Parasta juuri nyt (24.3.2020): Harry Potter, Mörkövahti, Ekapeli, Jyrkin ja Neposen hätäaputoimisto

24.03.2020
39 6347825e2ac97cb9e53

Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kaisa Järvelä listasi asioita, jotka ovat viihdyttäneet lapsiperhettä koronaeristyksen aikana.

1

Kahdeksanvuotiaamme on tänä vuonna hurahtanut täysin Harry Pottereihin. Suunnitelmanamme onkin nyt katsoa joka viikko yksi Potter-elokuva. Perheen yhteinen leffailta nimittäin on parhaita asioita, millä harrastusten puuttuessa voi töiden ja koulutehtävien päätteeksi koko porukkaa viihdyttää. Harry Potter -elokuvien kanssa saa kulumaan koko illan ja aikuinenkin jaksaa innostua niistä. Perinteisen kirjan äärellä lapsi viihtyy hyvän aikaa itsekseen, ja Harry Pottereiden kohdalla voi suositelle myös äänikirjaversiota. Vesa Vierikon Book Beatiin lukemat kirjat uppoavat lukijakriittisemmällekin kuulijalle.

2

Toinen tutustumisen arvoinen kirjasarja mielikuvitusmaailmojen ystäville on Tuutikki Tolosen Mörkovahdista alkanut fantasiasarja, josta tänä keväänä ilmestyi kolmas osa Mörköviesti. Tolosen kirjat sopivat ainakin aikuisen lukemana jo vähän pienemmällekin lapselle kuin Potterit, mutta ne tempaavat mukaansa myös koululaisen. Maan alla asuviin mörköihin ystävystyvistä sisaruksista kertova kirjasarja on myyty jo kahteenkymmeneenseitsemään maahan, ja siitä on tekeillä jopa Hollywood-elokuva. Myös Mörkövahti, Mörköreitti ja Mörköviesti löytyvät Book Beatista Antti L.J. Pääkkösen lukemina.

3

Moni kotiopettajaksi joutunut vanhempi tuskailee, miten lapset saisi kotona kiinnostumaan koulutehtävistä. Meillä hitiksi ovat osoittautuneet erilaiset opetuspelit, joiden pelaaminen onnistuu esimerkiksi puhelimen tai tabletin kautta. Lukemiseen ja kirjoittamiseen tähän asti hyvin skeptisesti suhtautunut kuusivuotias oppi ensimmäisellä eristysviikolla lukemaan kotimaisen Ekapelin avulla. Tokaluokkalainen sai tänään koulusta tehtäväksi harjoitella kertolaskuja 10Monkeys-sovelluksen ja kertotaulut.com-sivustolta löytyvien opetuspelien avulla. Puoli tuntia kertolaskuja hurahti hetkessä, ja kuusivuotias pikkuveli taisi siinä sivussa oppia nyt kahden kertotaulunkin.

4

Jos lapsi osaa kirjoittaa, nyt on loistava aika rohkaista siihen. Kahdeksanvuotiaamme kirjoittaa parhaillaan Kukka-nimisen koiranpennun seikkailusta kertovan lastenkirjansa viidettä lukua. Kirjoittaminen on lapsellekin loistava tapa käsitellä myös koronavirukseen ja uuteen kummalliseen arkeen liittyviä ajatuksia. Jos kirjoitusintoa tuntuisi löytyvän yksisivuisen lyhytnovellin verran, kannattaa kurkistaa Kulttuuritoimituksen kirjoituskilpailujulistusta. Kilpailusta löytyy alle 15-vuotiaille oma sarja, ja kärkikolmikolle on luvassa mahtavia kirjapaketteja. Kiinnostavimmat tekstit myös julkaistaan Kulttuuritoimitus-sivustolla.

5

Jos kirjoittaminen ei innosta, kaivakaa esiin vesivärit, askartelutarvikkeet tai katuliidut. Vanhemmat saavat aamupäivällä puoli tuntia omaa aikaa, jos lapset houkuttelee ruudun ääreen askartelemaan yhdessä Pikku Kakkosesta tuttujen Jyrkin ja Neposen kanssa. Jyrkin ja Neposen hätäaputoimisto on arkiaamuisin kello 10 Areenasta suorana lähetettävä livelähetys, jossa Jyrki ja Neponen askartelevat, pelaavat ja leikkivät lasten kanssa verkon välityksellä. Askarteluista on yritetty tehdä niin yksinkertaisia, että aikuinen ehtii puolituntisen ajan oikeasti keskittyä etätöihinsä, kun lapsi selviytyy puuhistansa ilman apua. Toisaalta esimerkiksi lasten kanssa yhdessä maalaaminen on näinä aikoina aikuisellekin terapeuttista. On vapauttavaa keskittyä hetkeksi tekemään jotain ihan muuta kuin lukemaan koronauutisia.

Kaisa Järvelä