Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anna Elina Isoaro on lukenut Heikki Kännöä tutustunut visual vernacular -taiteeseen.
1
Saako vielä fiilistellä Teatterikesää? Saara Turusen Q-teatterille käsikirjoittama ja ohjaama Medusan huone vieraili Tampereen festarihulinassa. Medusa-myytistä innoituksensa saanutta esitystä on suitsutettu mediassa siinä määrin, että menin katsomaan sen suurin odotuksin – enkä pettynyt. Naisen paikkaa terävästi tarkasteleva esitys on kuin nautinnollisinta runoa: vaikka näyttämökieli on vahvan metaforista, unenomaiset kuvat eivät kuitenkaan hämärrä painavaa sanottavaa.
Medusan huone osoittaa episodimaisesti etenevin kohtauksin, miten nainen niin yhteiskunnassa kuin taiteessakin vaiennetaan, mitätöidään tai häpäistään. Katse on ironinen ja samaan aikaan armollinen: Medusan huone näyttää myös, miten me naiset itsekin usein mukaudumme patriarkaattia ylläpitävään rooliin: ”Mä nyt vain oon tämmönen!” Nerokkaan feminististä teatteria!
2
Välillä täytyy koukata Pirkanmaalta pääkaupunkiin: Nuoren Voiman Liiton järjestämä Runokuu-festivaali teki tänä vuonna kiinnostavan avauksen, kun ohjelmassa oli ensimmäistä kertaa mukana Viittomakielinen runoklubi. Klubilla tutustuin minulle entuudestaan vieraaseen taidemuotoon, visual vernacular -taiteeseen. Kyseessä on viittomakieltä ja kehollista ilmaisua yhdistävä runouden ja tarinankerronnan muoto.
Viittomakieltä taitamattomalle visual vernacular ei kaikissa merkityksissään aukea, mutta kokemus oli yhtä kaikki tärkeä: tuntui havahduttavalta huomata, miten helposti erityisryhmien taide jää taiteen suurkuluttajien ja ammattilaistenkin keskuudessa marginaaliin. Suomeksi tulkattu viittomakielinen runoklubi toi kuulevan ja kuuron yleisön yhteen ja juhli riemukkaasti runouden monimuotoisuutta.
3
Hatanpään Arboretumissa täytyy käydä vähintään kerran kesässä. Mikä ylellinen keidas meillä Tampereella onkaan vain muutaman nyssepysäkinvälin päässä keskustasta! Vehmas puisto on mitä oivallisin paikka viedä treffeille armaansa, ystävänsä tai vaikka vain itsensä. Kamera, kirja tai muistivihko mukaan, kuljeskelua hedelmäpuiden katveessa ja leivoskahvit Hatanpään kartanon terassilla, ah! Vaikka ilmassa on jo syksyn aavistus, monet Arboretumin kukkalajit ovat parhaassa loistossaan juuri nyt loppukesällä.
4
Kirjallisuuspuolella viime aikojen innostavimpia tuttavuuksia ovat olleet Heikki Kännön romaanit Mehiläistie ja Sömnö. Kuvataiteilijataustaisen kirjailijan taidemaailmaan sijoittuvat romaanit ovat keskenään varsin erilaisia, mutta molemmat todistavat kirjailijan ällistyttävää mielikuvitusta ja mutkikkaan kokonaisuuden suvereenia hallintaa. Nämä romaanit eivät ole mitään lihakeittorealismia, vaan ihmeellisiä asioita aikamatkustamisesta shamanistisiin viidakkoseikkailuihin tapahtuu.
Sukukronikkamainen Sömnö sai tänä vuonna Runeberg-palkinnon. Palkintoperusteissa raati totesi kirjan ”palauttavan uskon tarinoiden ikivanhaan mahtiin ja lukemisen nautintoon”. Näihin perusteluihin on helppo yhtyä!
5
Parasta juuri nyt -listalle täytyy tässä kesän ja syksyn taitekohdassa nostaa ehdottomasti myös kansalaisopistojen kurssitarjottimet. Koulu- ja kurssimaailmassa vuosi alkaa syksystä, ja uuden kauden alussa onkin mainio hetki tarkastella, mahtuisiko ruuhkaiseen kalenteriin jokin mieltä virvoittava harrastus. Tampereella tarjolla näyttäisi olevan muun muassa shindoa, korsettien valmistamista, mehiläisvahamaalausta, unkarin kieltä ja sukututkimusta – jo pelkkä kurssitarjottimien selaaminen kutkuttaa mieltä mukavasti. Oma valintani on kuorolaulu; lapsille ja nuorille suosittelen lämpimästi sanataideryhmiä, joita Työväenopistossa toimiva sanataidekoulu tarjoaa.
Tutustu Ahjolan kansalaisopiston kursseihin tästä ja Työväenopiston kursseihin tästä.
Anna Elina Isoaro
