Parasta juuri nyt (27.11.2023): Unia sodasta, Naisvangit, Pohjoistuulen metsä, Louhiteatteri, Rokumentti

27.11.2023
sanni seppo karhun kulkema 2021 1

Sanni Seppo: Karhun kulkema, 2021.

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on lukenut Tieto-Finlandia-ehdokkaita ja sodanvastaista kirjaa sekä käynyt teatterissa ja leffafestareilla.

1

Liikaa ei ole kirjoitettu Venäjän Ukrainassa aloittamasta mielettömästä sodasta venäläisen sotilaan näkökulmasta. Petroskoissa syntyneen, tätä nykyä Lieksassa asuvan Arvi Pertun vahva sodanvastainen romaani Unia sodasta (Kirjokansi, 2023) tekee niin.

Unia sodasta on synkkä, lohduton ja samalla kaunis teos. Kun niin sanottua Overtonin ikkunaa on Venäjän hyökkäyksen jälkeen aktiivisesti hilattu ryssittelyä ja venäläisten dehumanisointia sallivaan suuntaan, on tämä niitä teoksia, jotka osaltaan auttavat pitämään inhimillisyyden ja ihmisyyden puolta. Sodan järjettömyys välittyy ja romaanin yhteiskunnallisessa kehyksessä totalitaarisen valtion paino tuntuu raskaana. Romaani on merkittävä ja kauheudestaan huolimatta kaunis avaus.   

2

Sonja Saarikoski kuvaa Tieto-Finlandia-ehdokkuuden saaneessa kirjassaan Naisvangit (Siltala 2023) viiltävän tarkkanäköisesti, kuinka suomalainen hyvinvointivaltio pettää osan kansalaisistaan. Aineisto on valtava. Haastatteluaineistoa on hyllymetreittäin ja asiakirjoja hän on kahlannut valtavan määrän. Historiallinen perspektiivi pitkälti Hämeenlinnan vankiloihin keskittyvässä hyvin henkilökohtaisesta yleiseen, yhteiskunnalliseen laajenevassa tarinassa kulkee 1960-luvulta tähän päivään ja aiempaakin historiaa sivutaan.

Ei suuri aineisto toki sinänsä mitään auta jos siitä ei ole aikaa ja taitoa rakentaa jotain. Saarikoskella on.

3

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi ehkä hiukan yllättäen, mutta ansaitusti valittu Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Pohjoistuulen metsä (Hiilinielu Tuotanto & Miellotar, 2023) on järisyttävä tiiliskivi. Siihen ahdettu tietomassa on valtava, vaikkei sivuja ole enempää kuin hiukan yli kolmesataa.

Kirja tarjoaa kattavan hahmotelman metsäluontomme nykytilasta ja historiasta, siitä kuinka monella tavalla ja vakavasti sen monimuotoisuus on uhattuna ja mitä asialle ehkä voitaisiin tehdä.

Teos on valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvan metsätrilogian päättävä teos. Aiemmat osat ovat suomalaista metsämytologiaa käsittelevä Puiden kansa (1997) ja metsätaloutta kuvaava Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009). Tämä on sellaista taiteellista tutkimusta, johon kenties kannattaisi keskittyä enemmän kuin kaiken maailman lauritörhösiin.

Kovalaisen ja Sepon kirja on taideteos. Valokuvia metsistä ja metsäluonnosta on paljon ja ne ovat tunnelmaa luovia, kauniita valokuvia, mutta ne myös niveltyvät ihastuttavan saumattomasti kirjan tekstisisältöihin. Ne välittävät tietoa siinä missä tekstikin. Tekstikin on välillä runoutta, välillä kaunokirjallisempaa kerrontaa ja välillä kovaa luonnontieteellistä faktaa. Tieteen ja taiteen rajat hälvenevät ja sumenevat niin, että tieteellinen ydin säilyy silti kovana.

4

Hiljattain Enon pitäjän Louhiojan kylällä toimivassa Louhiteatterissa sai ensi-iltansa Liian paksu perhoseksi. Se on rakastettu moderni klassikko ja Louhiteatterin hienovaraisesti ajankohtaistettu tulkinta siitä on erinomainen. Tarina on rakkaustarina, mutta maaseudun rakennemuutoksen tuoksinassa tapahtuvaan tarinaan on Louhiteatterin tulkinnassa ujutettu mukaan sellaista piikikkyyttä, jonka voi tulkita myös kritiikiksi nyt istuvan hallituksen politiikkaa kohtaan.

Monelle tulee aina yllätyksenä, kuinka tasokas teatteri siellä pikkukylällä toimii. Louhiteatterin katsomo tuntuu täyttyvän aina ja lisätuoleja roudaillaan paikalle viime hetkillä. Tämänkään esityksen perusteella ei tarvitse taaskaan ihmetellä miksi. On totta, että Louhiteatterissa saa kenties maakunnan teattereista parhaat pullat, mutta itse esityksillä taitaa silti olla isompi rooli siinä, että katsomot täyttyvät.

5

Elokuvafestari Rokumentti on marraskuisen Joensuun pelastus. Ensin koronan takia ja sitten muista syistä minulla jäi Rokumentti väliin muutamaan kertaan ja nyt kun taas sinne pääsin, tuntui aika syvällä kehossa saakka se, miten paljon olin kaivannut elokuvateatterin pimeisiin saleihin, hälyisiin käytäviin ja oheisohjelmaan kuuluviin keikkailtoihin.

Joensuu tunnetaan Ilosaarirockista ja sehän on mahtava festari, mutta siitä on tullut hyvin ammattimaisesti tuotettu, virtaviivainen suurtapahtuma, jonka yhtiöittämistä tällä hetkellä harkitaan. Rokumentti on edelleen pienehkö, sopivasti anarkistinen ja ihastuttavan rosoinen laatufestari, jonka tunnelmaa rakastan syvästi.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua