Petra Giacomelli: Rajakaupungit, 2024. Kuva: Anne Kalliola

1

Laterna Magican kellarin muhkurainen lattia, viileä ilma ja lohkeilleet seinät sopivat näyttelyyn kadonneesta lappeenrantalaisesta kaupunginosasta Kiviharjusta täydellisesti. Se on värikäs tunnelmointi kadonneen alueen muistolle, muistojen muistoille ja niiden katoamisen kauneudelle.

Teokset ovat materiaalisen nostalgisia. Ne kuvaavat vanhaa Kiviharjua vapaiden assosiaatioiden ja symbolien kautta, kollaasimaalauksina kankaille, papereille ja vanhoihin kirjoihin. Aika tuntuu. Hajonneet yhteisöt, toisaalta kestävät materiaalit, kuten kivi ja hiukset, jotka eivät anna unohtaa. Vanhat kirjat teosten pohjina tuovat esiin kadonnutta asuinaluetta ja sen unohdettuja tarinoita. Värit, kukat ja kulttuurit sekoittuvat muistoissa Kiviharjusta; harmaasta kivenalaisesta haudastaan esi-isä katsoo lasta, jonka tausta on maalattu punaiseksi (Sukupolvia, 2012). 

Näyttelyn dokumentaarisen osan muodostavat Petran isän, Pertti Paajasen, 1960- ja 1970-luvuilla ottamat valokuvat Kiviharjun taloista. Kuva: Anne Kalliola

Naapurusto on rakenneltu postimerkeistä (Kiviharjun kartta, 2024), Leikkipuusta (2024) kasvaa jännittäviä kuvia ja esineitä, lapsen silmin muistettuna. Rakas maisema, locus amoenus, isovanhempien asuinympäristö, on kuvallisina muistoina monivärinen kuvakudos, johon myöhemmät kokemukset – myös Italiasta – peilautuvat visuaalisesti.

Petra Giacomelli on Italiassa asuva suomalainen taiteilija, joka on valmistunut Rooman Taideakatemiasta. Hänen isovanhempansa pitivät Lappeenrannan Kiviharjussa pientä sekatavarakauppaa, jossa Petra vietti lapsuuden kesiään. 1960-luvulla sodan muistot olivat vielä tuoreita ja raja lähellä. Puutalojen, kapeiden kujien, valtavien puiden ja pienten mökkien Kiviharju sai 1970-luvun lopulla väistyä uuden elementtirakentamisen tieltä.

Petra Giacomelli: Maailmanympärimatka Kiviharjussa. Laterna Magica, Helsinki 3.5.2025 asti.

2

Aamuisin puer-teen kanssa olen viime aikoina nauttinut Riitta Uusitalon sarjakuvia. Niiden levoton viivankäyttö ja absurdius saa ajatukset jotenkin oikealle taajuudelle. Tipu Laitinen on Uusitalon sarjakuvahahmo, joka on samanaikaisesti uhri ja sankari, epävarmuuksien ekspertti ja toivoa herättävä antisankari. Enimmäkseen single ja Wasser Water Vatten wettä aqua apua -albumeilla Tipu kohtaa useita potentiaalisia puolisoita joulupukista muurahaistutkijaan, vesijuoksua harrastavaan patologiin ja Ridge Forresteriin – ja päätyy naismuusikoksi. 

Lue Ville Pirisen juttu Riitta Uusitalosta täältä.

Riitta Uusitalon sarjakuvahahmo Tipu Laitinen ja Syntiset Eevat -orkesteri. Kuva: Anne Kalliola

3

Olen kuunnellut äänikirjana Harry Salmenniemen Varjotajuntaa (Siltala, 2023). Salmenniemen Avokadoseksin kuuntelin syksyllä pyöräillessä Muurame–Jyväskylä-väliä, ja se oli aivan hervotonta meininkiä, lisäksi loistavasti näytelty äänikirja useammalla ääninäyttelijällä.

Varjotajunnassa Salmenniemi on Helsinki–Jyväskylä-välisessä junassa ja seikkailee päänsä sisällä, samalla kun antaa haastattelua toimittaja Arla Kanervalle. Ajatusten ristituli on taukoamatonta ja täynnä oivalluksia. Ihmisten keskeneräisyyden paljastuminen, median suhde kirjailijaan ja ohikulkevien ihmisten keskustelut avaavat todellisuutta, joka koko ajan on, mutta jonka olemassaoloa ei aina tunnusteta. ”Parasta lääkettä kauhuun ja kaoottisuuteen ovat ystävät, vaikka he olisivat yhtä kauhuissaan ja kaoottisia kuin sinä itse.”

Lue Tiina Nyrhisen arvio Varjotajunnasta täältä.

4

”On ollut niin kiire, etten ole ehtinyt tehdä mitään”, joku typerän työn mestari on sanonut. Vessi Junalainen (alias Jussi Venäläinen) veti Typerän työn herätyskokouksen Helsingin Bio Rexissä (22.4.2025). Tilaisuuteen saapui tuhlaamaan parasta työaikaansa yli 550 ihmistä.

Omien sanojensa mukaan Jussi sai tarpeekseen viisaamman työelämäkulttuurin puolesta saarnaamisesta ja muuttui Vessiksi, joka saarnaa typerän työn puolesta. Kiehtovaa oli se, että konsultille uskottavuus on usein elinehto, mutta tässä tapauksessa se oli heitetty romukoppaan. Esitys oli jotain stand-up-komiikan ja nurinkurisen lifecoachauksen välimaastosta.

Asiantuntijat kuutamolla -visailussa Simo Routarinne, Karoliina Jarenko ja Mikko Ojanen kertoivat kolme typerän työn tarinaa, joista yksi oli valhetta. Todellisuus osoittautui jälleen tarua typerämmäksi. Mitä älykkäämpi ihminen, sitä enemmän hän ehtii tehdä typeryyksiä. Kiireen, kahvin ja keskeytysten nimeen, aamen!

Hormonihulabaloo, Teatterikone. Kuva: Hanna Nelimarkka

5

Tämä on extrahyvää: olin jo menettänyt toivoni, että pääsen näkemään jatkuvasti loppuumyydyn Teatterikoneen Hormoonihulabaloon, mutta sainkin tälle illalle vielä mahdollisuuden päästä pyörittämään ystäväni valokuvataiteilija Hanna Nelimarkan taidekioskia ja samalla katsomaan näytelmän. Nelimarkan teoksia on näytelmän lavasteina ja niitä on kommentoitu upeiksi ja niiden sopivan hienosti esitykseen.

Teatterikone on kenties Jyväskylän pienin ammattilaisteatteri, joka toteuttaa kokoonsa nähden kunnianhimoisia projekteja. Tässä näytelmässä Teatterikoneen perustaja Annu Sankilampi esittää monologina kolmea roolia. Sankilampi tuo käsikirjoituksissaan usein esiin yhteiskunnallisia teemoja ja henkilökohtaisia, kipeitäkin kokemuksia rehellisesti ja koskettavasti. Hormonihulabaloo kertoo kehon ja mielen myllerryksestä vaihdevuosien keskellä. 

Tukikohta Teatterikoneella on Yrjö Blomstedtin suunnittelemassa jugend-tyylisessä Villa Ranassa, joka on jo itsessään kokemus. Ravintolassa on tarjolla vegaaniherkkuja ja teatterisaliin saa tuoda sieltä ostettuja juomia. Tiedossa hulabaloota, jossa tunteet ja hormonit ottavat ohjat.

Anne Kalliola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua