Lidia Kostina ja Seidi Haarla elokuvassa Hytti nro 6. Kuva: Sami Kuokkanen / Elokuvayhtiö Aamu

1

Juho Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 on ihanan nostalgista katsottavaa ihmisille, jotka ovat matkustaneet yöjunissa Venäjällä, hörppineet teetä junan kauniista pidikkeellisistä laseista, jakaneet hytin tuntemattomien matkustajien kanssa, jutelleet hyttiemännän kanssa niitä näitä ja katselleet ikkunasta loputonta venäläistä maisemaa.

Samaa ovat tehneet Rosa Liksom, joka kirjoitti Finlandia-palkitun romaanin Hytti nro 6, sekä Juho Kuosmanen tehdessään Liksomin romaaniin löyhästi perustuvaa elokuvaa.

Kuosmasen käsissä tarina on muuttunut tunteita sytyttäväksi satunnaiseksi tapaamiseksi, jossa päänäyttelijät Seidi Haarlan Laura ja Juri Borisovin Ljoha solmivat lyhyen suhteen. Borisov esittää ilmiömäisesti herkkää venäläistä miestä, jolle maistuvat vodka ja suolakurkut ja joka kiemurtelee mustasukkaisuudessa, kun unelmat alkavat sekoittaa päätä. Hänestä kääriytyy myös kunnollinen mies, joka on valmis uhmaamaan lumituiskuja Muurmanskin hyisessä pakkasessa täyttääkseen hyttikaverin toiveen.

Lue Hytti nro 6 -elokuvan arvio.

2

Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana oleva Rosa Liksomin Väylä (Like, 2021) on koskettavaa luettavaa. Se kertoo äärimmäisen vaikeista asioista Lapin sodan aikana syksystä 1944 kevääseen 1945, mutta Liksomin kirjoitustyyli on pehmeä. Se ei kuormita eikä ahdista lukijaa samalla tavalla kuin monet sodista kertovat romaanit, mutta herättää myötätuntoa ja ymmärrystä sodan kokeneita sukupolvia kohtaan.

Näkökulma on noin 14-vuotiaan tytön, joka on todellinen selviytyjä. Monien nuorten tyttöjen tapaan hän lähtee kuljettamaan karjaa rajan ja väylän yli Ruotsiin turvaan. Tytön perhe on hajonnut. Sodan ja pakolaisleirien kurjuus ympäröi tyttöä ja hänen tovereitaan, mutta tyttö löytää aina keinot selviytyä rankasta vaelluksesta ankaran luonnon keskellä ja ankeista oloista leireillä.

Rosa Liksom kuvaa upeasti tytön ja eläinten lämpöistä suhdetta. Lehmät ovat viisaita ja suorastaan inhimillisiä. Rotta ei ole surkimus vaan ystävä. Tärkeä näkökulma on myös se, että nuori tyttö joutuu ottamaan vastuun, kun isä on sodassa eikä äidistä ole vastuunkantajaksi. Tällaisia kokemuksia ihmisillä on paljon sotavuosilta.

3

Oma perhe, ystävät ja rakastetut ovat tarjonneet Anja Snellmanille materiaalia moniin romaaneihin. Uusimmassa, autofiktiivisessä romaanissa Kaikki minun isäni (WSOY, 2021) keskiössä on kirjailijan isä, Ensio Kauranen, omalla nimellään. Mukana on myös kirjailijan elämän muita miehiä, joilla on peitenimet.

Ajallinen kaari yltää sotaa edeltävästä Viipurista nykyaikaan. Näyttämönä ovat Kallion ja Vallilan kadut, kujat ja korttelit sekä rajan taakse jääneet Viipuri ja Terijoki.

Romaanin pohjaväri on hyvin tumma. Se on täynnä näkymättömiä ja näkyviä haavoja. Isä haavoittui talvisodassa, äidillä on vatsahaava ja säärihaavoja. Sydänhaavoja riittää kaikille. Isä on julma ja ajaa kirjailijankin häkkiin, jonka elämässä vaihtelevat viha ja myötätunto. Sodan perheeseen jättämä varjoa seuraa tarve ymmärtää ja ottaa selvää.

Snellmanin uutuus antaa riipaisevalla tavalla kasvot ilmiölle, josta puhutaan ylisukupolvisena traumana tai taakkasiirtymänä.

4

Valtioneuvosto antoi joulukuussa 1939 asetuksen, joka kielsi tanssien järjestämisen osana yleisten huvien rajoittamista sota-aikana. Rajoituksia oli vielä sotien jälkeenkin. Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala kertovat tuosta poikkeuksellisesta ilmiöstä tietokirjassaan Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948 (Atena, 2020).

Tanssikielto sai vahvaa kannatusta muun muassa uskonnollisissa piireissä ja virkakoneistossa.

Ihmiset kuitenkin uhmasivat kieltoa järjestämällä nurkkatansseja. Ilo haluttiin ottaa irti, koska seuraavasta tapaamisesta tai päivästä ei voinut tietää mitään. Tanssien kyttääminen työllisti poliiseja. Arviolta viisitoistatuhatta suomalaista sai sotavuosina sakko- tai vankeustuomion tanssimisesta. Tanssista tuomittiin erityisen paljon nuoria naisia.

Kielletyt leikit on kiinnostavaa ja kylmäävää luettavaa vähemmän tunnetusta historiallisesta ilmiöstä. Moraalin vartiointi sota-aikana oli tiukkaa.

Lue kirjan arvio täältä.

5

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kirjoittaa uudessa kirjassaan Psykopatian monet kasvot (Duodecim, 2021) analyyttisesti ja moniin tutkimuksiin nojaten vakavasta persoonallisuushäiriöstä, jossa sairaan ihmisen maailma vääristyy kauaskantoisella tavalla. Psykopaatti ei tunne empatiaa eikä syyllisyyttä. Hän voi toimia väkivaltaisesti ja tehdä rikoksia ilman omantunnon tuskia. Arvion mukaan 1,2 prosenttia väestöstä on psykopaatteja.

Sinkkonen käsittelee myös narsismia. Kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja, mutta psykopatiaan liittyy vakava narsistinen häiriö. Molemmat osaavat manipuloida ja hurmata pinnallisella charmillaan ja käyttävät läheisiään hyväkseen.

Ihmisillä on normaalia narsismia ja häiriintynyttä narsismia. Terve narsismi liittyy hyvään itsetuntoon ja siihen kuuluu omien vahvuuksien ja haavoittuvaisuuden ymmärtäminen. Häiriintyneeseen narsismiin eri tutkijat yhdistävät erilaisia piirteitä. Niihin kuuluvat itsekkyys ja ylimielisyys, jonka taustalla on arvottomuuden ja mitättömyyden tunteita. Narsistin ihmissuhteet ovat pinnallisia. Hän tarvitsee ihailua, mutta mielensä pohjalla hän tuntee syvää kateutta.

Sinkkosen kirjassa on mukana paljon teoriaa ja tutkimustuloksia, mutta se on kiinnostavaa luettavaa myös tutkimuksiin vähemmän perehtyneelle. Se avaa hyvin ihmismielen pimeitä puolia.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua