Iivo Ahava palkittiin oikeassa elämässä kahdella Pyhän Yrjön ristillä. Kuva: Veli-Matti Ural

1

Sadan vuoden takainen aika oli valtavaa murrosta. Se ei ollut sitä vain Suomessa, kuten meillä usein ajatellaan vain omaa sisällissotaa. Myös monet muut kansat pyristelivät irti entisten tai syntymässä olevien suurvaltojen ikeestä.

Kirjailija Ilmari Kianto (1874–1970) tunnetaan miehenä, joka tunsi vetoa vaeltamiseen Vienan Karjalassa runokerääjä Elias Lönnrotin (1802–1884) jalanjäljissä. Kianto aloitti karjalavaelluksensa 1890-luvulla ja pääsi viimeisen kerran Vienaan jatkosotavuonna 1941.

Kianto seikkailee nyt tuoreessa sarjakuvaromaanissa Iivo Ahava – Ensimmäinen lippu (Arktinen Banaani, 2021). Albumin nimestä voi päätellä, ettei Kianto esitä pääosaa.

Pääsankari on nuori idealisti Iivo Ahava, joka on karjalaisjuurinen, perheensä mukana Kuusamoon asettunut, oikeasti vuosina 1896–1919 elänyt heimosoturi. Seikkailut täyttivät hänen lyhyen elämänsä.

Oululaiset taiteilijat Matti-Pekka Heikura ja Veli-Matti Ural ovat penkoneet arkistoja ja luoneet Ahavasta kiehtovan sarjakuvaromaanin. Tarina on lähes totta ja kuvissa näkyy myös tuttuja paikkoja paitsi Kuusamosta ja Oulusta myös Helsingistä.

En ole ollut mikään erityinen sarjakuvaentusiasti, mutta tämä teos saa innostumaan niin kuvista kuin tekstistäkin. Toivottavasti suunnitellut kakkos- ja kolmososat ilmestyvät pian jatkoksi.

2

Helsingin Taidehallissa käy nyt ovi tiuhaan tahtiin. Väki lappaa katsomaan valokuvataidetta näyttelyyn Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta.

Valokuvataiteilija Jorma Puranen on todennut, että suomalainen valokuvataide olisi heikoissa kantimissa ilman Helsinki Schoolia. Näyttelyssä voi todeta, että se ei olisi mitään ilman Timothy Personsia.

Tosin Jorma Puranen kiinnostui jo vuosikymmeniä sitten saamelaisväestön elämästä ja kulttuurista ja alkoi ikuistaa sitä kamerallaan. Sitten kuvaaja joutui kriisiin 1970-luvulla. Hän alkoi pohtia, kuinka hän voi kuvata toisten todellisuutta.

Henkilökuvaus, erityisesti saamelaisten kasvojen kuvaaminen, on kiinnostanut Purasta, mutta silmään pistää, että kasvokuvia on näyttelyssä yllättävän vähän. Nykypolvi katsoo maailmaa toisin.

Taidehallin kuvissa näkyy runsaasti värejä ja muotoja, joista katsojan on jopa haastavaa hahmottaa, mikä on ollut kuvauksen kohteena. Luonto, kasvit ja vesi näyttävät olevan suomalaisille valokuvaajille erittäin rakkaita. Jollain tapaa kuvissa on käännytty lujasti sisään päin, omaan itseen.

Näyttely on esillä Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3, Helsinki) 31.10.2021 asti.

3

Sanomalehti julkaisi Rainer Frimanin haastattelun (Aamulehti, 20.9.21), jossa hän kertoo Anne Mattssonin kirjoittaman Irja Askola -elämäkerran (Kirjapaja, 2021) lukemisen olleen silmiä avaava kokemus.

Irja Askola mursi syksyllä 2010 lasikaton, joka oli siihen asti estänyt naisia nousemasta piispanistuimille. Piispana Askola purki hierarkioita, turvautui toisten apuun ja hengellisenä sanomanaan levitti ”hyväksynnän tuoksua” ja ”erimielisyyden etiikkaa” eli kuunteli kriitikoitaankin.

Suomen romanivähemmistöön kuuluva Friman sanoo saaneensa hyvin perinteisen romanikasvatuksen. Hän on toiminut elämässään sen mukaan, mutta toisaalta pyristellyt myös irti muun muassa kouluttamalla tyttärensä korkeasti.

Monet romanit ovat hyvin uskonnollisia ja aktiivisia toimijoita esimerkiksi helluntaiherätyksen piirissä. Ei varmaan ole ihan lähellä se päivä, jolloin romaninainen valittaisiin piispaksi Suomessa.

Friman kertoo myös, että viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana on kymmeniä romaninuoria kuollut huumeisiin. Tämä karmea fakta osoittaa, että vähemmistöväestöön kuuluminen on tässä maassa järkyttävän vaikeaa.

4

Emmi Kuittinen opetteli itkuvirsiä arkistonauhoilta, mutta alkoi luoda niitä myös suomeksi. Hän itkee jopa korona-ajan kamaluuksista. Kuva: Aila-Liisa Laurila

Kansanmuusikko Emmi Kuittinen löysi itkuvirret tasan kymmenen vuotta sitten opiskellessaan Sibelius-Akatemiassa. Nyt hän valittaa itkullaan jopa korona-ajan ankeutta.

Emmi Kuittisen itkut juontavat juurensa karjalaisiin itkuvirsiin, jotka kuuluivat menneinä aikoina erityisesti erotilanteisiin, häihin, hautajaisiin ja sotaan lähtöön.

Emmi kertoi menneenä viikonloppuna pidetyssä Runon mahti -seminaarissa, että on hieman arastellut itkuvirsien esittämistä, koska ei ole itse syntynyt siihen kulttuuriin.

Sibelius-Akatemian opiskelumetodeihin kuuluu, että tutustutaan arkistonauhojen esityksiin ja pyritään tutkimaan niitä sekä esittämään juuri sellaisena kuin vanhat taiturit ovat sen tehneet.

Emmi Kuittista kiehtovat karjalaisten itkuvirsien lisäksi inkeriläiset itkuvirret, jotka ovat kieleltään usein lähempänä suomen kieltä.

Hän sanoikin itse viikonlopun seminaarissa, että on tosionnellinen, jos itse pystyy tuottamaan edes jotakin sinne päin, mitä vanhat itkuvirret ovat olleet.

Kuittinen on vetänyt itkuvirsikursseja Helsingin Työväenopistossa ja saanut ne täyttymään nopeasti. Tämä kielii, että itkuvirret kiinnostavat ihmisiä yhä 2020-luvulla.

5

Aurinkorannikon muuttolinnuiksi kutsutut suomalaiset ovat alkaneet palailla talvehtimispaikoilleen. Muutenkin ulkomaanmatkailu tuntuu elpyvän.

Covid-19-tautia ei ole vielä saatu täysin selätettyä, mutta enää ei eletä pahimman hysterian vallassa. Se saa ihmiset suunnittelemaan ja jo toteuttamaan lomareissuja ainakin Euroopan sisällä.

Toisaalta arvellaan, että kaikki ei ole palautumassa ennalleen eli siihen pisteeseen missä oltiin ennen korona-aikaa. Vasta tulevat vuodet näyttävät, mikä muuttuu lopullisesti.

Myös kiihtyvä ilmastonmuutos saa matkailua harrastavat ihmiset pohtimaan entistä tarkemmin, mihin kannattaa mennä ja millä tavalla. Ehkä kannattaakin mieluummin toteuttaa suuria unelmia kuin yrittää kerätä maksimimäärä ”matkustuspisteitä” hinnalla millä hyvänsä.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua