Laura Pajusen Meltdown on esillä Tampereen Galleria Rajatilassa.

1

Kovin harva asia voittaa sitä tunnetta, kun harkittuna hetkenä pystyy tietoisesti laskeutumaan talviseen järviveteen, hengittämään hetken rauhallisesti, uimaan muutaman vedon ja sen jälkeen nousemaan vedestä pois. Saunaa ei välttämättä tarvita, tai sisätilaa. Vaatteet on hyvä laittaa jo riisuessa sellaiseen järjestykseen, että ne saa päälleen joutuisasti. Paita päälle, toinen paita, takki, sitten vasta uima-asu pois ja muut vaatteet sitten. Varpaat lämpimiksi.

Olet uhmannut luontoa ja elät. Olo on euforinen. Talviuinti on parasta.

2

Agentit (Dix pour cent, Ranska, 2015–2020) on draamakomedia, joka kertoo pariisilaisesta toimistosta, joka on erikoistunut eri alojen, erityisesti elokuva-alan talenttien töiden välittämiseen. Jatkuvajuoninen sarja seuraa agenttien ja näiden assistenttien elämää tragikoomisella kierteellä. Sarja on hyvin tehty, mutta erikoismausteena sarjassa ovat nk. todelliset starat, jotka ovat mukana yleensä jakson verran. Sarja kuvaa leffa-ammattilaisten elämää arkisesti ja itseironisesti, ja ranskalaiseen elokuvaan perehtyneille se tarjoilee paljon silmäniskuja.

Alun perin France 2 -kanavalle tehtyä sarjaa voi katsoa Netflixistä, jonne sarja uusin, neljäs kausi ilmestyi eilen torstaina. Uudella kaudella sarjassa vierailevat mm. Charlotte Gainsbourg, Sigourney Weaver ja Jean Reno.

3

Jan Hakon Erichsen on norjalainen nykytaiteilija, jonka taidetta on harvinaisen helppoa ottaa vastaan. Erichsen julkaisee sosiaalisen median alustoilla videoita, joissa hän yleensä hajottaa jotakin, tyypillisimmillään ilmapalloja tai lasagnelevyjä.

Erichsen on palkittu taitelija, jonka teokset näyttävät, miten leikinomaista taide oikeastaan on. Videoissa yhdistyy ihmettely, kokeilu ja uteliaisuus, eivätkä kaikki ideat edes aina onnistu. Useimmiten ne ovat kuitenkin hauskoja. Erichsenin somekanavat kannattaakin ehdottomasti ottaa seurantaan.

4

Opin tällä viikolla itseäni fiksummalta, kaunissilmäiseltä henkilöltä, että taidegalleriat ovat pitäneet ovensa auki myös koronaviruksen toisen aallon aikana. Näyttelyissä voi piipahtaa huoletta, kun muistaa pitää maskin kasvoillaan, ja galleriat kyllä kertovat, jos tilan kokoontumisrajoitus on ylittymässä.

Tampereen Galleria Rajatilassa on tällä hetkellä kaksi erinomaista näyttelyä: Laura Pajusen teoksia esittelevä Sunnuntaineuroosi sekä Mirkka Suokkaan ja Rita Pulkkisen PULP.

Erityisesti Pajusen öljyvärimaalaukset ovat allekirjoittaneen mieleen. Pajusen näyttely kuvaa joutilaita hetkiä arjessa, mutta samalla myös joutilaisuuden tuottamaa ahdistusta. Pajusen näennäisen realistisissa teoksissa on harkittu, mutta elävä värimaailma ja niiden tulkinnat valosta tarjoavat pohdittavaa.

Suokkaan ja Pulkkisen eri tekniikoilla toteutetut teokset hakevat inspiraatiota hedelmistä ja niihin liitetystä symboliikasta. Tekotapojen ja materiaalien kirjo on pieneen näyttelyyn nähden uskomattoman laaja. Teoksissa on leikkiä, uteliaisuutta ja huumoriakin.

Näyttelyt ovat nähtävillä enää ensi tiistaihin 26.1. saakka.

5

Tommy Orangen debyyttiromaani Ei enää mitään (Aula & Co., 2020) on hurja ja palava kuvaus nykyajan urbaaneista intiaaneista. Se palkittiin American Book Awardilla toissa vuonna ja on nyt ilmestynyt suomeksi Jussi Korhosen laadukkaana käännöksenä.

Ei enää mitään kuvaa tunnelmia Oaklandin suuren pow-wow-tapahtuman ympärillä. Kukin kirjan eri tilanteissa elävistä hahmoista kuuluu johonkin Amerikan sadoista alkuperäiskansoista. Teos tuottaa lukijalleen tunteen moniäänisestä kertomusten kudoksesta. Joku on kadottanut suhteensa sukunsa taustaan kokonaan, toinen elää sitä täysillä.

Romaani kuvaa sitä yhä parantumatonta yhteiskunnallista haavaa, joka syntyi, kun eurooppalaiset menivät meren yli ja ottivat, minkä halusivat. Kuitenkin se kuvaa myös sitä, miten monimutkaisia nykyajan urbaanien intiaanien elämäntarinat ovat. Se ei kuitenkaan ole pateettinen, vaan suora ja vähäeleinen, ja siten sukua amerikkalaiselle hemingwaylaiselle proosaperinteelle.

Aksu Piippo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua