The Marvelous Mrs. Maisel. Kuva: Netflix

1

Arki-iltaisin sitä kaipaa usein sopivan helppoa, koukuttavaa ja nokkelaa katsottavaa. Kaikkea tätä tarjoilee Prime Videon esittämä The Marvelous Mrs. Maisel.

1950- ja 1960-lukujen taitteeseen sijoittuva sarja kertoo varakkaasta kotirouva Miriam Maiselista (mainio Rachel Broshanan), joka löytää itsestään stand up -koomikon. Ällistyttävillä puhelahjoilla varustettu Maisel lähtee tekemään hitaasti mutta varmasti uraa New Yorkin savun ja testosteronin täyteisillä komediaklubeilla. Samalla avioliitto ja perhesuhteet natisevat liitoksissaan.

Mrs. Maiselia katsoessa tulee oitis selväksi, että sen taustalla on Gilmoren tyttöjen luoja Amy Sherman-Palladino. Yhtä lailla nopeaa ja nokkelaa on sanailu tässäkin tapauksessa, ja kiintoisat naiset on sijoitettu sujuvasti toiminnan keskiöön. Upeasti rakennettu miljöö ja pätevä puvustus tuovat kokonaisuuteen hyvää lisätehoa. Estradilla nähdään myös aikansa stand up -staroja, kuten Lenny Bruce (Luke Kirby). Draamaa komediaan luontevasti yhdistelevää sarjaa on kuvattu kolme tuotantokautta.

2

Pienet helmet voivat helposti mennä sivu suun. Vaikka olen The Jayhawks -fani, olin kuitata olankohautuksella yhtyeen nokkamiehen Gary Lourisin kesällä julkaistun Jump For Joy -soololevyn. Kuuntelin sen alkuun huolimattomasti enkä kiinnostunut, mutta onneksi palasin levyn äärelle veljeni kehotuksesta.

Jump for Joy on raikas levy jo siinäkin mielessä, että se ei ole tuttua Jayhawks-americanaa vaan rakentaa olemuksensa pikemminkin 1960-luvun kevytpsykedeelisestä popista. Kyse ei ole kuitenkaan ontosta retroilusta, vaan Louris rakentaa lauluihinsa akustista ja elektronista sopivasti yhdistelevän äänimaiseman, jossa on omaa ajattomuuden tuntuaan. Ja kun kyseessä on tämän miehen melodiataju ja ääni, niin siltä pohjalta on syntynyt nautinnollisia hetkiä tarjoava pieni suuri soololevy. Anteeksi, Gary, etten sitä heti hoksannut!

3

Taylor Swift ei isommin puhutellut minua ennen artistin nahkaa uudelleen luoneita folklore– ja evermore-albumeja (2020), mutta ehkä juuri niiden ansiosta päätin myös tarttua hänestä kertovaan Miss Americana -dokumenttiin. Se osoittautui kiintoisaksi ja yllättävänkin lähelle pääseväksi henkilökuvaukseksi supertähdestä, joka nousi isoksi nimeksi Yhdysvalloissa jo teini-ikäisenä.

Swiftistä piirtyy miellyttävän maanläheinen ja humaani kuva. Hänen lauluntekoprosessiaan lähestytään kiintoisasti ja valotetaan matkaa ensihyräilyistä ja -tapailuista valmiisiin pophitteihin. Dokumentti avaa myös tuntuvasti sitä, mitä kaikkea kuraa julkisuudessa oleva ihminen joutuu jatkuvasti nielemään, vaikka tekisi kaiken juuri niin kuin ”pitääkin”.

Miss Americana on avartavaa katsottavaa muun muassa kaikille julkkiksiksi haluaville!

4

Amerikkalaisen The Killers -yhtyeen suureellinen stadionrock on parhaimmillaan huumaavaa, mutta ensimmäistä kertaa yhtye onnistuu olemaan myös puhutteleva. Omalla kapeahkolla estetiikallaan itseensä jo vuosia sitten nurkkaan maalannut trio heittää nyt pensselit syrjään ja astelee kohti uutta maalijäljistä piittaamatta. Uutta kohti vie tuore konseptilevy Pressure Machine, jolla “Amerikan Olavi Uusivirta” Brandon Flowers muistelee lapsuuttaan Utahin Nephissä.

Levyn kappaleissa ja tarinoissa on sopivasti vaihtelevuutta, särmää ja rosoa. The Killersin kohdalla muistetaan aina mainita Bruce Springsteen, ja tämän koruttoman kauniin levyn kohdalla onkin jo paasattu kotitarpeiksi Nebraskasta-levystä (1983) – kieltämättä ihan aiheesta.

Muitakin sävyjä silti löytyy. Esimerkiksi Quiet Town on kuin elektronisesti maustettu The Promised Land tai keski-ikäisempi versio The Gaslight Anthemin The ‘59 Soundista. Kappaleen avaussäkeistö kertoo lapsen saaneesta teinipariskunnasta, joka jäi junan alle vuonna 1994. Tapaus on jäänyt vaivaamaan Flowersin mieltä, ja nyt menneet kokemukset välittyvät miehen yhtyeen musiikissa hienolla tavalla.

Albumi kiilaa helposti The Killers -albumien kärkeen. Etenkin loppupuolen tunnelmapaloissa yhtye on upeasti kohtalokkaan americanan ytimessä. Konseptialbumin tuntua vahvistavat tiettyjen biisien alussa kuultavat pikkukaupungin asukkaiden haastattelut, jotka alkavat nopeasti tuntua levyn teemaa suotta alleviivaavalta kauneusvirheeltä.

5

Tiistaina kuollut Charlie Watts (1941–2021) pyörii nyt neljättä päivää somen uutisvirrassa sekä minun ja monien muiden mielessä. Tuntuukin jotenkin kornilta kuunnella The Rolling Stonesin musiikkia juuri nyt ja juuri siitä syystä, että yksi sen jäsen on poistunut elävien kirjoista. Mutta toisaalta, samapa tuo.

Laitoin Spotifysta soimaan ”randomilla” Rollareita, ja muun muassa Sympathy for the Devil, Get Off of My Cloud, She’s a Rainbow, Miss You ja Gimme Shelter saivat minut vakuuttumaan faktasta, jonka olin ehkä jo päässyt unohtamaan: nimittäin tämä on edelleen julmetun hienoa ja merkittävää rockmusiikkia. Jostain syystä herra Wattsin omaleimaisen tyylikästä rummuttelua tulee kuunneltua nyt paljon tarkemmin kuin aiemmin…

Spotifyn This Is -listat ovat näppäriä yksittäisien merkkibiisien fiilistelyyn. Täältä löydät 50 biisin verran Rolling Stonesin saavutuksia.

Tomi Nordlund

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua