Osa Anselm Kieferin maalausinstallaatiosta Palazzo Ducalessa. Kuva: Georges Poncet

1

Oletko sinäkin tietämättäsi kokenut meditoija, joka ratsastat alfa-aalloilla työssäsi tai harrastuksessasi?

Innoittunutta luovaa työskentelyä, urheilua ja meditaatiota yhdistävät aivojen alfa-aallot:

”Kiinnostavan asian tutkimisessa ja luovassa työstämisessä aivokuori aktivoituu keskittyneesti ja ihminen pääsee flow-tilaan. Käsitteen luojan, psykologi Mihály Csikszentmihályin mukaan flow on tie onneen ja rauhaan.”

Erilaisia meditaatiotekniikoita ja lajeja sekä niiden hyötyjä laajalti esittelee kulttuurintutkija (FM), sosionomi, diakoni, kriitikko ja toimittaja Karla Löfgren uutuuskirjassaan Meditaatioraamattu –Uskonnollis-meditatiivisen tiedon uudelleen elpyminen (Basam, 2022).

Yli kolmesataasivuisen teoksen joka aukeamalta löytyy lauseita, jotka haluaisi tallettaa sielunsa sopukoihin, joten meditaation perinteistä eri kulttuureissa kiinnostuneen kannattaa tämä kirja hankkia hyllyynsä. Mieleenhän ei kertalukemalla paljon tartu. Löfgren osaa myös valottaa ainakin joitakin tunnettuja tekniikoita siten, että ne vihdoinkin toimivat! Sanon ”joitakin”, koska en koko raamattua vielä ole lukenut.

Eikä tämä olekaan kirja, joka vain luetaan läpi – niin ei oikeastaan pystykään tekemään. Se pitää käydä läpi kappale kappaleelta meditoiden, jos haluaa päästä eteenpäin. Kirjan osassa neljä annetaan myös harjoitteita laajalta alueelta, kuten taolaisuus, klassiset joogameditaatiot, tantra, Kabbala ja suufilaisuus. Kirjaa ei kuitenkaan tarvitse lukea järjestyksessä.

2

Kukkakin voi olla meditaation kohde. Hörtsänän arboretumin kellokukkia. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

Hörtsänän Arboretum Orivedellä oli minulle entuudestaan täysin tuntematon paikka. Helteisenä kesäpäivänä sen monilajisen metsikön mikroilmastossa on suojassa paahteelta. Lintujen kuoro ja tuoksuvat kasvit ympärillään voi istahtaa jollekin idylliselle penkille hengittelemään terveellisiä aromeja, mietiskelemään, lukemaan tai meditoimaan.

Arboretumin on perustanut maanviljelijä Hugo Hörtsänä viime vuosisadan ensimmäisellä kymmenluvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä hän aloitti laajamittaisen puutarha- ja puulajikokeilun hankkien kasveja niin kotimaisilta taimitarhoilta kuin Saksastakin saakka. Hörtsänässä on kokeiltu ainakin tuhatta eri lajia, joidenkin tietojen mukaan jopa tuhattaviittäsataa. Puiston kukoistuskausi oli 1930-luvulla.

Laskin puistossa olevasta luettelosta alueella olevan tällä hetkellä 87 eri puulajia ja pensasta. Siellä on myös tunnistamattomia pensassukuja. Perennoita on runsaasti ja osa niistä harvinaisuuksia. Opastaulussa kerrotaan alueelle rakennetusta luolasta, jota emme kuitenkaan löytäneet. Entisen kivikkopuutarhan osia löytyy sieltä täältä edelleen. Arboretumin lisäksi Hugo Hörtsänä oli kiinnostunut maatalouden kehittämisestä, kansanperinteestä ja – suojeluskuntatyöstä.

Hän kuoli vuonna 1954. Maatalouden murroksen ja työväen vähenemisen vuoksi puiston hoito hiljalleen loppui. Vuonna 1986 Arboretum, josta oli aiemmin muodostettu oma tila, rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.

Arboretumin penkki. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

3

Rauli Virtanen (s. 1948) esittelee itse valokuviaan Tampere-talossa kahdeksana päivänä, mutta opastetut kierrokset ovat jo nyt täynnä. Dokumentaarinen valokuvanäyttely Saigonista Kiovaan 1972–2022 on avoinna 10.8.2022 saakka.

Näyttely esittelee ulkomaankirjeenvaihtaja, tietokirjailija, kuvajournalisti ja tv-tuottaja Virtasen valokuvia viidenkymmenen vuoden ajalta. Sotakirjeenvaihtajaksi Virtanen ei halua itseään kutsua, vaikka onkin ollut puolen vuosisadan ajan konfliktialueilla raportoimassa tapahtumista. Näyttelyn ensimmäiset kuvat ovat Vietnamin sodasta ja viimeiset Ukrainasta tältä vuodelta.

Kierroksen Virtanen aloittaa kertomalla nuoruudestaan, jolloin pääsi opiskelemaan unelma-ammattiinsa ylioppilastodistuksella. Ensimmäinen työpaikka oli Etelä-Suomen Sanomissa, jossa häntä kehotettiin ottamaan Latinalainen Amerikka alueekseen, sillä seniorit hoitivat Euroopan, Neuvostoliiton ja Yhdysvallat. Hän lähtikin sitten Peruun tekemään juttua sotilasjuntan maareformista. Jälkeenpäin häntä on naurattanut, kuinka vakavasti kaiken otti.

Virtanen opiskeli Tampereen yliopistossa 1960-luvun lopulla, teki muutaman approbatur-esitelmän, ja kysyi töitä Aamulehdestä. Kaarle Nordenstreng luennoi yliopistossa marxilaisesta lehdistöteoriasta.

Matkaan piti päästä ja Virtanen lähti rahtilaivalla Rioon kymmeneksi kuukaudeksi. Hän pärjäsi siellä hyvin, ja onnistui myymään ystäviensä avustuksella juttuja maakuntalehdille. Matka oli opettavainen. Virtanen tajusi, että ujous on pakko häivyttää, jos haluaa keskustella ihmisten kanssa. Ja sitähän toimittajan täytyy tehdä: ”Maailma on täynnä hyviä ihmisiä, vaikka ei tämä näyttely sitä välttämättä kuvasta.”

”Jos sä avaat liftatessa auton oven Meksikossa, et siinä vaiheessa enää voi miettiä, onko kuski luotettava vai ei”, Virtanen sanoo. Joitain ikäviä juttuja on sattunut, mutta luottamus, avautuminen ja antautuminen ovat peruslähtökohtia, jotka hän siellä oppi.

Matkan jälkeen Virtanen lähestyi Helsingin Sanomia ja Uusi Suomi -lehteä todistellen reppureissun jälkeen olevansa kokenut ulkomaantoimittaja. Uusi Suomi pestasi hänet ulkomaanosastolle. Virtanen halusi lähteä Vietnamiin. Sinne hän pääsi ja sillä tiellä hän, tavallaan, edelleen on.

Tunnustuksena työstään Virtanen on saanut muun muassa Valtion tiedonjulkistamispalkinnon, Alfred Kordelin -palkinnon ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.

Lue lisää Marita Salosen tekemästä Rauli Virtasen haastattelusta.

Rauli Virtanen: Hazara-tyttöjä. Kuva: Marja-Liisa Torniainen

4

Asuin Tampereen Raholan koululla vuosina 1986–1993. Koulun ensimmäisessä kerroksessa oli Taisto Toivosen (1921–2011) seinämaalaus. Tampereen Säästöpankissa, Pispalan paloasemalla ja Tampereen kauppaoppilaitoksella ovat myös hänen käsialaansa olevat monumentaalimaalaukset, paloasemalla jopa kolme. Kaikki ne ovat valmistuneet 1950-luvulla, lukuun ottamatta Kauppaoppilaitoksen teosta, joka syntyi vasta vuonna 1966. Raholan koulu valmistui vuonna 1956 ja vasta virkaansa astunut Urho Kekkonen puolisonsa kanssa kävi vihkimässä rakennuksen käyttöön.

Nyt on Kulttuuritalo Jaatsissa Taisto Toivosen näyttely: Tasan vinossa – TASI, puupiirtäjä Taisto Toivonen, jonka ovat järjestäneet hänen tyttärentyttärensä Tiia Viitanen ja kuvataiteilija Kati Juurikka Sastamalan kaupungilta. Näyttely on avoinna 14.8.2022 asti. Toivonen on syntyisin Tyrväältä.

Ehdin tutustua Tasiin haastatellessani Tampereen Ateljeetalon entisiä asukkaita kirjaani varten. Hän oli yksi taloon ensimmäisenä muuttaneista kymmenestä taiteilijasta. Hänellä oli A-portaan alakerran asunto ja ateljee, joka oli hänen mielestään niin hieno, ettei siellä voinut tehdä mitään. Ihastuttuaan Teiskon maisemiin hän osti parin vuoden päästä sieltä talon. Tavatessamme mies oli jo muuttanut teiskolaiseen vanhainkotiin.

Ennen siirtymistään grafiikkaan, Toivonen oli jo palkittu taiteilija: maalauksistaan Hylkyveturit ja Värjäämö hän sai Valtion taidekilpailun toisen palkinnon vuonna 1953.

Tasi oli vitaali monilahjakkuus, joka osasi melkein mitä vain. Hänen ystävänsä Jaakko Syrjä on kirjoittanut hänestä erinomaisen henkilökuvan, jossa kertoo muun muassa näin: ”Hän imitoi, steppasi, teki voltteja, lauloi ihmisten ja omaksi ilokseen. Pikkupoikana hän esiintyi Näsijärveä kyntävällä laivalla ja herätti niin paljon ihastusta, että joku aina pani lakin kiertämään.”

Toivonen vietti lapsuutensa Tammelan kaupunginosassa ja muisti elävästi vielä vuonna 2007 höyrylaiva Kurun haaksirikon 1929 Siilinkarilla. Kaikki Tammelan pikkupojat juoksivat Armonkalliolle katsomaan, mitä oli tapahtunut. Tähän lapsuudenmuistoon perustuu hänen puupiirroksensa Pelastunut.

Taisto Toivonen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1949–1952. Hän teki opintomatkoja Ranskaan ja Espanjaan ja kirjoitti matkakertomuksia Aamulehteen. Hänen töitään on ollut esillä Pohjoismaiden lisäksi Saksassa, Neuvostoliitossa, Kiinassa ja Brasiliassa. Niitä on hankittu Ateneumin, Tampereen kaupungin, Vammalan ja Porin kaupungin kokoelmiin.

Toivonen työskenteli palolaitoksella vuoteen 1976 ja sai valtion ylimääräisen taiteilijaeläkkeen vuonna 1983.

5

Anselm Kiefer. Kuva: Georges Poncet

Venetsian 1600-vuotista olemassaoloa juhlistaa Anselm Kiefer (s. 1945) Palazzo Ducalessa näyttelyllään Questi scritti, quando verranno bruciati, daranno finalmente un po’ di luce (”Nämä kirjoitukset, kun ne poltetaan, antavat lopulta vähän valoa” – Andrea Emo).

Näyttelyn ovat kuratoineet Gabriella Belli ja Janne Sirén, joka tällä videolla esittelee näyttelyn. Se on avoinna 29.10.2022 saakka, ei siis aivan Venetsian biennaalin loppuun.

Näyttely sijoittuu palatsin Sala dello Scrutinioon, saliin, missä kaupunkia hallinneet Dogit valittiin. Palazzo Ducalessa sijaitsee tälläkin hetkellä mittasuhteiltaan maailman tilavin sali, eikä tämä paljon jää siitä jälkeen: se on 42 metriä pituudeltaan ja 16 metriä leveydeltään.

Kieferin maalaukset, jotka ulottuvat lattiasta kattoon, peittävät alleen Tintoretton seinämaalaukset.

Maalaukset on koostettu useista eri paneeleista ja ne ovat tekijälle tyypillisesti osittain reliefejä. Niiden kokonaiskorkeus on 8,5 metriä ja juoksumetrejä kertyy 116. Kyseessä on uskomaton työnäyte 77-vuotiaalta taiteilijalta. Parasta Kieferiä. Niiden, jotka haluavat nähdä näyttelyn, on mentävä Venetsiaan ennen lokakuun loppua, koska teoksia ei enää koskaan voi nähdä tässä kontekstissa; nykymaalaus tervehtii renessanssin mestareita – kunniakkaasti.

Marja-Liisa Torniainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua