Audrey Fleurot sarjassa Mahdoton tapaus. Kuva: Philippe Le Roux / TF1 / Yle

1

Jyrki Lehtolan ja Tuija Siltamäen yhteinen esseekokoelma Sinä riität (Siltala, 2023) alkaa hyytävällä ilkeilyllä Suomen kirkolle, joka on heidän mukaansa pyrkinyt brändäämään itsensä ajanmukaisena instituutiona ja on samalla viskannut mahdollisimman kauas ne asiat, joita voisi luulla kirkon ytimeen kuuluvaksi, kuten uskon, jumalan ja Jeesuksen.

Instituutiolle kettuilua kirjoittajat terävöittävät henkilöimällä sen Helsingin piispan Teemu Laajasalon edesottamuksiin julkisuudessa.

Lehtola ja Siltamäki harjoittavat riemukkaan osuvaa ilkeilyä julkkispalvonnan kanonisoimien näyttelijöiden, kuten Vesa-Matti Loirin ja Kari Väänäsen, suhteen käyttäen taidokkaasti aineistonaan heistä julkaistuja elämäkertateoksia. Kumpikaan taiteilija ei juuri ujostele kertoessaan naisvalloituksistaan ja potenssinsa kestävyydestä, mikä saa Siltamäen ja Lehtolan ihmettelemään sitä tarmoa, jolla Loiri, Väänänen sekä laulaja Frederik ovat intoutuneet rakentamaan ”kirjallista mausoleumia munalleen”.

Lue Jukka Ahtelan Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.

2

Ranskalaisnäyttelijä Audrey Fleurot on päässyt laajasti esille Yle TV1 -kanavalla esitettävässä iltapäiväsarjassa Mahdoton tapaus. Keveistä keveimpiä dekkarijuonia ranskalaiskomediaan yhdistävän sarjan päähenkilönä Fleurot esittää yksinhuoltajaäiti Morgane Alvaroa, joka pohjoisranskalaisen Lillen kaupungin poliisiasemaa siivotessaan tulee päätelleeksi, kuka on erään murhajutun oikea syyllinen.

Huippuälykkäällä Alvarolla on taipumus nähdä asioiden väliset yhteydet muita ihmisiä nopeammin, joten hänet pestataan avustamaan paikallispoliisin komisario Adam Karadecia (Mehdi Nebbou). Älykkyytensä vähän liiankin hyvin tiedostava Alvaro ei vaivaudu peittelemään älyllistä ylivertaisuuttaan muihin poliiseihin nähden. Se ja Alvaron ajoittain teinimäinen käytös saa komisarion raivon partaalle. Mahdoton tapaus menettelee kepeänä hömppäsarjana.

Fleurot on ilmeisen mieltynyt esittämään pinnaltaan hempukkamaisia tyyppejä, jotka kaatavat kaikki muurit pärpätyksellä ja piittaamattomuudella.

Mahdoton tapaus Yle Areenassa.

3

Brittikirjailija Mick Herron luonnehtii sankarinsa Jackson Lambin olemusta Luupäät-romaanissa (suom. Ilkka Rekiaro; CrimeTime, 2021) näin: ”Hän pukeutui kuin hänen päälleen olisi heitetty säkillinen pelastusarmeijan joulukeräysvaatteita.”

Herron ei piittaa koukuttavasta juonesta, vaan hänen kerrontansa on kuin tv-sarjamaisen katkelmallisten kohtausten latomista peräkkäin. Ilkeimmillään vakoilijoista kertovan romaanin työelämäsatiiri menee niin pitkälle, että siinä fantisoidaan ikävän esihenkilön tai kollegan henkisestä murskaamisesta kaikella sillä verbaalisella kyvykkyydellä, jonka opiskelu parhaissa englantilaisissa kouluissa voi antaa.

Herronin tarkoittamia luupäitä on brittien sisäisen tiedustelun MI5:n heittopussiporukka tärkeämmissä tehtävissä tyrineitä tomppeleita. Jackson Lamb -kirjasarjan aloittava Luupäät on herkullisimmillaan luonnostellessaan brittiyläluokan ynseyttä ketä tahansa kohtaan, joka ei kuulu samoihin piireihin. Tiedusteluorganisaatioiden mustasukkaisuus toistensa resursseista ja statuksesta naurattaisi, ellei se olisi niin uskottavaa.

4

Harvoista 1800-luvun amerikkalaisista naismaalareista vähiten tunnettuihin kuuluu Lilla Cabot Perry (1848–1933). Perry ryhtyi taideopintoihin suhteellisen myöhäisellä iällä ensin synnyinkaupungissaan Bostonissa ja myöhemmin Pariisissa. Ranskan-vuosinaan Perrylle tulivat tutuiksi impressionistitaiteilijat, etenkin Claude Monet, jonka naapurina Perry eleli kesäisin Givernyssä.

Perry maalasi työnsä suoraan kankaalle ilman pitkällistä luonnosteluvaihetta. Hän myös kirjoitti runoutta ja osallistui aktiivisesti kulloistenkin kotikaupunkiensa kulttuurielämään. Aikalaisensa Mary Cassattin tavoin Perry tutustutti amerikkalaiset eurooppalaiseen impressionismiin. Hän maalasi paljon muotokuvia sekä yksinkertaisia kotielämän näkymiä. Hänen maalauksistaan In the Studio (1895) ihastuttaa hallitulla sommittelullaan ja askeettisuudellaan.e-studio

5

Tokyo Vice -sarjassa nuori amerikkalaistoimittaja Jake Adelstein (Ansel Elgort) uurastaa Japanin suurimpiin ja arvostetuimpiin kuuluvan sanomalehden rikostoimittajana.

Sarjan näyttelijöistä Elgort tekee Edelsteinista koiramaisen innokkaan hahmon, joka onnistuu yakuza-aiheisessa skuuppienmetsästyksessään joskus toheloinnistaan huolimatta. Sarja antaa Tokiosta kuvan hämmentävän omalakisena suurkaupunkina, jossa ulkomaalainen on aina vaarassa törmäillä itsensä kulttuuriseen umpikujaan.

Sarjan oletettu tosipohjaisuus tekee siitä kiinnostavan, koska Adelstein on tosielämän ihminen, joka työskenteli yhdessä Japanin viidestä suurimmasta päivälehdestä, Yomiuri Shimbunissa. Sarja pohjautuu hänen muistelmiinsa pääosin 1990-luvun lopulta. Adelsteinin muistelmien todenperäisyyttä on epäilty: eniten sitä, sallisiko yksikään Japanin valtalehdistä toimittajansa soluttautumista yakuzaan. Poliisinkin soluttautumista yakuzaan on epäilty. Adelstein itse on tietenkin pitänyt tiukasti kiinni kertomiensa asioiden totuudellisuudesta. Tv-sarjan tekijät puolestaan korostavat viihdearvon olleen heille totuutta tärkeämpää.

Tokyo Vice HBO Max -palvelussa.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua