässyt katsomaan Rambo-elokuvasarjan ilmeisesti päättävää elokuvaa nimeltä Last Blood. Loistava nimi päätökselle elokuvasarjaan, joka alkoi teoksella nimeltä First Blood!
Olen lukenut useita arvosteluita, joissa elokuva miltei poikkeuksetta haukutaan lyttyyn, sekä uutisjutun, jossa hahmon aikoinaan kirjaansa luonut kirjalija David Morrell kommentoi elokuvaa muun muassa seuraavasti: ”Instead of being soulful, this new movie lacks one. I felt I was less a human being for having seen it, and today that’s an unfortunate message.”
Sarjan edellinen, neljäs elokuva Rambo (2008) oli perustelemattomuudessaan pyörryttävä cocktail erilaisia ultraväkivaltaisia kohtauksia, joissa Sylvester Stallonen esittämä Rambo tekee vihollisistaan räjähtelevää verisurvosta. Höyhenenkevyen käsikirjoituksen tarkoitus oli lähinnä kuljettaa päähenkilöä irvokkaasta väkivaltakohtauksesta toiseen. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Last Blood tarjoaa lisää samaa, ilmeisesti hieman halvemmalta näyttäen.
Takuuvarmasti siis ihan justiinsa täpäkkä genre-elokuva niille, jotka seurasivat edellisen Rambo-elokuvan vahingossa puolikokeellista tapahtumaketjua ällistyneinä. Last Blood – erittäin vahva suositus, täysin elokuvaa näkemättä. Ihan sairaan hyvä leffa, ja vanha Stallone demonisessa vedossa!
Ville Pirinen