Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Jan Anderzén on antanut pikkusormensa Big Brotherille ja seikkaillut videopelikarttojen digitaalisissa valtakunnissa.

1

Minulle kävi nyt niin, että avasin television väärällä hetkellä. Annoin pikkusormen ja Big Brother 2019 repi irti koko käden.

Viime viikon viikkotehtävän nimi oli ”Trollaus”. Itkin ja nauroin, kun entisen palkkasotilaan* Marco Casagranden Redi-kauppakeskuksen sisään suunnittelemaan BB-taloon lukitut mökkihöperöityvät hahmot ratkoivat mahdottomia tehtäviä ja etsivät merkityksiä tarkoituksella merkityksettömistä vihjeistä. Herkistymiseeni tähän mennessä parhaan jakson äärellä saattoi vaikuttaa, että olin hetkeä aikaisemmin lukenut juttuja Joseph Beuysista ja nähnyt lähietäisyydeltä kuinka vaivattoman jalosti hirvi kapuaa kalliolle.

Kuka mukava ihminen keksi sen leikin, että heti kun kilpailijat ovat astuneet taloon ja heidät on esitelty, saavat katsojat äänestää keneltä viedään viikoksi sänky pois? Vaikka BB on selkeästi lopunaikojen viihdettä, koen sitä seuratessani toistuvasti samankaltaisia värtistyksiä kuin hyvän taiteen ääreellä. Siksi en voi lopettaa katsomista.

*) Vaikeasti ohitettavaa valoa hohtava rivi kenen tahansa CV:ssä.

2

Olen nauttinut Mikko Levónin visionäärisestä otteesta festarijärjestämiseen sellaisissa turkulaisissa tapahtumissa kuin H2Ö ja Ilmiö. Muutama viikko sitten Levón läväytti nettiin kolmekymmentä tunnin mittaista jaksoa Levonille lasken luojani -nimistä podcastia ja pian sen perään vielä kymmenen jaksoa lisää.

Konsepti on simppeli: tunti keskustelua artistivieraan kanssa, vähän tai ei lainkaan editoituna. Monesti Levón puhuu enemmän kuin vieraansa ja välillä heidän päälle. Hän purkaa turhautumisiaan festivaalien järjestämiseen tai haaveillee paluusta kotiseudulleen Kuusamoon. Haastattelusarja tarjoaa mielenkiintoisen näkymän erään kuraattorin mielenmaisemiin, mutta siinä samalla dokumentoi monien aikamme merkittävimpien taiteilijoiden puhetta, tarinoita ja tuntemuksia.

Vieraiden joukosta löytyy lukuisia pirkanmaalaisia tekijöitä, kuten Ninni Luhtasaari, Ville Leinonen, Sanni Seppä, Pekko Käppi ja Risto Ylihärsilä.

3

Kiinnostaako kartat? Entä videopelit? Hurjasteletko toisinaan tiedon valtateillä? Mikäli päännyökyttelysi ei tauonnut, luultavasti VGMaps.com: The Video Game Atlas on sinulle jo entuudestaan tuttu videopelikarttojen aarrearkku.

Silloin tällöin löydän tämän linkin selaimeni ”inspis”-kansiosta ja lähden tutkimusretkelle satunnaisesti valitsemiini kaksiulotteisiin digitaalisiin valtakuntiin. Pysähtyneiden pelimaailmojen tarkastelu ruokkii mielikuvitusta ja stimuloi visuaalista ajattelua. Johtuneeko nostalgiasta vai mistä, mutta kauniiden sokkeloiden selailulla tuntuisi olevan myös yllättäviä maadoittavia vaikutuksia.

4

Listataanpa heti perään toisen internetin kolkan, joka esittelee tiloja ilman elämää.

Seuraa Unelmakohdetta Instagramissa  ja näe asuntoilmoituksista poimitut Suomen kauneimmat kodit! Idea tuntuu yksinkertaisuudessaan niin rapealta, että on pienimuotoinen ihme, ettei tällaista tiliä ole perustetu jo aikaisemmin. Tai ehkä onkin? Kuka näkee internetin laidalle?

Joku saattaisi syyttää, että Unelmakohde naureskelee ihmisten huonolle maulle. Nauttiessani tästä rempseästi kuratoidusta kuumeisesta kuvavirrasta en itse koe asiaa lainkaan näin. Availlessaan ihmeellisiä tirkistysaukkoja suomalaisten ihmisten pesänvaihtorituaaleihin, uskon Unelmakohteen vilpittömästi juhlistavan outsider-valokuvausta ja sisustamisen moninaisuutta.

5

He onnekkaat, jotka näkivät Portland Mainesta Telakalla syksyllä 2016 vierailleen id m theft ablen esityksen, muistanevat tapauksen vielä pitkään. id m theft able temppuilee suvereenisti arkisen absurdismin ja psykedeelisen äänitaiteen välille virittämällään langalla. Lähinnä kehonsa ääniä, mikitettyjä esineitä ja löydettyjä ääniä hyödyntävissä hämmentävissä esityksissä ja tallenteissa tuntuu väkevä yhteys eksentrisemmän haaran amerikkalaisiin DIY-musiikkiperinteisiin.

id m theft able on parasta aina, mutta viime aikoina minua ovat erityisesti ilahduttaneet kryptisen pseudonyymin takaa löytyvän sympaattisen Skotin (sukunimestä ei varmuutta) haastatteluista hehkuva lämpö (lue tästä ja tästä). Samoilla vauhdeilla suosittelen tutustumaan myös Skotin visuaaliseen tuotantoon.

Ja jos ette usko minua, niin uskokaa tätä puolituntista kitarasooloa!

Jan Anderzén