Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Minna Lymi nauttii radiokuunnelmista ja muistuttaa jokamiehenoikeuksista.
1
Sain keväällä syntymäpäivälahjaksi Mia Kankimäen kirjan Naiset joita ajattelen öisin (Otava, 2018). Sen jälkeen olen käytännössä kuljettanut kirjaa mukanani päivittäin. Kaivan sen kassistani erityisesti silloin, kun maailma vähän pelottaa tai on jotenkin uuvuttava ja hankala. Eli aika usein.
Raidesekoilu roomalaisella rautatieasemalla keskiyön hujakoilla tuntuu nimittäin melko pieneltä ongelmalta, kun verrokkina on Mary Kingsley, joka meloi jokia 1800-luvun Afrikassa pukeutuneena asiallisen pitkään ja raskaaseen hameeseen – tai Nellie Bly, joka matkusti maailman ympäri ennätysajassa vuonna 1890.
Molemmat vieläpä ilman googlemapseja tai airbnbta!
Naiset joita ajattelen öisin -kirjan taika ei kuitenkaan ole pelkästään uskomattomissa seikkailijoissa, joista Kankimäki kertoo.
Taika on myös Mia Kankimäen hurmaavassa, elävässä ja rytmikkäässä tavassa kirjoittaa.
2
Olen äänikirjojen myöhäisherännäinen. Siksi ensimmäinen kokeiluni oli Yuval Noah Hararin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia.
Se oli virhe.
Lopetin kahden minuutin jälkeen enkä pystynyt enää jatkamaan.
Syytin ensin Hararia, sitten kirjan lukijaa, kunnes lopulta tajusin, että ongelma ei ollut kirjassa eikä miehessä (eikä edes kuuntelijassa) vaan liikenteessä.
Kaikki kirjat eivät vain sovi ruuhkiin.
Jotkut sanovat kuuntelevansa äänikirjoja samalla, kun he tekevät asioita, jotka eivät vaadi aivan täydellistä keskittymistä. Jotkut taas sanovat, että äänikirjat auttavat keskittymään.
Minä taas pystyn joko tekemään esimerkiksi puutarhatöitä tai kuuntelemaan äänikirjaa, mutta en koskaan molempia yhtäaikaa.
Siksi kuuntelen äänikirjoja iltaisin sängyssä.
Suosikkilukijani on Lars Svedberg, joka lukee tarinoita Mika Waltarista Mauri Kunnakseen ja Agatha Christiesta Harri Nykäseen.
Hieman hidastahan tämä kaikki toki on, sillä Svedbergin rytmiin on hyvä nukahtaa.
(Ja tämä on siis kehu.)
3
Äänikirjojen lisäksi olen viime aikoina kuunnellut Yle Areenasta radiokuunnelmia.
Oi ihana Ritva Valkama ja Vainaja kaupan päälle.
Te pitelemättömät Kari Väänänen ja Matti Pellonpää Pekka Töpöhännän kanssa.
Parhaillaan jännitän, selviytyykö Majuri Marras Ylä-Safanin safariretkeltä ehjin nahoin.
Luultavasti. Vuonna 1962 loput taisivat enimmäkseen olla onnellisia.
4
Luin Hesarista (16.7.), että Suomessa on 168 000 vähintään puolen hehtaarin kokoista järveä.
Haaveilen niistä kaikista, sillä vietän tämäkin kesän Italiassa.
Lähistöllämme on kyllä muutama järvi, mutta ne ovat tekojärviä eikä niihin ole uimarilla asiaa.
Meri taas… noh, se nyt vain ei ole sama asia kuin järvi.
Menkää siis järveen, suomalaiset.
5
Haaveilen myös sienimetsistä, joissa voi kerätä tatteja, kantarelleja tai orakkaita ilman lupalappuja, äkäisiä kilpasienestäjiä tai epäluuloisia metsänvartijoita.
Kaihoan jopa mustikkametsiin, vaikka sitä ei äiti tule ikinä uskomaan.
Unelmoin siis käytännössä jokamiehenoikeuksista, joita kotimaan kamaralla pysyttelevät suomalaiset eivät ehkä osaa arvostaa tarpeeksi.
Arvostakaa jokamiehenoikeuksia, toverit!
Ne ovat ylellisyyttä, joista hyvin harva pääsee nauttimaan.
Minna Lymi
