Steven Frost (Richard Jenkins) ja Robert Kirsch (Leland Orser) Berlin Station -sarjassa. Kuva: Yle Kuvapalvelu

1

Luin toimittaja, kirjailija Anu Silfverbergin esseekokoelman Sinut on nähty (Teos, 2020) suurella mielihalulla ja -hyvällä, koska kirja antoi minulle elokuviin uusia näkökulmia ja paljon aprikoitavaa niistä. Feministinä Silfverberg käy arkailematta kiinni elokuviin ja kohtauksiin, joista hänellä on sanottavaa. Häntä provosoi muun muassa tapa, jolla naisia ja naisten ruumiita elokuvissa kohdellaan.

Ja koska viime vuodet ovat olleet Metoon aikakautta, hän käy tarkasti läpi oman kasvunsa feministiksi omaa historiaansa piilottelematta. Miesvihaista feministiä hänestä ei saa, mutta kylläkin humaanin ja huumorintajuisen tasa-arvoaktivistin.

Ilahduttavia löytöjä Silfverbergin tekstissä ovat hänen tapansa nähdä E.T. radikaalina elokuvana, Silfverberg muistelee E.T.:n olleen hänen ensimmäinen elokuvateatterissa näkemänsä elokuva; siitä on tullut hänelle suorastaan minuutta määrittelevä teos.

Silfverberg näkee siinä poikkeuksellisena sen, ettei elokuvasta tulekaan avaruuden muukalaisesta käytävän sodan kuvausta, vaan kertomus rakkaudesta: E.T.:n kaipuusta kotiin, Elliott-pojan kaipuusta ystäväänsä kohtaan, menetyksen tunteista ja surusta.

Silfverbergin hurmioituneisuus muistoistaan ja havainnoistaan on huumaavaa luettavaa. Koko ajan hänen havaintojaan elokuvista reunustaa tietoisuus siitä, miten toisin, miten paljon paremmin ja oikeudenmukaisemmin asiat voisivat olla. Hän ei saarnaa, vaan ajattelee ja kirjoittaa pitäen minut, lukijan, mukana. Kiitos siitä.

2

Amerikkalais-saksalaisella vakoilutrillerisarjalla Berlin Station olisi edellytyksiä näiden vuosien koukuttavimmaksi tv-sarjaksi; viime vuosien ja vuosikymmenten poliittisen historian tapahtumia sivuava juoni, joka ammentaa CIA:n runsaista väärinkäytöksistä maailmalla ja Euroopassa. Sarjan ensimmäisen kauden tärkeimmäksi henkilöksi nousee piilossa pysyttelevä Edward Snowdenin ja Julian Assangen yhdistelmältä vaikuttava hahmo, joka tuo julki CIA:n Berliinin-osaston tai heidän yhteistyökumppaneidensa tyräyksiä.

Berliinissä tapahtuva sarja on pääosin siellä kuvattukin, joten runsas paikallisväri liimaa ruudun ääreen Saksan pääkaupunkiin kaihoavat matkailuintoiset. Työelämän kuvauksena Berlin Station on epätoivon draamaa: huonoa pomoa seuraa vielä huonompi.

Pohjimmiltaan sarja kertoo kuitenkin amerikkalaisista itsestään ja heidän vähenevästä vaikutusvallastaan maailmassa. Sarja näyttää aina uudestaan, miten amerikkalaiset tulevat nöyryytetyiksi. Homeland oli trillerinä sikäli toiselta ajalta, että siinä Yhdysvallat oli se, joka kuitenkin pääsi niskan päälle. Homeland oli muutenkin jämerämmin tehtyä fiktiota. Tulevilla kausillaan Berlin Station ehtii todistaa, onko siitä nousemaan pakkokatsottavaksi.

Berlin Station Yle Areenalla.

3

Karo Hämäläisen Kansalliskirjailija, romaani Väinö Linnasta (WSOY, 2020) kiehtoo Hämäläisen tavalla yhdistellä faktoja ja fiktiota. Hämäläinen vaikuttaa penkoneen Väinö Linnan taistoja ja elämää niin perusteellisesti, että kykenee silloittamaan uskottavilla kuvitelmilla ne aukot, joita tiedossa olevien tosiseikkojen välille jää. Hämäläinen löytää Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian räätäli Halmeen esikuvaksi oman aikansa suurpuhujan, itseoppineen Yrjö Kallisen, ovathan Halmeen ja Kallisen äänenpainot ja rytmitys samat.

Hämäläisen Linna pitää vain itseään kaiken selväjärkisyyden mittapuuna, ei siedä aikansa romanttisimpia sävellyksiä luoneen norjalaissäveltäjä Edvard Griegin musiikkia, eikä Henrik Ibsenin näytelmiä.

Vain Sibelius saa Linnalta armon, ja hänkin luultavasti vain kiistämättömän taiteellisen arvonsa ja kansallisen merkittävyytensä tähden. Hämäläinen ei aivan sano, että Linna rinnasti itsensä suurmies Sibeliukseen, mutta ei ajatus kaukanakaan ole.

Hämäläisen romaania lukee innoissaan, koska sen mukana Linnasta syntyy moniulotteisempi kuva kuin hänestä yleensä on totuttu saamaan.

4

Dekkari- ja jännityskirjallisuuden ollessa parhaiten myyviä genrejä kaunokirjallisuudessa asianharrastajat etsivät alinomaa uusia tekijänimiä, joiden tuotantoa ahmia tai keräillä. Suomessa verraten vähälle huomiolle on jäänyt amerikkalaiskirjailija Daniel Silva. Luultavasti siksi, ettei hänen tuotantoaan ole ainakaan vielä suomennettu, eikä siitä ole tehty elokuvia tai tv-sarjoja.

Silvan luomista hahmoista vakiintuneimpia on Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentti Gabriel Allon. Allonista on kirjoitettu normiagentteja kiinnostavampi hahmo, jonka peiteammatti taideteosten entistäjänä nousee hänen kiinnostavimmaksi ominaisuudekseen, antaahan se Allonin matkailla museosta ja taidekaupasta toiseen.

Kliseisintä Silvan kirjoissa ovat seksi- ja väkivaltakuvaukset, ne vaikuttavat vakiintuneen agenttiviihteen raudanlujiksi normeiksi. Mutta hitusen tavallisuudesta poikkeavana viihdekirjallisuutena Silvan kirjoja lukee hetken mojovana todellisuuspakona.

5

Tukholmalaista komisario Martin Beckiä on nähty Pohjolan tv-ruuduissa jo 1990-luvun alusta, jolloin komisariota esitti Gösta Ekman. Suoratoistokanava C More -kanavalla nähtävien Beck-jaksojen joukossa on joitain vanhimmista. Niissä Beckin kakkosmies Gunvald Larssonia esittää Rolf Lassgård, joka tuli paljon myöhemmin tunnetuksi skoonelaisena komisario Wallanderina.

Lassgårdin Gunvald oli paitsi äreä kovis, myös supertörkeä, jos kohta himpun uskottavampi kuin Mikael Persbrandtin esittämä karikatyyrimäinen hahmo. Lassgårdin Gunvaldissa on mukana myös hahmon snobismi, sillä tämä Gunvald käyttää nukkuessaan silkkipyjamaa.

Ekman-kauden Beckit ovat oikea sukellus nostalgian hillotölkkiin. Elokuvissa voi nähdä vilahduksia iäti kadonneesta Ruotsista. Siitä, joka ei ollut vielä läpeensä persoonaton. Ekman tuo Martin Beckin hahmoon inhimillistä hämmentyneisyyttä. Pohjimmiltaan hän tuntee olevansa virkamies kansan palveluksessa ja sellaisena pohjimmiltaan voimaton oikomaan yhteiskunnan kaikkia vinoutumia.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua