Charlemagne Palestine kanavoi maskuliinisia energioita turvallisesti pianon ääressä. Kuva: Kuvakaappaus

1

Oregonin Portlandissa toimiva Jason Traeger versioi usein maalauksissaan samaa kuva-aihetta: jokin lieriömäinen, putken kaltainen muoto laskeutuu kuva-alan oikeasta ylänurkasta vasempaan alaosaan, jossa mekaanisista ja orgaanisista aineksista rakentuva suutinelementti sulkee liikkeen. Maalauksissa aihio saa monenlaisia unenomaisia ilmenemismuotoja.

Vuosikausia jatkunut variointi viestii jonkinlaisesta perustavasta näystä, ratkaisemattomasta alkukuvasta. Lähtöasetelma voi olla myös työkalu, jonka avulla Traeger lähestyy maalausta loputtomana vyörynä valintatilanteita ja ratkaisua kaipaavia visuaalisia pulmia.

Melko varmasti hän kertoo aiheesta jossakin taiteilijan TraegerMethod Oil Painting -sarjan videoista. Traegerin omien sanojen mukaan videot ovat maalaustutoriaaleja, mutta teknisten kysymysten sijaan niissä keskitytään ”maalauksen ihmeeseen”, maalaamiseen henkisenä ja sielullisena harjoituksena. Taiteilijan työskentelyä kuvaavat timelapse-videot yhdistettynä Traegerin perusteelliseen selostukseen ovat vangitsevaa ja inspiroivaa katseltavaa.

Sen lisäksi, että Jason Traeger on verrattoman omalaatuinen kuvantekijä, on hän myös eräs stand up -koomikkosuosikeistani. Korkealentoisemman komedian ystävää suosittelen tutustumaan vaikkapa tähän tai tähän tallenteeseen.

Tällä hetkellä Traegerilla on meneillään laajamittainen muistelmaprojekti, jossa hän käy yksityiskohtaisesti läpi kokemuksiaan ja tekemisiään Yhdysvaltojen länsirannikon hardcore punk -skenessä 1980-luvun alkupuoliskolta lähtien. Tämän kiehtovan mikrohistoriallisen syväsukelluksen hän tarjoilee sarjana Instagram-postauksia sekä podcast-keskusteluja.

2

Syistä tuntemattomista olen pitänyt joitain vuosia taukoa komedian aktiivisemmasta seuraamisesta. Tämän kevään myötä kiinnostus naurattamisen taiteeseen on kuitenkin varovasti tekemässä paluuta.

POOG on kahden koomikon, näyttelijän ja ystävyksen Kate Berlantin ja Jacqueline Novakin, hyvinvointiteollisuutta myöhäiskapitalismissa juhlistava tolkuttoman hauska podcast. Opin kolme minuuttia sitten puolisoltani, että nimi POOG viittaa Gwyneth Paltrow’n perustamaan wellness- ja lifestyle-imperiumiin goop. Aihemaailma ei ole minulle kovin tuttu, mutta kuten toisinaan esseiden kanssa, POOGissa käsittelytapa ja asenne tuntuvat sisällön kannalta aihetta merkityksellisemmiltä.

Hyvinvoinnin etsiminen ja siitä keskusteleminen on tekijöille tärkeämpää kuin itse päämäärä, voida hyvin. He tunnistavat etuoikeutetun asemansa, ja huumori perustuu usein lähtöasetelman älyttömyyteen: jutustelun taustalla ihmisillä on oikeita ongelmia, pandemia jyllää ja maailma liekehtii.

Nauru tekee hyvää ja laittaa asioita liikkeelle. En tiedä mitä mieltä tiedeyhteisö on naurun elämää pidentävistä ominaisuuksista. Oli miten oli, POOG kutittelee minua paikoin niin kovaa, etten kehtaa kuunnella sitä julkisilla paikoilla.

3

Lämpimät onnittelut Pauliina Mäkelälle Vuoden Kuvittaja 2021 -palkinnosta! Olen ihaillut Mäkelän omaperäisiä tuotoksia ainakin viidentoista vuoden ajan, mutta tuntuu kuin viime vuosina touhu olisi lähtenyt vielä ilmavampaan lentoon. Esimerkiksi kuvitukset Koneen Säätiön blogiin, Kaisa Pulakan Kurittomat-kirjaan tai Lau Naun Poseidon-albumiin ovat niin visioiden väkevyydessä kuin myös teknisessä taituruudessa täysin omassa sarjassaan. Parasta on, että vaikka Mäkelän portfoliosta löytyy vaikka kuinka paljon upeita kuvia, tuntuu kuin tämä olisi vasta alkusoittoa!  

Oiva tapa tutustua Pauliina Mäkelän taiteeseen on tämä Kuvittajat Ry:n palkintonsa tiimoilta tuottama video.

4

Kenenkään muun sarjakuvat eivät lämmitä minua samalla tavalla kuin C. F.:n (pidemmältä nimeltään Christopher Forgues). Ranskalainen Mania Press julkaisi hiljattain Aerosol Plus -nimisen kirjan, joka kokoaa yhteen monipuolisen valikoiman C. F.:n aiemmin toisaalla julkaistuja tarinoita vuosilta 2013–2019. Kokeellisella otteella toteutettua kuvallisen kerronnan herkkua kannesta kanteen!

Vaikka C. F. leikittelee tyyleillä ja teokset saavat hyvinkin erinäköisiä ulkoasuja, yhdistää hänen tekemisiään jokin tunnistettava poeettinen vire, poikkeuksellisen vahva oma ääni.

Kirjainlyhenteitä käyttävistä tyypeistä puheen ollen, mielestäni J.G. Ballard on parhaimmillaan novellimitassa. Tunnistan C. F.:n merkillisissä olennoissa ja unenomaisissa maisemissa jotain samaa kuin J.G.:n fantastisempien tekstien loihtimissa näyissä, kuten vaikkapa Vermillion Sands -kokoelman novelleissa.

5

Kevättalvella 2014 sain matkustaa Aural-festivaalin kutsumana Méxicoon. Matka Mansesta Meksikoon kestää niin kauan, että sen aikana ehditään tarjoilla useampia aamupaloja. Saavuin perille iltapäivällä ja vaikka olin Atlantin ylityksen jäljiltä täysin raato, valitsin – tietenkin – puhtaiden valkeiden lakanoiden sijaan festivaalin avaustapahtuman, maksimalistilegenda Charlemagne Palestinen konsertin Méxicon satumaisen kauniissa kaupunginteatterissa.

Vajosin pehmeään penkkiin, josta seurasin loputtoman pitkältä tuntuvan ajan, kun Palestine puolisoineen ja avustajineen huolellisesti purki matkalaukun toisensa jälkeen asetellen pehmoleluja flyygelin päälle ja näyttämön eri osiin. Säätäminen jatkui ja jatkui, kunnes konsertti viimein alkoi. Palestine lauloi, soitti pianoa, juomalaseja ja musiikkia tietokoneelta. Vaikken kovin tarkkaan pysty kuvailemaan mitä tapahtui – olinhan hypnagogisessa tilassa! – säilyy konsertti muistojeni arkussa yhtenä merkittävimmistä kokemuksista elävän musiikin äärellä.

Muistelin tätä, kun hiljattain törmäsin täysin tolkuttomaan Charlemagne Palestinen tv-esiintymiseen vuodelta 1979. Palestine kutsuu esiin ja ilmaisee ”miesenergioita” sellaisella vimmalla, että video olisi saattanut aivan hyvin tulla vastaan hämmentävän maskuliinisuuden estetiikkaa dokumentoivan Weird Dude Energy -klassikkoblogin virrassa.

Jan Anderzén

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua