Parasta juuri nyt (22.4.2020): Seitsemän veljestä, Bakulainen pahvala, suoratoistopalvelut, pyörämatkat

22.04.2020
Seitsemanveljesta

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Juho Hakkarainen on kuunnellut Aleksis Kiveä ja John Mayall & the Bluesbreakersia, lukenut Veikko Huovista, tulkinnut retkeilykarttoja ja odottaa cd-levyjen toista tulemista.

1

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on kevään kirja, vaikka siinä on paljon myös syksyä. Se on niin rikas teos että siinä on vaikka mitä, mutta ennen kaikkea se on valoisa ja vauhdikas kirja, täynnä elämää ja riemua, aurinkoa.

Tällä hetkellä kuuntelen veljeksiä Ahti Jokisen lukemana äänikirjana lenkkeillessäni. Seitsemän veljestä on osoittautunut erinomaiseksi juoksukirjaksi. Teksti vain on niin vauhdikasta, etteivät hidassykkeiset juoksut tahdo pysyä aisoissa, kun askelten tahti kiihtyy pelkästään sanojen riemusta. Viimeksi nauratti ääneen Kolistimen ukon, tuon kaikkien äkeiden ja huonokuuloisten vanhusten prototyypin, horinat: ”Köntit! Ole, ole, ole, olenko minä keppikoni edessänne, te korven hallavat, päähännuijittavat sudenpenikat? Mutta kyllä, kyllä, kyllä, kyllä, teidät opetan vielä, minä, minä teidät opetan, köntit!”

2

Äänikirjojen ohella on tullut luettua myös paperikirjoja. Viime vuoden marraskuussa tein tärkeän investoinnin, kun tilasin Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:stä Veikko Huovisen Bakulaisen pahvalan, osat yksi ja kaksi pahvikotelossa, hintaan neljä euroa plus lähetys- ja käsittelykuluja 5,90. Kokonaisuus sisältää yhteensä 113 Huovisen itsensä valitsemaa lyhyttä erikoista.

Kuten Kari Hotakainen Bakulaisen pahvalan esipuheessa kirjoittaa, nykyihminen on kiireinen ja mihinkään keskittymätön tumpula, jolle Huovisen lyhyet erikoiset sopivat mittatilaustyönä. Näin on. Huovisen erikoisia voi lukea monella tapaa: jollekin riittää yksi nopea pystynovelli ovenpielessä seisoskellen suoritettuna, toinen haluaa tempaista yhdeltä istumalta useamman kerralla. Ehkä parhaiten jutut toimivat nautittuna pitkin päivää moneen otteeseen kuin pienet napsut, mutta kannattaa olla varuillaan: illan tullen saattaa huomata olevansa aika tuiterissa.

3

Korona-aika on kaiken maailman suoratoistopalveluiden kulta-aikaa, josta olen itsekin päässyt osalliseksi viettämällä tuntikausia laatusarjojen parissa. Suosikkini on Better Call Saul, jota tälläkin palstalla aivan syystä on hehkutettu. Viitoskauden toiseksi viimeinen jakso (Bad Choice Road) saattaa yhtään liioittelematta olla paras koskaan missään sarjassa näkemäni jakso ikinä.

Tätä kirjoittaessa odotan pelonsekaisin tuntein kauden päätösjaksoa. Aloin katsoa myös kehuttua Homeland-sarjaa, jossa juonenkäänteitä riittää kuin sinänsä mainiossa The Americans -sarjassa konsanaan, mutta sarjat on kirjoitettu niin täyteen toimintaa, että tulee itsellekin hätä, kun näyttelijäraukkojen kasvojen pingottuneisuus ei hellitä hetkeksikään.

Myös Areenan kautta tarjoiltavassa ranskalaisessa vakoojasarjassa Le Bureaussa tilanne on kaiken aikaa päällä, mutta sitä ihmissuhdesalaliittosoppaa olen jaksanut hyvällä ruokahalulla lusikoida lyhyen ajan sisällä peräti kolmen tuotantokauden verran ja neljäs on vielä jäljellä.

4

Selvähän se on, että toisinaan tässä modernissa maailmassa tympii miltei kaikki, varsinkin suoratoistopalvelut. Näinä hektisinä internetaikoina ei ehdi nauttimaan esimerkiksi levykokonaisuuksista sillä tavalla kuin ennen vanhaan. Onneksi korona on lähentänyt huomattavasti minua ja levyhyllyäni. Olen tyytyväinen, etten ole hävittänyt runsasta levykokoelmaani, ja sitä paitsi luotettavien lähteiden mukaan cd-levy on tulevaisuuden formaatti.

Hauska ajanviete on kuunnella hyllystä levy umpimähkään ja muistella, millaisessa elämänvaiheessa levyä on tullut soiteltua. Nostalgia on ajoittain varsin raskas laji, mutta toisaalta rankka kuntopiirikään ei tunnu niin rankalta vaikkapa jonkun vuonna 1997 ostetun Blues Breakers with Eric Clapton -levyn soidessa taustalla. Punnerrusten jälkeen on aikaa hypistellä levynkansia, joita Spotify ei tarjoa.

5

Olen jo pitkän aikaa suunnitellut polkupyöräreissua Gotlantiin. Inspiraation herättäjänä toimii P.O. Ekon kirja Pyörällä Tanskaa ja Gotlantia (Karisto, 1952), jonka pelastin itselleni joitakin vuosia sitten roskalavalta. Kirjan selailu on tuottanut suurta hupia, vaikka taitaakin olla niin, että tulevana kesänä pyörämatkailu rajoittuu korkeintaan kotimaahan. Siksipä onkin tullut viime päivinä leviteltyä Retkeily GT -karttoja ahkerasti keittiön pöydälle ja katseltua erityisellä tarkkuudella valtakunnan pyöräteitä.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja toisinaan suunnitelma on niin perusteellisen hyvä, ettei sitä tarvitse edes toteuttaa.

Juho Hakkarainen