Sinikka Vuola. Kuva: Veikko Somerpuro

1

Ennakkotietojen mukaan elokuussa Jaakko Yli-Juonikkaalta ilmestyy uusi teos, 650-sivuinen Tuhatkaunokin tuho (Siltala, 2024). Ymmärrän kustantamon esittelystä sen päättävän sekä Neljä ratsastajaa -sarjan, että Neuromaanin (2012) ja Jatkosota-extran (2017) muodostaman nimeämättömän sarjan. Nyt on siis hyvä hetki lukea kirjoista ne, jotka ovat vielä lukematta.

Omalla kohdallani tämä tarkoittaa edelleen vähän kesken jäänyttä Neuromaania ja jotakin osaa mainittua ponikirjallisuudesta kieroutuneesti ammentavaa sarjaa. Tosin viimeisimmän Teppo joutuu lahtiin -teoksen (2022) kohdalla taitaa käydä huonosti. Kirjailija julkaisi sen omakustanteena pitäen painoksen maltillisena – vain 100 kappaletta. Täytyisi ilmeisesti matkustaa täältä Sysmästä Helsinkiin hyödyntämään SKS:n kokoelmia, jotta pääsisin lukemaan sen.

Yli-Juonikas on ainutlaatuinen kirjailija.

2

Olen muuttanut entisestä asuinpaikastani Tampereen Kalevasta Päijänteen itärannan Sysmään. Sysmä tunnetaan mökkiläisistään, sahdistaan ja Takavintturistaan, mutta myös vuotuiset Kirjakyläpäivät järjestävänä kirjallisuuspitäjänä, jossa sijaitsee monta kirjailijaa majoittanut Nuoren voiman liiton Villa Sarkia -residenssi. Itse olen kausiasujista poiketen siirtynyt tänne pysyväisemmin.

Sysmän hiljaisuus kuulemma syvenee mökkiläisten kaikotessa syksyllä. Toistaiseksi pidän maaseudun kiireettömyyden ilmapiiristä. Ei siellä Kalevassakaan ollut kiirettä, mutta etäisyydet muuhun maailman, avarat pellot ja etenkin järvi ja metsä ilmeisesti laskevat sykettä (entisestään). Vesistöinen luonto tarjoaa paljon katseltavaa ja koiran kanssa koluttavaa. Olen tyytyväinen tähän elämäni juonenkäänteeseen.

3

Runouden lukeminen jää minulla yleensä liian vähälle. Uutisvirran ja koiravideot katkaisee useammin romaani. Runojen lukeminen paperilta vaatii erilaista lukemisen tapaa kuin vaikka pitkä proosa. Aina välillä ja muistaessani tartun muutamaan teokseen pitääkseni runoutta yllä itselleni.

Runouteen pääsee tarttumaan monien lukulistojen kautta. Yhden mahdollisen lähestymistavan 2000-luvun kahteen ensimmäiseen vuosikymmeneen tarjoaa Tuli & Savu -lehden arkiston artikkelipari 2000-luvun ja 2010-luvun suomalaisen runouden ilmiöistä. Niistä löytyy minulle paljon väliin jäänyttä tutustuttavaa ja olenkin nyt lähtenyt käymään artikkeleita läpi itselleni lukulistaa muodostaen.

4

James Joycen Dublinilaisia on yksi niistä teoksista, jotka muistelen lukeneeni opiskellessani kirjallisuutta yliopistossa. Otin sen kuitenkin hetki sitten kirjaston hyllystä käsiini ja ymmärsin, etten muista siitä oikein mitään. Olinko todella lukenut sen vai ollut vain lukevinani? Joka tapauksessa tuntuu, että tämäkin teos ja sen ainutlaatuisuus aukeaa minulle paremmin tässä iässä kuin kaksikymppisenä.

Teoksen novellit kuvaavat dublinilaista elämää ronskin realistisesti. Ne eivät tunnetusti ole yhtä haastavaa luettavaa kuin Joycen myöhemmät teokset, kuten Ulysses (1922, suom. 1964, 2012). Omassa vähän Joycea tuntevassa luennassani novellit yhdistyvät anakronisesti myöhempään amerikkalaiseen realistiseen novellistiikkaan, Hemmingwayn kautta jopa Raymond Carveriin ja Lucia Berliniin. Linkki ehkä satunnaisesti yhdistelemieni kirjailijoiden välillä löytynee ainakin Tšehovin perinnöstä. Hemmingway myös tutustui Joyceen Pariisissa.

5

Sinikka Vuolan mosaiikkiromaaniksikin kutsuttu, monia runon ja romaanin keinoja hyödyntävä teos Myrskyn anatomia (WSOY, 2024) saattelee minut kirjallisuuden lajien väliseen tilaan. Teos näyttää päällepäin enemmän runolta kuin proosalta. Tekstiä jaetaan sekä säkeisiin että proosarunoa muistuttaviin tekstipätkiin.

Teoksesta tekee romaanin juoni ja henkilöhahmot. Voisiko sanoa, että Vuola on kirjoittanut teoksen, joka on sisällöltään romaani, mutta muodoltaan runo? Toisaalta sisältö ja muoto ovat aina tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Teos tuottaa tekstin avaruuden, oudon avaran tarinallisen maailman, jonka sisältöä muoto tukee hengästyttävän taitavasti.

Miikka Vuori

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua