Holmes (Jeremy Brett) ja Watson (Edward Hardwicke). Kuva: Granada Television

1

Olen nähnyt Baskervillen koira -elokuvasta Basil Rathbonen (1939), Peter Cushingin (1959) sekä Jeremy Brettin (1988) version, jälkimmäisen ehkä useampaankin kertaan, mutta en silti kirjaa lukiessa muistanut juonesta mitään ja tarinan kaikki käänteet tulivat minulle yllätyksenä.

Arthur Conan Doyle oli mainio tarinaniskijä, ja moneen aikalaiseensa verrattuna hänen kielensä ei ole vanhentunut pätkääkään. Olin aiemmin lukenut Conan Doylelta ainoastaan scifi- ja kauhunovelleja, ja päätin sivistää itseäni lukemalla myös Sherlock Holmesia. En ole mikään dekkarien ystävä mutta Baskervillen koira on mitä mainiointa pulp-kirjallisuutta. Ja onhan Holmes hahmona aivan ylittämätön niin kirjoissa kuin valkokankaallakin.

2

Alexander Dumas’n Monte Criston kreivi on kaikkien seikkailujen äiti ja vähän isäkin. Siinä on kaikki goottilaisen seikkailun ainekset elävältä hautaamisesta kaksintaisteluihin ja naamioituneena esiintymiseen. Teos on erityisen kuuluisa hurjasta aloituksestaan, jossa toistuvat epäoikeudenmukaisuudet ja pelastajien myöhästymiset päättyvät lopulta onnekkaaseen vankilapakoon. Loppuosa kirjasta onkin vuositulojen vertailua ja oopperassa ramppaamista.

Monte Criston kreivi on kertomus nuoren ja sinisilmäisen perämiehen muuttumisesta kyyniseksi kostajaksi. Kreivi hankkii valtavan omaisuuden saatuaan sellitoveriltaan tiedon aarteen kätköpaikasta, ja käyttää häikäilemättömästi varallisuuttaan koston instrumenttina. Monte Cristo kiertelee uhrejaan, poimii tietoja, ja järjestää itsensä vihollistensa lähipiiriin.

3

Toinen klassikkoteos jonka juonesta en muistanut toisella lukukerralla enää mitään on Susanna Clarken Jonathan Strange & Herra Norrell. Juonen saattaa unohtaa, mutta useat alaviitteet ovat piirtyneet lähtemättöminä muistiini, ainakin ne oudoimmat ja karmivimmat. Kirja suorastaan opettaa rakastamaan alaviitteitä!

Teoksessa on 1800-luvun romanttisten viihderomaanien piirteitä, osittain kieli poskessa, mutta kaikkein hämmentävintä on miten uskottavaksi magia on tehty. Menneiden aikojen maagikoita ja heidän teoksiaan alkaa tarinan mittaan pitää faktana. Samanlaista oiretta on myös Clarken toisessa taidonnäytteessä, romaanissa Piranesi (lue arvio täältä).

4

Peter Tygesenin Kohtaamispaikkana Kongo on Kulttuurien museon museokaupasta mukaan tarttunut tietoteos, joka makasi lukemattomana hyllyssä 15 vuotta, kunnes nyt päätin lukaista sen pois. Kirja on mielenkiintoinen ajankuva 1800-luvun kolonialismista. Kongo valloitettiin joelta, sillä se oli ainoa järkevä tapa liikkua tiheän ja vaarallisen viidakon halki.

Tiesittekö, että Belgian kuningas Leopoldin Kongon ensimmäiset kapteenit, perämiehet ja konemiehet olivat likipäin kaikki pohjoismaalaisia, ja suuri osa papereihin ruotsalaisiksi merkityistä oli oikeasti suomalaisia? Purjelaivat olivat väistymässä höyrylaivojen tieltä, ja merimiehiä oli jäänyt paljon työttömäksi. Rekry osui parhaiten Pohjoismaihin.

5

Thomas Taylorin Aaveranta-sarjan aloittava Malamanteri on niin upeaa varhaisnuorten fantasiakirjallisuutta, että Tayloria voi jo hyvin pitää Diana Wynne Jonesin ja Roald Dalhin veroisena tarinankertojana. Kertomus rullaa, eikä tökkää kahvinjuontiin. Taylor luo kirjasarjassaan hykerryttävän kalsean ja mystisen merenrantakaupungin tunnelman.

Aaveranta-sarjaa on markkinoitu ulkomaille trilogiana, mutta Taylor kertoi, että sarjan neljäs kirja on ilmestymässä mahdollisesti jo tänä vuonna. Toivottavasti se saadaan myös suomeksi. Kirjasarjan kolmannen osan arvostelun voi lukea täältä.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua